keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Tankokenkäkiukkua

Tankokengät

Tänään kävimme Aaronin kanssa apuvälineyksikössä, Niko haki meidät kesken työpäivän ja menimme sinne yhdessä.

Aaron sai uudet tankokengät jalkaan, toivottavasti ne nyt pysyisi jalassa pidempään kuin viimeksi. Minua kovasti ihmetytti se, kun tämä teknikko, mikä oli Kuopiosta täällä sijaisena laittoi toisen kengän aivan liian löysälle ja Aaronhan potkaisi sen heti kotona pois.

Laitettuani sen uudelleen niin kenkä on kestänyt ainakin tähän saakka hyvin. Kuten arvattavissa oli, niin Aaron ei kovin älyttömästi pitänyt tästä kenkien laitosta takaisin. Eniten siinä sitä ärsyttää se, kun jalat ovat koko ajan yhdessä eikä voi potkia. Venytys ei niinkään tunnu haittaavan.

Kuitenkin kuuntelin sitten sitä kiukkua, huutoa ja valitusta asiasta nelisen tuntia, annoin 5ml panadolia, jos se olisi helpottanut. Syötin vähän väliä, kun se tuntui olevan ainut asia mikä helpotti edes hetkeksi ja sain itsekin sitten hetkeksi rauhoittua. Aika tarkalleen ennen kuin Niko saapui töistä kotiin, herra hiljeni kuin taikaiskusta. Istutin sen puoli-istuvaan asentoon syliini ja siinä se katseli televisiota täysin rauhallisesti. Hetken kuluttua, kun  vaihdoin vaatteita herralle, niin kovasti minulle oli asiaa ja nyt jo naurattikin. Minä olin aivan silmät ammollani, että kuinka voi noin nopeasti mieli muuttua.

Nyt sitten isäntä ja pieni mies lähtivät kyläilemään ja minä saan omaa rauhaa hetkeksi rauhoittuakseni ja kootakseni itseäni seuraavaan päivään. Nyt sitten aimo annos jäätelöä ja hyvä elokuva, sitten sen jälkeen piristävään ulkoilmaan koiran kanssa lenkille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti