tiistai 28. toukokuuta 2013

Pieniä kiireen merkkejä ilmassa


Tulihan se kauan odotettu (lue: pelätty) päivä, kun päästäisiin täyttämään ja laittamaan juurihoitohampaani kuntoon. Innolla ja pelolle jo odottelin odotushuoneessa, että pääsen siitä riesasta eroon. Kirjaimellisesti eroon pääsinkin.

Mätäpesäkkeet hampaasta eivät olleet parantuneet melkein puolessa vuodessakaan eli ainoaksi vaihtoehdoksi jäikin hampaan poistaminen kokonaan. Puhumme nyt etummaisesta poskihampaasta eli toisaalta poistaminen oli viisasten hampaaseen verraten "helppo". Tilannehan tietenkin meni siihen, että lääkäri tälläkin kertaa hieman aliarvioi hammaskalustoani. Helpolla ei siis selvitty vaan pitkällisten ronkkimisten ja syvien huokaisujen jälkeen työ saatiin valmiiksi. Lääkäri totesi, että näin nuorella ihmisellä yleensä hampaan irrottaa helposti pois, mutta totesi, että vastaan sattui nyt sitkeä pirulainen. Jälkikäteen myös pahoitteli kovia keinoja ja toivoi, etten hirveitä traumoja tästä kerrasta saa. Särkylääkettäkin kirjoitti aimo annoksen, kun tulee kuulemma kohdallani varmastikin tarpeeseen. 

Parin tunnin päästä pääsin kuitenkin hammaslääkäripenkkiin uudelleen, kun verenvuoto ei tyrehtynytkään, mutta onneksi sekin vaiva jäi siihen. Nyt sitten syödään vellimäisiä ruokia ainakin tämän päivää ja vältetään kuumia ruokia ja juomia. Voimakasta rasitustakin tulisi välttää ja siksi Nikokin jäi töistä kotia Aaronia enimmäkseen hoitamaan. Huomaa kyllä, kun saa kiellon, ettei saa syödä kiinteämpää ruokaa niin sitä tietenkin rupeaa tekemään mieli ja saa kyllä kerätä kaiken itsehillintänsä, että ei tee mitään hammaslääkärin ohjeiden vastaisesti. Muistelinkin tässä erään ystäväni äidin sanomaa, kuinka äidit menettävät hampaan aina yhtä lastaan kohden ja aika hyvin tämä minulla kuin hänelläkin pätee. 

Kirjoittamisen suhteen on taas ajatukset pyörineet ties missä ja yllättäen meillä on ollut pitkästä aikaa hieman rankempaa. Viime viikolla Aaron sai käyttökiellon kummallekin tukikengälle ja venytystä täytyi tehdä käsin. Kielto johtui kantapäähän tulleesta ihonsisäisestä verenpurkaumasta, joka aiheutui näillä näkymin liian kovasta paineesta. Eilen ryhdyimmekin jatkamaan kenkien käyttöä, vaikka kantapää ei vielä entisellään olekaan ja vaatiikin jatkuvaa seurantaa, että paheneeko jalka näinä lähipäivinä. Jos näin käy olisi uusi lääkärireissu tiedossa. Aaronin luonteenlaadun ja entisten kokemusten perusteella osasinkin jo odottaa tietynlaista "taistelua" kenkien pitämisestä ja en väärin ajatellutkaan. Näinä hyvin hiostavina öinä jalat ovat hionneet todella paljon ja pieni mies nukkuu sen vuoksi todella levottomasti huutaen. Tietyllä tavalla on todella raskasta kuunnella toisen huutoa ja kiukkuamista, kun tietää, että asiaa voi helpottaa, mutta et voi sitä kuitenkaan tehdä, kun pitkällä aikavälillä se olisi vain haitaksi. Voin vain ainoastaan silitellä ja helliä toista uneen omassa kainalossani ja se saa todella pahasti avuttomuuteni asiaan heräämään ja välillä ihan suututtaa, kun asialle ei voi itse mitään.

Päiväsaikanakin meille on löytänyt pieni, kiukutteleva menninkäinen, jolle ei kelpaa mikään tai kukaan. Seuraa pitäisi olla jatkuvasti ja jonkin halutun asian saatuaan alkaa uusi kiukunpuuska, kun sitä ei olisi halunnutkaan. Eilen myös sisäistettiin "äiti" sanan merkitys, kun sitä hoettiin kaiken aikaan välillä voimakkaammin ja välillä hiljemmin. Kaiken kukkuraksi yöllä käytettävät kengät suoraan sanoen lahoavat käsiin ja niitä päästäänkin huomenna viemään liimailtavaksi.

Tulevan viikon ohjelmistossa olisikin kaupunkireissailua äitiystävän kanssaa. Muutama voileipäkakku olisi tehtävä viikonlopun valmistujaisjuhliin Nikon siskolle ja ehkä jonkinlaisen juhla-asun löytäminen itselle olisi plussaa. Kiirettä siis pitää tämän perheen arjessa.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Aurinkoisia kevätpäiviä


Harjoitellaan 

Ihanaa aurinkoista säätä on ollut viime päivinä tarjolla oikein runsaasti. Olemme jonkin verran viihtyneet Aaronin kanssa ulkona pihalla sekä myös parvekkeella. Kovasti myös sisätiloissa ollaan harjoiteltu seisomaannousua, kerran on tähän mennessä onnistunut täydellisesti, mutta itse tekniikka ei sillä kertaa tainnut Aaronille aueta, joten harjoittelu jatkukoon. 

Parvekkeella

Pihalla ollaan oltu ensimmäisiä kertoja ilman käsineitä ja aikaa ollaankin käytetty runsaasti nurmikon ja hiekan tutkimiseen. Suuhun kädet eivät onneksi ole menneet vielä. Flunssakin alkaa olla voiton puolella enää nenän tukkoisuus on jäljellä, jota nyt seurataankin onko kyseessä siitepölyallergiaa. 

Ruokailemassa

Sään lämpimisen on huomannut hyvin siinä, että vaatetta tarvitsee entistä vähemmän laittaa ulos lähtiessä ja sisätiloissakin varsinkin Aaron on pärjännyt sukkahousuilla. Tuuletinta on iltapäivisin melkeinpä pakko pitää päällä sisätilanlämmön pitämiseksi edes kohtuullisissa lukemissa.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Äidin pieni taapero


Äidin oma rakas <3

Muistan, kun vielä yli vuosi sitten olin raskaana ja imin tietoa kaikesta mahdollisesta lastenhoitoon liittyen, kuinka voisin toimia eri tilanteissa, mitä tehdä jos oikeasti tulee jokin hätätilanne. Mitä odotettavaa minulla oli kampurajalkaisen lapsen hoidon suhteen tai mistä tiedän, milloin lapsellani on allergiaa. 
Näihin kaikkiin kysymyksiin sain monta vastausta ja ehkä liikaakin informaatiota eri asioista. 

Tällä hetkellä en muista sinä aikana lukeneeni ollenkaan siitä avuttomuuden tunteesta, mitä itsekin äitinä koen harva se päivä. Itse asiassa se ei ole tullut vastaan äitien kanssa käymissä keskusteluissa tai edes neuvolassa. Varsinkin nyt viime viikkoina olen tämän avuttomuuden eri asioissa huomannut paljon useammin. Siinä, kun annan Aaronille kolmannen lusikan ruokaa, mutta hän pudisteleekin päätään ja haluaakin maitoa. Se, että pieni lapseni ei ole enää vauva, joka tekee mukisematta sen mitä pitää tehdä. Hänestä on tullutkin jo pieni taapero, joka ilmaisee sen oman tahtonsa aina vain selvemmin. Sanotaan ei, kun äiti yrittää silittää hiuksia tai sanotaan joo ulos lähtemiselle. Se, kun toinen ilmaisee ettei tahdo nukkumaan, vaikka kello olisi yli kymmenen illalla. Sellaisessa tilanteessa vaihtoehtona ei ole muuta kuin antaa vain lapsen kiukuta oman aikansa ja lohduttaa, jos se sallitaan. Olla vain läsnä ja pitää kädestä kiinni.

Jokaikinen päivä selvästi näkyvät äidistä irtaantumisen merkit ovat välillä hyvinkin raskasta katsottavaa. Jonakin päivänä äiti ei kelpaa mihinkään, kun taas toisena päivänä se ei saa kadota metriä kauemmaksi. Lapsensa kasvun katsominen vierestä on samaan aikaan aivan valloittavan ihanaa, mutta myös haikeaa. Niin se lapsi kasvaa ja kohta se on jo iso poika, joka kiroaa äitinsä maan alimpaan rakoon. Vauva-aika on tosiaan lyhyt aika ihmisen elämässä, joka vielä selvemmin varmastikin näkyy, kun Aaronkin oppii liikkumaan paikasta toiseen itsenäisemmin. 

Kuva otettu joskus huhtikuun puolella,
kun tuli käytyä kokeilemassa oman pihan kiikkua

Tänään ollaankin kauniin sään takia käyty heti aamusta ulkona kiikkumassa ja hieman istuskelemassa nurmikolla. Aaron kovasti tykkäsi olla ilman hanskoja ulkona, kun sai kokeilla ruohoa sormissaan ja hieman sitä maistellakin. Illemmasta sitten uudemman kerran, kunhan pieni herra on saanut kauneusunensa otettua. 

maanantai 13. toukokuuta 2013

Neuvola


Meillä oli tänä päivänä neuvolakäyntiä pitkästä aikaa ja seuraava aikakin saatiin jo 1½ v lääkärin tarkastukseen. Me joudumme käymään normaalisti poiketen hieman useammin tarkastamassa Aaronin kasvukäyriä. Tämä johtuu siitä, kun herra kasvaa alimpien käyrien alapuolella ja tiuhemmalla käyntitahdilla tarkkaillaan kasvun kehittymistä ettei kasvu pääse pysähtymään. Myöskin vieläkin jatkuva pulauttelu voi vaikuttaa kasvukäyriin hidastavasti, mutta huolestuttavaa se ei kuulemma vielä ole ennen kuin kasvu pysähtyy.

1v 3kk mitat olivatkin ( suluissa 1v mitat ) :

Pituus: 74,6 cm ( 72,3 cm )
Paino: 8 465 g8 013 g )
Pään ympärys: 45,5 cm ( 45,2 cm )

"Kasvukontrolli: Tasaisesti kasvaa. Kiva poika, asiat hyvin."
Sitten olisikin aika lähteä nukuttamaan pientä miestä päiväunille.

Eräänä aamuna nukuttiin tyytyväisenä pinnasängyssä,
kun ensiksi oltiin nukahdettu minun syliini kiikussa.

Äitienpäivä


Flunssa jatkaa meillä tuhojansa tarttuen pikkuhiljaa minuun ja Nikoonkin. Itse sain 38 asteen kuumeen lauantai-illaksi, mutta onneksi ennen sitä saatiin käytyä Nikon vanhempien luona viemässä äitienpäiväkortti mummollekin. Isomummojakin yritettiin yhyttää, mutta heille viedään kortit sitten jälkeenpäin. Onneksi kuitenkin kunnon levon jälkeen kuume ei enää noussut takaisin ja sain viettää äitienpäivän joten kuten rauhaisissa olosuhteissa. Näinhän ei tietenkään tosiaankaan ollut.

Askarrellut äitienpäiväkortit mummoille

Äitienpäivä aamuna sain nukkua pitkälle aamuun ja tosin Niko antoi koko viikonlopun minun nukkua, kun hän heräili aina Aaronin kanssa uuteen päivään siinä seitsemän maissa. Käskyhän tietenkin oli sunnuntaina, että sängystä ei saa nousta ennen kuin saan siihen luvan. Sieltähän se sitten yhdeksän jälkeen saapui aamiainen sänkyyn, tosin en sitä suostunut siinä syömään. Niko oli tehnyt paahtoleipiä, paistettuja munia ja pekonia. Kahviakin oli tarjolla. Ainut harmittava asia oli se, etten kurkkukivun takia maistanut kunnolla ruokaa eikä ruokahalukaan ole ollut kovin kummoinen, mutta teimme kompromissin ja söimme aamiaisen puoliksi. Sovimme jo etukäteen, että mitään turhia lahjoja en halua vaan pelkästään hieman spesiaalimpi päivä  riittää ja sitähän minä sainkin.

"Ai hei äiti, en minä mitään ollut tekemässä"

Aamu meni oikein mukavissa merkeissä. Aaronin ruoka-ajan lähestyessä tajusin, etten ollut seuraavaa ruokaa vielä ryhtynyt miettimään edellisen annoksen loppuessa jo lauantai-iltana. Onneksi mannapuuron tekee suhteellisen nopeasti nälkäiseen suuhun ja illaksi otinkin kalaa sulamaan pakastimesta, ettei pienen koko päivää tarvitse puuroa syödä. Päiväunille mentäessä pistin merkille, että Aaron haroo korviaan ja ei oikein viihdy pitkällään. Hetken päästä pieni vaipuikin uneen, mutta heräsi kesken unien erittäin kiukkuisena ja hikisenä. Atooppinen iho ei hirveästi pidä siitä, kun iho hikeentyy ja selkä olikin mennyt ihan punaisille pienille pateille. Eihän se muuta auttanut, kun antaa zyrteciä kutinan lieventämiseen, kun ei toinen meinaa saada nukuttua. Vähän ajan kuluttua noustaan sängystä välipalalle, jos uni tulisikin masu täynnä. Uni tulikin vasta parin tunnin päästä välipalasta ja herättiin juuri sopivasti iltaruoalle.

Nälkä alkaisi olla jo

Siinä vaiheessa korvien harominen jatkui vieläkin ja päätettiin soittaa päivystykseen kannattaako tulla näytille vai odotellaanko maanantaihin ja kyllähän sitä mieltä oli hoitaja, että näytillä pitää käydä, kun oireet ovat hyvinkin selkeät. Niko lähtikin sitten Aaronin kanssa päivystykseen, kun itse en kuumeen nousun pelossa uskaltanut lähteä mukaan. Kuitenkin korvatulehdusta ei löytynyt vaan lääkäri oli jopa todennut, että on epätavallisen puhtaat korvat tämän ikäiseksi. Lääkäri totesi, että flunssa on mahdollisesti virusperäinen, kun on jatkunut jo viikon verran. Särkylääkettä sanoi, että voi antaa kolme kertaa päivässä, jotta Aaron saa nukuttua kunnolla. Ruokaa ja juomaakin pitää tarjota jatkuvalla tahdilla.

Takahammasta odotellaan vieläkin,
kuolan määrästä näkyen toivotaan kovasti,
että puhkeaisi piakkoin

Illalla nukkumaan mennessä annettiinkin buranaa ja uusi satsi zyrteciä. Nukahtaminen venähtikin pidemmälle, kun yleensä, mutta herra onkin nukkunut koko yön hyvin rauhallisesti. Muutamaa kertaa lukuunottamatta, kun havahtui varmistamaan, ettei kukaan ole häntä varmastikaan siirtänyt omaan sänkyyn välillä. Huomatessaan olevansa edelleen minun ja Nikon välissä jatkoi uniaan tyytyväisen oloisena.
Omakin kello on alkanut tosiaan tottumaan aikaisiin herätyksiin, kun heräsin puoli kuuden aikaan ilman mitään herätyskelloa ja Aaronkin vielä koisasi oikein makoisasti. Saipahan äiti juoda kerrankin rauhassa aamukahvin.


maanantai 6. toukokuuta 2013

Pientä flunssaa


Tyytyväisenä

Aikaa on taas viime kirjoituksesta hurahtanut, vappu on tullut juhlittua ja arkielämään ollaan palailtu pikkuhiljaa. Vapunaattona Aaron meni ensimmäistä kertaa hoitoon yön ajaksi ja näin ollen saimme me Nikon kanssa vapaaillan ja yön. Sopivasti sattuen ystävälläni oli ensimmäisen asuntonsa tupaantulijaiset. Pitkästä aikaa oli ihana nähdä tuttuja ja ystäviä lukioajoilta sekä tietenkin uusiakin tuttavuuksia syntyi. Nikokin otti sen illan hyvin rennosti kuten paikan päällä olijat varmasti huomasivat ja se teki kyllä hyvää koko meidän perheellemme. Aaronin hoitoilta ei mennyt parhain päin, kun pienelle miehelle taisi tulla vähän liian kova ikävä äidin perään. 

Nukkumisen suhteen mennään koko ajan parempaan suuntaan. Yöheräilyjen takia ollaan taas siirrytty takaisin perhepetiin ja olemme Nikon kanssa kyllä tyytyväisiä päätökseen. Omaan sänkyyn yritetään sitten myöhemmin siirtää poika nukkumaan. Vielä tällä hetkellä tuntuu kaipaavan sitä vanhempien läheisyyttä yön aikana varsinkin nyt takahampaiden kiusatessa. Tietysti nukuttaminen viereen on puolet helpompaa ja itkuilta säästytään kokonaan. 

Viikonloppuna käytiin hieman kauempana ystäväperhettä tervehtimässä. Lapset leikkivät yhdessä todella hyvin ja leikkipuistokin tuntui olevan kummankin mieleen kovasti, vaikka tietenkään pieniltä itkuilta ja hiekan maisteluilta ei selvittykään. Aaronille tulikin pientä flunssaa matkustelun seurauksena tai lähinnä varmaankin tuulisesta säästä on tullut kurkku kipeäksi. Ruoka ei ole juurikaan tänään maistunut, lämmin maito uppoaa masuun hirvittävää vauhtia. Tietenkin pieni kiukku on tullut myös kylään ja sattuen juuri meidän viikon raskaimmalle päivälle. Nyt kuitenkin valmistautumaan vieraiden tuloon ja hieman siistimään paikkoja.