Perjantaina, otettiin pienen Aaronin kanssa ihan rennosti. Seuraavana päivänä olisi kahdet ylioppilasjuhlat juhlittavana. Illalla siirryttiinkin minun isän luokse yöksi, josta tarkoituksena oli ottaa suunta kohti kuopiota.
Perjantaina oltiin niin väsyneitä, että ei syöntikään tuntunut onnistuvan.
Matkalla Kuopioon nukuttiin suurin osa matkasta ja oltiin herättyä väsyneitä...
..sekä kiukkuisia, koska sopivaa huoltoasemaa ei sattunut vastaan, mihin oltaisiin päästy vaihtamaan täydet vaipat ja syöttämään herran iltapäiväsose, joten sitä yritettiin kovasti rauhoitella tutin, leikkien ja ilmeiden avulla ja tietenkään mikään niistä ei auttanut.
Vaatteiden vaihto puuhissa
Tervetuliaismaljalla
Juhlapaikalle saavuttiin ehjänä perille ja päästiinkin vaihtamaan herrallekin vähän hienompaa päälle ja vaihdettiin mustikkasosepaita pois päältä.
Juhlat tuntuivat menevän hyvin, minun juhlatunnelmani meni melkeinpä pienen miehen rauhoitteluun. Enkä siksi juurikaan kerennyt syömäänkään, jonka huomasi sitten kyllä illalla.
Toisiin juhliin päästyämme olimme jo väsyneitäkin, mutta hetkeksi onneksi mummi otti Aaronin hoiviinsa, että minä sain vähän vatsantäytettä.
"Kälynkin" juhlat olivat tuntuneet menevän mukavasti ja me saavuimmekin aika lailla loppupuolella. Siltikin pienen herramme mielestä vieraita kasvoja oli aivan liikaa, ettei oikein rauhallisena tuntunut pysyvän paitsi sitten vähän syrjemmässä äidin sylissä.
Illalla takaisin isäni luona oltiinkin sitten ihan jutustelutuulella, vaikkakin äiti oli aivan rättiväsynyt sitä oli Aaronin tahtiin valvottava. Yö onneksi kuitenkin meni suhteellisen mukavasti ja me saimme Nikon kanssa hieman levätä.
Kello, josta tykkään todella paljon. Tämän tyylin pöytäkellot ovat minusta kauniita ja jotenkin kiinnostavia.
Niko lukemassa päivän sanomalehteä.
Seuraavana aamuna nukuimmekin kaikki pitkään tai emmehän me aamulla heränneet vaan päivällä. Levänneenä ja valmiina uuteen päivään, joka olisi kotiin lähdön päivä.
Aivan mahtava luudanvarsi.
Meidän väsynyt herramme.
Iskän luona omenapuut alkavat olla täydessä kukassaan ja ne olivatkin jotenkin niin valloittavan näköisiä, että minä aivan ihastuin niihin. Syksyllä saakin syödä niistä omenoita. Kukat tosin olivat hieman nuupahtaneet edellisen päivän sateista ja eivät kuitenkaan aivan niin kuvauksellisia olleet, kun mitä olisivat voineet olla.
Kaiken pakkaamisen ja tavaroiden autoon sullomisen jälkeen otimme suunnan vielä kuitenkin Nikon vanhempien luo, jossa vielä kävi myöhäisimpiä onnittelijoita. Minulle ainakin oli hieman kiusaannuttava tilanne, kun vieraina kävivät myös minun entisen poikaystävän vanhemmat.
Kuitenkin matkaamme takaisin kotiin tarttui silti mukaan tonkallinen kotikaljaa, muutama rasiallinen mustikoita, joista mieheni suunnitteli tekevänsä jokin päivä kakkua. Minä taas suunnittelin mustikkapiirakkaa.
Kukkaloistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti