perjantai 20. heinäkuuta 2012

Muuttopakkausta


Kuten ylemmistä kuvista näkyykin meillä on muuttopakkailut kovassa vauhdissa. Ylhäällä oikeassa kuvassa on keittiön pakkailut alkutekijöissään, jotka eivät tänäänkään ole saaneet jatkoa. Itse en ole kovinkaan saanut keittiön puolella innostusta pakata tavaroita ja olenkin niitä organisoinut enemmän Nikolle. Itse olen olohuoneen puolelta ja kaapeista pakannut tavaraa jo yli 20 laatikon verran ja lisää tuntuu vaan tavaraa kertyvän.

Tänään lähtivät kumpikin sohvamme eri suuntiin, uudet sohvat saammekin sitten sukulaisilta, että tiedoksi vain niille, jotka ovat vielä ensi viikolla tulossa kyläilemään, että meillä istuskellaan sitten lattialla. Tosin en tiedä kuka haluaisi tulla tähän laatikoiden sekamelskaan vierailemaan.
Itsekin sattumoisin etsin tänään kirjevälineitä, jotka pakkasin jo viime viikonloppuna. Sitä tulee aina tarvetta tavaroille, jotka tulee ensimmäisenä pakattua.






Aaronia sentään ei tunnu sekamelska haittaavan ollenkaan vaan entistä innokkaampana ollaan nämä päivät vietetty, kun pääsääntöinen hoitovastuu vieritettiin pakkailun ajaksi isän harteille. Ainoana pienenä haittapuolena toisaalta on Aaronilta löytynyt sammas, jota varten ollaankin jouduttu putsaamaan
suuta sitruunalla ja puolukalla vaihdellen sekä
desinfioimaan tavaroita aika tavalla.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Ystäviä ja sukulaisia


Tällä viikolla on tullut keskiviikkona tavattua uudelleen lukioystävääni tyttärensä kanssa ja tuli pidettyä häntäkin sylissä ensimmäistä kertaa. Totesinkin, että kyllä näillä vauvoillakin on eroavaisuutensa, samanlaista ei varmasti löydä. Huomasin Aaronin olevan leikkeissään paljon rauhallisempi, ehkä enemmän mietiskelevää sorttia, kun taas tyttö paukutti vaan leluja pöytään.Siltikin aivan ihastuttava lapsi on hänkin.

Äidillä ja pojalla mätsäävät vaatteet

Torstaina oli vuorossa sitten piknikkiä koko perheen voimin hyvässä säässä kera ystävien. Kävimme ostamassa pitsat mukaan ja olimme Nikon kanssa leiponeet taas hyydykekakkuakin sekä Anni toi mukanaan mansikoita ja herneitä. Valitsimme piknikki paikaksi kirkon takaisen mäen varjosta puiden alta niin Aaronkin pääsi vähäksi aikaa vaunuista syliin.



Eväät tuntuivat maistuvan kaikille, kakustakin jäi jäljelle sulanut 1/7 osa. Pitkästä aikaa oli todella mukavaa istua ulkona nurmikolla ja nauttia ystävien seurasta ja jutuista. Aaronillakin kun tuntui olevan vaihteeksi hyvä päivä.
Aaron unilla

Tänään kävimme Nikon äidin kanssa Sotkassa ostamassa sänkyymme uutta petaria ja siinä tuli tehtyä "muutamia" heräteostoksiakin. Sen jälkeen tuli nähtyä ystävääni ihastuttavan poikansa kanssa. Kävelimme ihmispaljouden seassa sadatellen sitä, kuinka ihmiset eivät viitsi väistää vaunuilla kulkevia vaan tulevat suoraan päälle. Tuli muutenkin vaihdettua lasten kuulumisia ja sai aivan rauhassa jutella näistä pienistä ihmeistämme.

Illasta sain vihdoin ja viimein nähdä ystävääni, joka saapui jokin aika sitten au pair reissultaan Lontoosta ja hän kummipoikaansa ensimmäistä kertaa.
Saimme myös vihdoinkin Nikon kanssa tehtyä Aaronin kummeille kummitodistukset valmiiksi, vihdoin ja viimein nekin. Tällä viikolla on kyllä tullut tavattua melkeinpä joka päivä sukulaisia tai ystäviä ja ei voi muuta kyllä sanoa kuin, että on ollut omasta mielestäni aivan mahtava viikko, vaikka "vähän" väsyttää ja päätä särkee. Voisin ottaa kyllä heti seuraavalla viikolla uusiksi. 

Onnin pahoinpitelemä kuljetuskoppa.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Äidin rakkaus



Maanantaipäivä meni pitkästä viikonlopusta palautumisessa ja kävimme myöskin Aaronin viiden kuukauden neuvolassa. Painoa oli tullut 350g ja (vihdoinkin) 1,5cm pituutta lisää. Huomenna kuitenkin saan tietää lisää, että otetaanko varalta perusverikokeita, että jos sieltä selviäisi syytä sille, että miksi Aaronin kasvu on hitaan puoleista.

Tänään olemmekin kierrelleet tässä lähikunnissa vierailemassa spontaanisti taas oikein urakalla, tuli käytyä isäni, äitini, Nikon vanhempien ja tätini luona tällä kertaa. Lähdimme matkaan puolen päivän maita, kun Aaron heräsi yöunilta ja tulimme kotia takaisin tuossa puoli 11 maita illalla. Nyt väsyttää ja kohta onkin aika mennä sänkyyn odottelemaan nukkumattia.

Ennen sitä haluan kuitenkin kirjoittaa aiheesta, johon törmäsin eräässä seuraamassani blogissa. Puutalobaby kirjoittikin siitä, kuinka äkkiä sitä huomaakaan ympärillään olevan oma perhe, eikä olekaan enää yksin jossain yksiössä. Erityisesti varsinkin siitä, kuinka niin pieni ihminen voikin yhdistää ihmisiä perheeksi, eikä sitten yhtäkkiä tunnekaan olevansa niin yksin. Tämä on myös tapahtunut omalla kohdallani.

Aikaa ennen Aaronia, kun vielä asuin yksin, ajattelin, että en kestä sitä hiljaisuutta ja kokoaikaista yksinoloa. Silloin päätin hankkia Onni-koiran elämääni. Vuosi sen jälkeen maaliskuussa (vuosi 2011) yllättäen saapui Niko elämääni ja ihan täysin sattumalta. Sen vuoden tammikuussa oli elämässäni pieni alakuloisuuden jakso, jolloin en voinut uskoa, että koskaan saisin ihmisen vierelleni, joka rakastaisi minua omana itsenäni. Juttelin asiasta erään tärkeän ja rakkaan henkilön kanssa ja hän sanoi minulle, että vuoden päästä lopputalvesta olisin todella vakavassa suhteessa. Henkilön sanojen mukaan Aaron syntyikin elämääni.
Nyt meillä onkin "meidän oma koti, jossa on meidän omat säännöt"

Aaronin ensimmäisiä hymyjä äidille

On aivan mahtava tunne, kun Aaron näyttää minulle sen ihanan leveimmän hymynsä silmät kiiluen ja ojentaa käsiään äitiä kohden tai kun hän painaa päänsä rinnalleni. Niinä hetkinä tuntuu, että vihdoinkin elämälläni on jokin tarkoitus ja että olen jollekin niin mahdottoman tärkeä, että erossa ei voida olla tuntiakaan, jos olen samassa huoneessa. Sitä ei vain voi sanoilla kuvatakaan, kuinka tärkeä Aaron minulle onkaan ja kuinka kovasti haluan hänen voivan hyvin. Siltikin vaikka välillä tuntuu raskaalta, niin en mistään hinnasta vaihtaisi yhtäkään kokemusta äitinä pois. Minä olen aina halunnut olla äiti ja nyt minä vihdoinkin olen saanut kokea sitä melkein puolen vuoden ajan ja en voi muuta sanoa, kun että rakastan olla äitinä lapselleni.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Viikon tapahtumia


Hiljaiseloa ollaan pidetty nyt viikon ajan, lähinnä siksi,
kun en ole yksinkertaisesti kerennyt istumaan tietokoneen ääreen kirjoittamaan tapahtumista,
mutta tässä tiivistetty paketti ainakin, mitä ollaan puuhailtu.

Banaanin syönnissä
Kokeilimme tässä taannoin eräänä päivänä Aaronin kanssa banaanin syömistä, 
kun niin kovasti minua katseli, kun söin sitä. Ylemmästä kuvasta päätellen banaani kyllä maistui, mitä vaan pieni herra pystyi ikenillä nakertamaan ja kovastihan tuo piti mausta, vaikka saikin tällä kertaa oikeaa tavaraa eikä soseutettuna.


Perjantaina kävimme kävelemässä kaupungilla helteistä huolimatta ja tapasimme lukiokaverini, jolla on noin kolme viikkoa nuorempi ihastuttava tytär. Kahvitteluhetken jälkeen kävimme Nikon kanssa etsimässä paperia kummitodistuksiin (tiedän, olemme pahasti myöhässä asian suhteen), 
emmekä saaneetkaan ostettua sitä kuitenkaan ja huomenna mahdollisesti olisi uusintakierroksen aika.

Ylemmän kuvan tarinana haluan jakaa sen, kun tämä pieni herra päätti kiinnittää tankokengät pinnojen väliin, 
etteivät ne putoessaan alas herätä häntä. Kovasti kun tuntuu rauhoittuvan parhaiten jalat ilmassa.

Viikonlopuksi lähdettiinkin Nikon vanhempien luokse, jossa emme oikein kerenneet aikaa viettämään muuten kuin aamut ja yöt. Lauantaiaamuna meillä oli hautajaisten viettoa. 
Mummoni nukkui juhannus aaton aattona pois. 
Nyt on sitten viimeinen isovanhempani saatettu haudan lepoon.

Hautajaiset menivät oikeastaan niin kuten hautajaisten kuuluukin mennä, 
yhdessä sukulaisten ja mummon lähimpien ihmisten seurassa. Kuten tätini sanoi kävellessämme hautuumaalle, että hautajaispäiväksi sattui täysin samanlainen päivä, kun ukkini hautajaisten aikaan 20 vuotta sitten.




Sunnuntaina me sukulaiset keräännyimme vielä yhteen isäni luokse, lähinnä katsomaan,
mitä muistoja (= tavaroita) haluaisimme kotiimme säilytettäväksi. Itse ajattelin mennä jokin viikonloppu rauhassa katsomaan, mitä haluan meille ottaa ja mistä varsinkin muistaisin mummon ihanuuden myöhemminkin. 


Isän luota sitten matkattiin onnittelemaan Nikon isoisää syntymäpäivien johdosta, jonne sitten saapuivat anoppi miehineen ja tuli vierailtua monessa muussakin paikassa pikaisesti, kun samalla suunnalla asuu ihmisiä, ketkä eivät vielä olleet nähneet pientä miestämme.

Nikon mummolan lähistöltä

Tämän traktorin ajaessa pihaan tuli aivan oma lapsuus mieleen, kun naapurissamme oli aivan samanlainen, mutta punainen väriltään.

Nyt ollaankin sitten rauhallisesti palattu kotimaisemiin muihin arkikiireisiin,
joista sitten lisää myöhemmin. Aaron herra tuntuu olevan kiukuspäissään, kun äiti ei olekaan enää vieressä lepäämässä. 


maanantai 2. heinäkuuta 2012

Leivontaa


Tänään ja eilen meillä leivottiin tai lähinnä valmistelimme eilisen kakut tänään. Teimme hyytelökakkuja, joihin ihastuimme Nikon siskon lakkiaisissa. Suosittelen kovasti kokeilemaan.




Kakun pohja tehdään digestivekekseistä musertamalla ne ja lisäämällä niihin rasvaa. 
Tällä kertaa me teimme alimmaksi kerrokseksi suklaamoussea, jonka kanssa oli pieni välikohtauskin. Olin rupeamassa vatkaamaan moussea ja laittamassa johtoa pistorasiaan, kun Niko tuli siihen samaan soppaan ja vahingossa pisti vatkaimen päälle..



..ja eihän siitä tullut mitään muuta kuin sotkua.Saimme kuitenkin käytettyä moussen silti toiseen kakkuun, mutta kahteen niissä ei ollut riittävästi. Toiseen kerrokseen teimme soijajogurtista hyydykkeen. Jokaisen kerroksen välissähän on odotettava, että kerrokset hyytyvät kunnolla ja ennen päälliskerrosta kakun olisi hyvä hyytyä kunnolla yön yli.

Kun teimme kaksi eri kakkua, kun Niko tahtoi banaani-mansikka päällisen, mutta itse kun en kykene syömään mansikoita, kun vatsa ei tunnu niitä enää kestävän. Minulle sitten tehtiin vadelmista ja mustikoista päällinen. Päälliskerrokset tehtiin hyytelösokerin avulla, jonka kanssa oli harjoittelemista, kun purkin kyljessä ei mielestäni ollut kovin selkeä ohje.

Kakkuja vartenhan olisi tarvinnut irtopohjavuoan, mutta koska emme kyseisiä vuokia omista niin Nikon täti antoi hyvän neuvon, että voi aaltopahvista muotoilla pyöreän muotin, jonka vuoraa sitten leivinpaperilla, niin onnistuu tekemään ihan tavan lautasellekin.

Keksejä murskaamassa
Aaron katseli isän ja äitin leivontaa ihmetellen ja onneksi säästyi moussesotkulta, toisin kuin äiti.