keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Yksinäisyys


Blogia pitäessäni harvemmin olen syventynyt kunnolla mihinkään asiaan pintaviilausta kummemmin, ainakaan itse en muista syventyneeni.

Olen kovasti miettinyt kulunutta kohta jo kahta vuotta sitä kuinka ensimmäiset yhdeksän kuukautta tuli etsittyä kaikkea mahdollista tietoa vauvoista. Miten hoidetaan, miten käsitellään ja monia muita kysymyksiä tuli mieleen päivittäin. Asioita suunnitteli paljon etukäteen, josta näin myöhemmin voi sanoa, että kaikki ei ihan mennyt niin kuin suunnitteli. 

Lapsen kasvatus osoittautui paljon siksi, mitä jo ajattelikin, mutta myös sellaiseksi mitä ei koskaan osannut ajatellakaan. Päivät lapsen kanssa ovat ihania, rutiininomaisia ja opettavat paljon lapsesta sekä myös omasta itsestään. Joskus rutiininomaisuus tosin käy negatiiviseksi asiaksi, mutta taas seuraavana päivänä huomaa, kuinka joskus se pelastaa montakin tilannetta. Kuitenkaan koskaan ei tullut ajatelleeksi sitä kuinka väsynyt sen lapsen kanssa monesti ollaan tai kuinka yksinäiseksi välillä tuntee itsensä. 

Isoin ongelma tähän mennessä itselleni on ollut tuo yksinäisyyden tunne. Pelkästään Aaronin seura antaa paljon, mutta se ei kuitenkaan kata sitä, että haluaisi jutella jonkun kanssa asioista tai olla vain hetki toisen kainalossa tekemättä mitään. Viimeisin koskee varsinkin Nikoa.

Yllättäen sitä vain huomaa, kuinka paljon aikaa kuluu pienien askareiden hoitamiseen tai pelkästään nukkumiseen. Tietyistä ihmisen tarpeista tulee tärkeämpiä täyttää, kun tulee lapsi maailmaan. Nukkumaan tulee mentyä, kun on tilaisuus, koska koskaan ei tiedä, monelta seuraavana aamuna joutuukaan heräämään. Syödään silloin, kun löytyy sopiva hetki etsiä jotain jääkaapista. 

Huomaamattamme kuitenkin päivästä tuntuu loppuvan aika tehdä asioita, mitä ennen pystyi tekemään rauhassa. Sitten karsitaan niitä asioita pois, mitkä eivät ole prioriteetti-listalla ensimmäisinä ja mitä ilman tuntuu pärjäävän. Tälläisiin asioihin kuuluu mm. tietokoneella istuskelu, jonka vuoksi täysin säännöllisesti itsekään en ole pystynyt kirjoittamaan tänne blogiinkaan, josta sanomista on toki tullut. 

Yritän kuitenkin kirjoittaa mahdollisimman usein. Varsinkin silloin, kun saan sen ainakin puolen tunnin rauhallisen hetken keskittyä täysin pelkästään kirjoittamiseen. Näitä hetkiä ikävä kyllä on tuntunut tulevan aina vain harvemmin ja kaikessa kiireessä kirjoittaminen tuntuu lähinnä pakonomaiselta kuin omaa oloa helpottavana.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Haaste

Lastakenkä-postaukseen oli Ranskan maalla-nimimerkillä jätetty haaste. Kiitoksia haasteesta ja koetan parhaani mukaan vastata kysymyksiin.

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja, ja auttaa huomaaman heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän pitää valita uutta 11 bloggaajaa
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista

11 ASIAA MINUSTA

1. Täytin viime vuonna 20 vuotta.
2. Minulla ja Nikolla on melkein seitsemän vuotta ikäeroa.
3. Syksyllä aion jatkaa keskeytettyjä merkonomin opintojani.
4. Olen ihanan pienen pojan äiti.
5. Käyn viikoittain terapeutin luona.
6. Olen elämäni aikana muuttanut viisi kertaa laskien siitä, kun muutin pois lapsuudenkodistani.
7. Olen todella vaatimaton ihminen ja kritisoin itseäni kaikesta.
8. Olen huomannut, että pärjään minua vanhempien ihmisten kanssa paljon paremmin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
9. Haluaisin matkustaa joskus Italiaan.
10. Olemme Nikon kanssa seurustelleet kohta kaksi vuotta.
11. Olen sairastanut vaikean masennuksen.

KYSYMYKSET, JOTKA SAIN HAASTEEN LÄHETTÄJÄLTÄ :

1. Mikä on suurin unelmasi?

Suurin unelmani on se, että Aaron saisi elää pitkän ja onnellisen elämän sekä, että hän olisi tyytyväinen tekemiinsä ratkaisuihin omassa elämässään.

2. Mikä on paras vinkkisi kauniiseen kotiin?

Koska kaunis koti on minusta jokaisen silmissä erilainen, niin parhaana vinkkinä näen sen, että siitä omasta kodista tehdään oman näköinen. Ostetaan ja järjestellään tavarat sen mukaan, miten omaan silmään sopii. 

3. Mikä on ollut elämäsi tähänastisista paras päivä?

Paras päivä ehdottomasti oli se päivä, kun Aaron syntyi maailmaan, vaikka se oli täynnä kipuja ja väsymystä en saa mieleeni parempaa päivää.

4. Miksi pidät blogia?

Pidän blogia, koska huomasin ihmisten kysyvän aina samoja kysymyksiä "miten teillä menee", "miten Aaronin jalka voi" yms. Kyselyiden keskellä huomasin, etten muista mitä olen kenellekin asioista kertonut. Blogia kirjoittamalla helpotan sitä kysymystulvaa, mikä päivässä tulee ja kerron mielelläni, miten meidän pienen perheen päivät menevät.

5. Miten pidät huolta itsestäsi? 

Pidän huolta itsestäni ottamalla päivittäin itselleni hetken omaa aikaa, oli se sitten viisi minuuttia tai kaksi tuntia. Katson paljon sarjoja ja elokuvia uppoutuen niiden ihmeelliseen maailmaan aina hetkeksi, kun itseään tuntuu väsyttävän. Myös muiden ihmisten luona kyläilyllä pidän huolta siitä, ettei täällä kotona kyllästy täysin samoihin naamoihin.

6. Mistä pidät itsessäsi eniten?

Pidän itsessäni eniten siitä, kuinka helposti sopeudun uusiin tilanteisiin ja osaan ottaa rennosti, vaikka seinät kaatuisivatkin päälleni. Ylipäätään olen alkanut pitämään itsestäni paljon enemmän kokonaisuutena sen jälkeen, kun minusta tuli äiti. 

7. Entä vähiten?

Perfektionististani. Vihaan sitä, kuinka välillä en millään pysty olemaan organisoimatta asioita, mitkä eivät välttämättä edes ole omia asioitani sekä siitä, etten pysty tietyssä mielentilassa olemaan tyytyväinen yhtään mihinkään asiaan. 

8. Mainitse kolme tärkeintä asiaa elämässäsi

Niko, Aaron ja Onni

9. Mitä pelkäät?

Pelkään menettäväni tämänhetkisen elämäni. Monesti aivan yllättäen pintaan nousee pelko, jos joku päivä minulla ei olisikaan ihanaa poikaani tai rakasta kihlattuani, jos olisinkin taas maailmassa aivan yksin omien murheitteni kanssa.

10. Mikä on nopein reseptisi, kun lapsilla on nälkä?

Risotto. Laitetaan vain riisit ja sipulit pannulle ja vettä sekaan. Annetaan olla noin 10min (riippuen riisien kypsennysajasta) kannen alla. Seuraavaksi sekaan mausteet ja herne-maissi-paprikapussi ja annetaan vielä hetken hautua kannen alla.
11. Mikä on paras lastenkasvatusvinkkisi?

Se, että rakastaa lastaan koko sydämestään ja näyttää sen omilla teoillaan sekä ymmärtää sen, ettei ole olemassa täydellistä isää/äitiä vaan hyväksytään myös ne virheet mitä teemme.


UUDET KYSYMYKSET UUSILLE VASTAAJILLE :

1. Mainitse kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?
2. Harrastatko jotain, mitä?
3. Mikä tekee sinut hyvälle tuulelle?
4. Muuttaisitko jotain elämässäsi, jos saisit mahdollisuuden? 
5. Kerro kolme asiaa, mitä ilman et pärjäisi kodissasi?
6. Mitä vihaat eniten?
7. Lempiruokasi?
8. Kuinka paljon aikaa käytät ulkona liikkumiseen?
9. Minne haluaisit matkustaa?
10. Mitä tekisit lottovoitolla?
11. Jos saisit yhden toiveen, joka toteutuisi, mitä toivoisit?

Haaste menee eteenpäin seuraaville blogeille:
Villiturkki
Plutonium

Enempää alle 200 lukijan blogia ei listastani valitettavasti löydy.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kiirettä pitää

Erään illan urakkana:
Lelulaatikon tyhjennys

Kiirettä perheessämme on taas riittänyt ja samoin kuin joka päivälle tekemistäkin.
Viime keskiviikkona ajelimme käymään ystäväni ja hänen kahden lapsensa luona ja pitkästä aikaa oli heitäkin mukava nähdä. Harmillisesti he asuvat noin 60km päässä niin hyvin usein ei tule lähdettyä käymään siellä asti kylässäkään.

Torstaille meillä oli isotkin suunnitelmat lähteä kaupungille ja käymään Aaronin kummitätiä moikkaamassa ennen hänen matkaansa, mutta toisin kävi. Minulta oli veto täysin lopussa, masensi ja mikään ei tuntunut kovinkaan hyvälle. Siirsinkin sitten huonoa oloani perusteelliseen siivoamiseen, joka jatkuikin lauantaiaamulle saakka.

Samana päivänä meille saapui ystäväni lapsineen yökylään, jota varten kävimme lainailemassa syöttötuoliakin Aaronin mummolasta. Omasta mielestäni oli aivan mahtavaa, kun talossa oli toinenkin pieni lapsi Aaronin seurana. Ihanaa oli nähdä, mitä kaikkea tyttö jo osasi sekä ihanaa oli saada myös tytön äidin kanssa jutusteltua. Nikokin sai samoin tein omaa aikaa tehdä töitään, kun en koko ajan tarvinnut seuraa.
Sunnuntai me Aaronin kanssa vain lepäiltiin, kun Niko lähti käymään uimassa. Yllätyksekseni sainkin kotiin palaavalta mieheltä kimpun violetteja tulppaaneita ja kynttiläillallisen. Päivä paranikin sen jälkeen huomattavasti, kiitokset siitä rakkaalleni.




Tämän viikon alku on ollut suoraan sanottuna inhottava. Aaron sai itselleen flunssa, joko minulta ja Nikolta tai sitten viime keskiviikkoiselta reissulta. Flunssailu alkoi jo lauantaina, mutta tänään ollaankin oikeastaan vain nukuttu ja kiukuttu koko päivä. Ruoka ei ole maistunut ja leikit eivät ole huvittaneet. Äidin syli on ollut maailman paras asia sekä tietenkin "paleltuva" koira parvekkeella.

Naureskelua

Välipalaa syödessämme Aaronin kanssa yllättäen kuului oikein syvältä kumpuava pienen lapsen nauru. Katselin ihmeissäni, mitä oikein tapahtui, kun itku olikin vaihtunut nauruksi. Hetkeä aiemmin parvekkeelle päästämäni Onni pyrki sisälle raapien lasioveamme, joka sai pienen pojan aivan naurun kyyneliin. Ei väsynyt äitikään voinut muuta tehdä kuin nauraa ja huokaista kiukuttomasta hetkestä. Muutaman raapimiskerran, naurunpyrskähdysten ja hyvin menneen ruokailun jälkeen päästin koiran takaisin sisälle ja samalla ovenavauksella saapui kiukkukin takaisin.





tiistai 22. tammikuuta 2013

Tavallinen tiistai

Maitoa juomassa

Tänään ollaankin herätty puoli 9 aikaan ja kerettiin juuri sanomaan Nikolle huomenet ja päästiinkin toivottelemaan turvallista matkaa töihin.
Muuten aamu menikin Aaronin puuron syömisen kanssa taistellessa. Muutaman lusikallisen jälkeen suu sulkeutui täysin. Minä siinä sitten jäin miettimään, mitä antaa tuolle pojalle aamupalaksi maidon kanssa. 
Onneksi olimme kauppareissulla eilen ostaneet lisää banaaneja. Aaronin huomatessa tämän keltaisen, ihanan hedelmän alkoi suu tekemään syöntiliikettä ja "oh-oh-oh" ääntelykin alkoi. 
Kokeilin tietenkin juonia, jos lusikka menisi suuhun paremmin, kun pistän puuroon vähän banaania lisukkeeksi, mutta Aaron älysikin äidin juonittelut ja suu ei auennut.
Olin juuri pienimässä banaania, kun huomasin Aaronin suun jo avautuneen ja silmät katsoivat minuun "äiti anna, äiti anna" ilmeellä.Siinä sitten syötiinkin aamupalaksi puolikas banaani ja täysmaitoa päälle. 
Ryhdyimme eilen antamaan Aaronille pelkkää maitoa sekoittamatta sekaan enää korviketta. Maito itsessään on tuntunut maistuvan erittäin hyvin, oli se sitten täysmaitoa tai kevyttä. Itse asiassa Aaron eläisi pelkällä maidolla..niinkuin tähänkin asti.

Päiväunille ollaan menossa

On siinä mielessä hauska ajatella, kuinka meidän lapsestamme on tullut maitoa rakastava pikkuinen, kun kuitenkin Nikolla on maitoproteiini-allergia kuten samoin myös itselläni se on myös ollut, joten perheessämme ei koskaan ole käytetty kovinkaan paljoa muita maitotuotteita kuin soijaa. Raskausaikana siedätin itseni aika hyvin sietämään maitoa ruoassa, mutta lasista en ole vieläkään uskaltautunut maitoa juomaan. On ollut suoranainen onnenpotku, että Aaron välttyi tältä maitoproteiiniallergialta, vaikka sitä tottakai ensimmäiseksi muutaman kuukauden ikäisenä mietittiinkin.

Aaron valmiina ulkoilemaan

Poikkeuksellisesti tänään käyttäessämme Onnia ulkona Aaronin kanssa päätin poiketa läheisessä leikkipuistossa. Kokeilimme Aaronin kanssa vauvakiikkua. Hymyt, naurahdukset ja ääntelyt olivat sen mukaisia, että kyllä tykättiin äidin antamista vauhdeista. Harmillisesti kamera ei tietenkään tuolla pakkasessa ollut mukana. Täytyy ruveta useamminkin käymään vähän kiikkumassa, joskus jopa koko perheen voimin.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Uusia toppapukuja


Niin se on taas viikonloppu vierähtänyt ja kuten arvata saattaa kiersimme taas vierailemassa ihmisten luona.
Perjantaina kiersimme aamupäivän kaupungilla ostoksilla. Aaron tarvitsi uuden toppapuvun, koska entinen jäi lyhyeksi tietenkin muutamaa kuukautta ennen talvikauden loppumista. 
Kiertelimme kirpputoreja ja ainuttakaan toppapukua ei löytynyt käytettynä, välikausipukuja olisi ollut yllin kyllin. Meidän onneksi talvivaatteet olivat juuri alennuksessa, kun varmaan on saatava myydyksi ennen kevätmalliston tuloa.
Käytimmekin tilanteen hyväksi ja ostimme ensi talveksi jo 92cm toppapuvun cittarista ja nyt käyttöön 80cm kokoisen. Se asia hoituikin pois päiväjärjestyksestä seuraavan talven hankinnoista.

Sunnuntaina miehet ottivat yhdessä "pienet" päiväunet

Illaksi parkkeerasimme auton Nikon vanhempien luoksi ja jäimme saman tien yöksikin. Tuli huomattua, ettemme olleet viikkoihin käyneet, kun Aaron nukkui yön hyvin levottomasti. Milloin oli kenkä huonosti, milloin taas oli nälkä. Neljän aikaan aamuyöllä sitten poika virkosikin täysin hereille ja huutohan oli sen mukainen, kun en suostunut sängystä nousemaan leikkimään eikä vanhemmista saanutkaan seurustelukaveria. 
Onneksi tunnin valveillaolon jälkeen herra simahtikin nätisti ja nukkui yhdeksään saakka, jolloin koko talo heräsi kolmen koiran ulosmenovaatimuksiin.

Perjantaina Aaron päätti sitten ahtautua nojatuolin alle piiloon.
Hetki kuvan ottamisen jälkeen alkoikin huuto,
kun ei enää päässytkään pois.

Aaron on nyt ylipäätään nukkunut todella levottomasti. Herää pienimmästäkin rasahduksesta tai jos kenkä hiertää vähänkin. En tiedä, onko hampaita tulossa vai alkaisiko vihdoin maailma kiinnostaa ylempää kuin maantasosta. Kovasti tänään ollaankin seisomaan noustu kanssani, kun otan ensin Aaronin käsistä kiinni ja samoin tein ollaan pystyssä.

Tänään kauppareissun jälkeen Aaron nukahti autoon ja
vetelikin useamman tunnin päiväunet
pinnasängyssään toppavaatteet päällä



torstai 17. tammikuuta 2013

Lastakenkä


Eilen keskiviikkona lähdimme käymään ystäväperheen luona Aaronin kanssa kaksistaan siksi aikaa, kun Niko lähti töihin. Ihana oli katsoa, kun pienet miehet leikkivät yhdessä oikein sopuisasti. Välillä vietiin toisen käsistä leluja ja hetken päästä taas oltiin sylikkäin. Nyt jälkeenpäin harmittaakin, kun ei kameraa tullut otettua mukaan. Monet hetket olisivat olleen kameralle ikuistettavia.

Tavallisesta päivästä poiketen Aaron ei suostunut kunnolla nukkumaan vieraiden luona. Ongelma ei ollut nukahtamisen kanssa vaan noin kymmenen minuuttin jälkeen, kun Aaron oli nukahtanut hän heräsi huutamaan aivan kauhistuneena. En tiedä oliko kyse vieraan paikan tuoksuista vai jostain muusta. Illalla kävi samalla tavoin, mutta silloin huuto yhdistettiin nälkään tai Niko yhdisti.
Itselläni oli illasta migreenikohtaus ja siinä kipujen sekamelskassa tuli sanottua asioita, joita ei olisi tarvinnut sanoa, olen pahoillani siitä. Nyt imetyksen lopettamisen jälkeen on migreenit taas palanneet (ikävä kyllä) takaisin ja nyt olisikin seurattava, kuinka tiheään kohtauksia tulee, että soitanko lääkäriin lääkkeiden hankkimista varten.

Ennen ystäväperheen luokse menoa kävimme myös sovittamassa respectalla uutta lastakenkää ennen ensiaskel-kenkiä. Ennen jouluahan kävimme respectassa, jolloin otettiin kipsimuotti tätä kenkää varten ja sen muotin mukaan kenkä onkin rakennettu. 




Mitä kenkään sitten on lisätty:
1.  Kipsimuottiin on lisätty nivel, joka myötäilee jalan liikettä seisomaan noustessa ja estää sitä, ettei seistessä seisottaisi varpaillaan, joka siis on kampurajalassa hyvin yleistä. 
2.  Muottiin on myös asennettu tarrat, jotka pitävät kenkää paikallaan. 
3.  Jalkaterän kohdalla olevien tarrojen alla on iltti, joka aina muotoillaan kenkää laitettaessa jalkaan.
4.  Muotin pohjaan on asennettu "kengänpohja" joka on hiottu tasaiseksi. 
5.  Muotin sisäpintaa on pehmustettu, että kenkä tuntuu mukavalle jalassa.
6.  Itse muotti onkin nähtävissä tarrojen alla (melkein sukan värisenä vihreänä), mutta kipsiä on värjätty ja kuvioitu meidän toiveiden mukaan.

Tätä kenkää onkin tarkoitus käyttää aina, kun lapsi on liikkessä lattialla. Terveessä jalassa Aaron käyttää normaalia kerhotossua, jonne on laitettu lisäpohjallinen, koska pienin tossu, mikä kaupasta löydettin oli kokoa 20. Öisin, päiväunilla ja esim. automatkoilla käytetään tankokenkiä. Tätä ideaa jatketaankin sitten sinne noin 4-vuotiaaksi asti. Tietenkin kengät vaihtuvat aina jalan kasvaessa tietyistä kengistä ulos.

Tiistain neuvola




Tiistaina meillä oli Aaronin kanssa 11 kuukauden neuvola lähinnä painon tarkastusta varten. 
Aaronin kasvamisen suhteen ei ole ollut enää huolta pitkiin aikoihin, mutta kyllä se äidin sydäntä helpottaa nähdä oman pojan kasvavan täysin omalla käyrällään. Kuten neuvolatäti totesikin, että Aaron kasvaa oikein mallikkaasti ikäisiään tietenkin reilusti pienempänä, mutta kuitenkin kasvaa!

Neuvolakorttin kirjattiinkin tälläiset tulokset: (suluissa arvot 10kk ikäisenä)

Paino: 7 820g (7 630g)
Pituus: 71.2cm (71.3cm)
Pään ympärys: 45cm (44.5cm)
"Ihanasti "pelleilee" ja veikistelee. Taputtaa, suullansa napsuttaa. Tasaisesti omilla käyrillään kasvaa."
Pituuden kohdalla on käynyt mittausvirhe, koska kummallakin kerralla on ollut eri mittaaja. Pituutta tarkistettiin useamman kerran, mutta samaa tulosta ei saatu millään siksi siis tulos heittää millin verran. Lupa saatiin myös alkaa antamaan ihan normaalia lehmänmaitoa korvikkeen sijaan.

Tiistaina kävi niinkin, että luulin koko päivän tietokoneen näppäimistön menneen rikki, kun Aaron kaatoi Nikon pöydälle unohtamat teet sen päälle. Illalla kuitenkin Niko oli saanut näppäimistön korjattua eikä nyt sitten tarvitsekaan lähteä ostamaan uutta tilalle.


 Ensimmäistä kertaa Aaron katsoi kirjaa kuin lukevinaan, 
mutta ei mennyt aikaakaan, 
kun kirjaa taas mielummin maisteltiin.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Uusia asukkaita ja paniikki-itkua


Viikonloppu menikin taas kerran kiireiden seassa.
Lauantaina meillä oli vieraina Nikon koulukaveri kihlattuineen.
Leivoimme pitsaa ja pelasimme menolippua. Aaronkin oli innoissaan vieraista eikä nukkunutkaan tavanomaisia iltapäivän päiväunia vaan valvoi koko päivän iltaan saakka
eikä edes kiukunnut illemmalla!

Sunnuntaina tarkoituksena oli lähteä käymään uimassa,
mutta Aaronin nukahdettua ennen kolmea ajattelimme olla lähtemättä ja huomasimmekin myöhemmin,
että uimahalli menikin kiinni jo neljältä sunnuntaisin.
Sen sijaan päätimme kuitenkin lähteä käymään ostoksilla,
kerta auto oli jo lämmitettynä ollut pitkän aikaa ja päädyimmekin kukkatalolle.
Nikon on ollut jo pitkään tarkoituksena siirtää kahdesta eri ruukusta olevat muratit yhteen ja samaan ruukkuun ja kukkatalolta lähtikin mukaan uusi saviruukku ja uutena kasvina meille kotiutui liljapalmu (kuva alla).


Viime yö oli taas rankka pitkiin aikoihin. Jokin ruoka-aine teki allergiaoireina vatsakipua ja itkunpuuskia. Nukkumaanmenoaikaan Aaron ei suostunut makaamaan sängyllä muuten kuin vatsallaan ja jos selälleen käänsinkin niin alkoi itkemään.
Kovasti epäilemme aiheuttajaksi omenaa, jota pitkän ajan jälkeen eilen annettiinkin puuron seassa.
Annetaan muutaman päivän nyt Aaronin rauhoittua ja testaillaan omenaa uudelleen sitten myöhemmin.

Tänään sitten äitini kävi aamusta kylässä ja hän halusi meistä seuraa kaupungille ja eksyimme taas kerran kukkatalolle. Tällä kertaa hän vaati, että haluaa ostaa jonkin kasvin meillekin.
Päädyin sitten ottamaan mehikasvin, jota jo Nikon kanssa ihailimme,
että sellaisenkin voisi joku päivä ostaa,
mutta nytpä saatiinkin äidin kautta ilmaiseksi.



Yhtenä huonona puolena olen meidän pienen perheen arjessa huomannut sen,
että Aaron on alkanut säikkymään kaikkia kovempia ääniä.
Ennen itkun sai aikaan pelkästään Nikon aivastaminen, jolloin rauhassa sai vaikka imuroida tai tehdä pirtelön tehosekoittimella.
Nyt imuroimisesta on turha edes haaveilla, jos Aaron on samassa huoneessa.
Samoin kuin tänään huomasin sosetta tehdessäni,
että saman paniikki-itkun aiheuttaa nykyään tehosekoitinkin eikä asiaa tietenkään auttanut,
vaikka otin pienen miehen syliin rauhoittumaan,
sose oli kuitenkin saatava loppuun tehtyä.
Loppujen lopuksi pienen miehen paniikki-itku säälitti, mutta myös jollain asteella oli mielestäni haustaa, miten noin pieni mies voikaan pelätä laitteita, joista ei edes lähde niin kovaa ääntä,
mitä itse miehestä lähtee, kun hän päättää esim. kiljua tai karjua.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Yölevottomuutta

"Näin sitä äiti leikitään maton kulmalla!"

Tänään on ollut suhteellisen levoton päivä & yö meidän perheessä. Sitä luulisi jo, että osaisi mennä ajoissa nukkumaan illalla tietäen kuitenkin, että Aaron pomppaa aikaisin aamulla ylös. Huomasimme illalla Aaronin vasempaan jalkaan (ei kampurajalka) tulleen pienen rakon, jonka takia kenkiä ei yöksi puettukaan päälle.
Poikkeuksellisesti kengättömyydestä huolimatta viime yönä Aaron itkeskeli kahden jälkeen melkein pari tuntia. Söi maitoa, joka helpotti hetkeksi itkuun. Todennäköisesti kyse oli yllättäen hampaista, kun kokeilin vähän ikeniä niin alkoi itku uudelleen. 

Yön levottomuudesta huolimatta ylös noustiin ennen seitsemää syömään aamupuuroa, jonka jälkeen nukahdettiinkin aamu-unille. Iltapäivän unille oli yön tapaan hankaluuksia saada pientä miestä unten maille. Kuitenkin useamman yrityksen jälkeen aivan yliväsyneenä Aaron äsken nukahti kuitenkin.

Pientä kujeilua on ollut ilmassa jo useamman viikon. Rajoja kokeillaan oikein urakalla, että "mistähän se äiti älähtää". On syöty koiran nappuloita ja revitty sähköjohtoja. Sitten jos ei sillä hetkellä ole saanut minua reagoimaan mitenkään niin kontataan tuolien/sohvien alle ja pyydetään auttamaan. 

Poikkeuksellisesti tällä viikolla tehtiin Aaronin ja kummitädin kanssa extempore reissu Ikeaan ja Matkukseen. Isompia ostoksia ei tällä kertaa tehty, mutta mukaan löytyi kuitenkin mm. petivaatteita ja pyyhkeitä. Matkuksen puolelta löytyikin mukaan vaatteita ja asusteita. 

Suunnitelmista poiketen auto ei sitten halunnutkaan lähteä käyntiin juuri, kun olimme starttaamassa takaisin kotia kohti parkkipaikalla. Lukuisten avunpyyntöjen jälkeen soitimme hinaajan, koska autoa ei kaapeleillakaan saatu enää käyntiin. Samaan aikaan tietenkin soitettiin kyytiä takaisin kotiin ja Niko urhoollisena lähti työpäivän jälkeen vielä meitä hakemaan. Onneksi kuitenkin pääsimme takaisin kotiin vielä ennen puolta yötä ja loppujen lopuksi reissusta ei tullut haittaa edes Aaronin unirytmille.
Toki koko perhe oli seuraavana päivänä ihan poikki



 Mikäs se tuo on?...                         ....ja näin sitä mennään

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Uusi vuosi

Aaron on näin vuoden vaihtuessa innostunut menemään hankalempiin paikkoihin konttailemaan

Palataanpas vielä hetkeksi viime vuoteen.
On muuten hassua ajatella, ettei nyt ole enää vuosi 2012 vaan ollaan taas kerran eletty eteenpäin. Viime vuonna aika tuntui liitävän eteenpäin nopeammin kuin koskaan ennen ja nyt tuntuukin, ettei ole oikein tehnyt mitään kokonaiseen vuoteen, vaikka sitä onkin tullut tehtyä, vaikka mitä.

Kuitenkin uuden vuoden suunnitelmasta olla vain rauhassa kotona (tämä siis oli minun suunnitelmani) ei tullut mitään vaan uuden vuoden aattona matkasimme taas kerran isäni luokse, koska kieltäydyttyäni hänen kutsustaan ajattelin asiaa uudemman kerran ja päädyinkin myöntävään päätökseen. Kovasti asiaan vaikutti tietenkin se, kuinka pettyneen kuuloinen hän oli, kun kieltäydyin ensimmäisen kerran hänen kutsustaan. Niko oli alun perin lähdössäkin isän puusaunaan heittämään viimeiset vuoden löylyt.

Emme kuitenkaan olleet isäni ja veljeni kanssa keskenämme vaan saimme vielä seuraksi Aaronin kummisedänkin. Kuuden jälkeen illalla ennen kylpyyn menoa päätimme yhdessä ampua muutaman pienen raketin ja katsoa, mitä Aaron asiasta tykkää. Loppujen lopuksi ei raketit herraa kiinnostaneet ja itkuhan sieltä viimeisien kohdalla tuli. Itse pauketta ei pelännyt ollenkaan, joka mahdollisti keskiyön raketin ampumiset.

Aaronin uuden vuoden tina

Aaron nukahti jo kahdeksan jälkeen ja me ryhdyimme kaikki pelaamaan Menolippua. Alun kangertelun ja sääntöjen selvittelyn jälkeen pelistä kehkeytyikin erittäin kiinnostava. Harmillisesti en tajunnut ottaa kuvia pelin tiimellyksestä. Keskiyön lähestyessä Aaron heräsi sopivasti ihmettelemään, miksi ei vanhemmat olekaan vieressä nukkumassa. Muut pinkoivat tilaisuuden tullen ulos, kun jäin rauhoittelemaan pientä miestä, joka tosin simahti kymmeneen minuuttiin uudelleen ja ehdin näkemään viimeiset raketit.

Tinan sulatusta

Ennen nukkumaanmenoa valettiin vielä uuden vuoden tinat saunan uunissa. Aaron oli omansa valanut jo ennen nukkumaanmenoa. Muutama tina hajosi kappaleiksi muun muassa omani, ennustaen kenties repaleista/rikkinäistä vuotta?

Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä lähdettiinkin aikaisin liikkeelle kohti kotia, tosin pysähtyen Nikon vanhempien luona, jossa jatkettiin Menolipun tiimellyksessä. Illaksi pääsimmekin takaisin kotiin rauhoittumaan vielä muutamaksi tunniksi ennen nukkumaanmenoa ja valmistautumaan arjen viettoon.

Eräs raketti, joka lähtikin vinoon ja räjähtikin vähän liian lähellä minua ja Nikoa