keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Synnytyksestä


Viime viikko oli tosiaan toiminnan täyteinen ja ihmeellinen monella tapaa. Kävimme kääntymässä synnytysosaston puolella jo ennen itse synnytystä, kun minulla tuli säännöllisiä supistuksia keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Supistukset kuitenkin harvenivat torstaina puolen päivän jälkeen ja lähdimme sitten kotia kohti odottelemaan, josko jotain tapahtuisi. Supistukset olivat selvästi synnytystä käynnistäviä ja olinkin sairaalasta kotiutuessa jo 2-3cm auki. Minua oli neuvolasta jo varoiteltu, että synnytys saattaa olla mahdollisesti kohdallani hyvinkin nopea tapahtuma ja esitinkin tämän huolenaiheeni torstaina kotiuttavalle kätilölle ja hänen mielestään nopeaa synnytystä ei tuskin kohdallani sattuisi. Huoli nopeasta synnytyksestä perustui siihen, että Aaron syntyi aikanaan yhdeksässä tunnissa. Silloin synnytys eteni hitaan puoleisesti, mutta saatuani epiduraalin ja oksitosiinia synnytys eteni huimaa vauhtia. Kotiuttava kätilö perusti mielipiteensä tähän, että oksitosiini olisi aiheuttanut lopulta sen vauhdin Aaronin kohdalla ja siksi ei tarvitsisi pitää kiirettä sairaalaan tullessa, vaikka supistukset uudelleen alkaisivatkin kunnolla.

Todettiin kuitenkin, että synnytys saattaisi alkaa milloin tahansa ja päätimmekin sitten yhdessä Aaronin hoitopaikan kanssa, että poika on hoidossa siellä viikonlopun, että jos mitään kummempaa ei siinä ajassa tapahdu niin Aaron saapuu kotiin sunnuntaina. Kävimmekin sitten Aaronin luona joka päivä häntä tervehtimässä. Lauantaina vietimme melkein koko aamupäivän Aaronin seurana ja lähdimmekin puoli neljän aikaan illalla kotia kohti. Huomasin autossa istuessani, että supistukset alkoivat voimistumaan ja kipujen puolesta aloinkin kotona niiden väliä ylös merkkaamaan. Vajaan tunnin verran ehdin kirjata aikoja ylös, kun tuli tunne, että nyt on muuten soitettava sairaalaan, että josko voisi tulla paikalle. Tässä vaiheessa kipeitä supistuksia tuli viiden minuutin välein. Kätilö oli sitä mieltä, että kotona voisi odotella vielä, mutta jos kipuja ei kestä niin sairaalaan saa toki tulla. Olinkin jo menossa suihkuun helpottamaan kipuja ja otin pari särkylääkettä kätilön ohjeen mukaan, kun supistuksilla oli enää väliä kolme minuuttia ja totesinkin Nikolle, että nyt on oikeasti sellainen olo, että nyt on lähdettävä, jos vielä haluan kävellen päästä perille saakka. Sairaalaan ei onneksi ole meillä kovin kummoinen matka, mutta käveleminen alkoi olla jo erittäin hankalaa ja supistuksen tullessa oli aina pysähdyttävä haukkaamaan happea.

Kätilö totesikin minut nähdessään, että supistukset taitavat olla kipeitä ja laskeskeli siinä vaihtaessani hitaasti vaatteita, että tulevat kyllä tiuhaan ja säännöllisesti. Tilanne oli muuten sama kuin torstaina sairaalasta kotiutuessani ja todettiin, että minulle voisi tilata epiduraalin ja sillä aikaa saisin ilokaasua käyttää pahimpaan kipuun. Epiduraalia varten tarvittiin vauvan sydänkäyrää ja maatessani sitten siinä sängyllä minulle tuli muutama erittäin kipeä supistus ja ponnistamisen tarvetta. Todettiin, että vauva ei voi olla vielä laskeutunut niin pitkälle, kun kymmentä minuuttia aiemmin oli minut vasta tutkittu. Ponnistamisen tarvetta tuli taas seuraavallakin supistuksella ja kätilöt päättivät sittenkin tutkia minut, koska vauvan sydänäänikäyrä näytti hieman huonohkolle. Tilanne olikin muuttunut niin radikaalisti, että vauva oli jo syntymässä ja siinä samassa siirryttiinkin suoraan ponnistamaan. Vartin päästä siitä olikin uusi perheenjäsenemme syntynyt. Aluksi vauva ei itkenytkään ja ehdin sitä jo kätilöiltä kysyä, mutta poika oli vähän hämillään kaikesta toiminnasta ja rääkäisi hyvin kuuluvasti hetken kuluttua. Kuitenkin vauva todettiin terveeksi reilut kolme kiloa painavaksi siroksi pojaksi.

Ehdimme siis loppujen lopuksi olla sairaalassa vain vajaan puolitoista tuntia ennen vauvan syntymää ja kätilö totesikin jälkikäteen, että olimme lähteneet juuri sopivaan aikaan kotoa. Tilanteen nopeus yllätti meidät vanhemmat kuin myös sairaalan kätilötkin. Kukaan kun ei odottanut sitä nopeatempoista synnytystä. Kätilömme olivat ihania ja pidimmekin vielä seuraavana päivänä keskustelun synnytyksestä ja sen etenemisestä. Juttelimme askarruttavat asiat ja totesimmekin, että kaikesta huolimatta koko kokemuksesta jäi positiivinen mielentila. Nyt kätilökin totesi, että jos joskus vielä haluaa seuraavan kerran lapsia niin kannattaa varautua samanlaiseen tilanteeseen ja miettiä tarkkaan missä vaiheessa lähtee liikenteeseen ja kivunlievityksenä kannattaa kokonaan unohtaa selkäydinpuudutteet, koska niitä ei minulle ehditä millään antamaan tilanteen kehittyessä niin nopeaan tahtiin.

Suuren kiitoksen sekä minulta, että kätilöiltä ansaitsi Niko omalla osallistumisella synnytykseen. Hän kannusti minua ihanasti, auttoi kiireellisessä tilanteessa kätilöitä ja helpotti samaan aikaan myös omaa oloani. En ikimaailmassa olisi selvinnyt tästä enkä edellisestä synnytyksestä ilman Nikon läsnäoloa ja hänen tukeaan siinä tilanteessa.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pieni poika



Uusi perheenjäsenemme saapui maailmaan eilen illalla yllättävin kääntein. Kolmen tunnin synnytyksen päätteeksi saimme kuulla pienen, siron pojan rääkäisyt.

Nyt makoillaan vielä sairaalassa tutustuen uuteen ihmisen alkuun. Ensi viikolla sitten kirjoittelen sopivan ajan tullen lisää kuulumisiamme.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Arkikiireitä


Päiväkodista kotiutuva tyytyväinen poika

Moni onkin kysellyt, miten onko uusi asukas jo saapunut maailmaan ja varsinkin kirjoitusten vähäisestä määrästä olisi jotain tämän tyyppistä voinut olettaakin. Kuitenkin vielä synnytystä täällä suunnalla odotellaan kovasti alkavaksi. Viime viikon keskiviikkona kävin neuvolassa viimeksi näyttäytymässä ja kyllähän siellä oltiin niin alhaalla kuin vain mahdollista on olla. Liikkeet tuntuvat ja kaikin tavoin oma vointinikin on erittäin hyvä. Yliaikaiskontrolliaika varattiinkin nyt ensi maanantaille, jos mitään sitä ennen ei ala kuulumaan. Huomenna siis alkaisi raskausviikoissa 41+0 ja kovastihan tämä on montaakin ihmistä mietityttänyt, kun Aaron syntyi aikanaan jo ennen laskettua aikaa, että kuinkas nytten mennään jo lasketun ajan paremmalla puolella. Kuitenkaan me emme jaksa hätäillä, vauva tulee maailmaan, kun tuntee olevansa siihen valmis.

Kirjoitusten vähyyteen on vaikuttanut huomattavasti se, että Aaronin ollessa päiväkodissa on oikeastaan ainut kunnon aika keskittyä kirjoittamiseen. Illat ja iltapäivät menevätkin yleensä Aaronin kanssa seurustellessa ja arkirutiinien kanssa touhutessa. Viime viikolla kävikin niin, että päiväni täyttyivät monista asioista enkä ole ehtinyt kunnolla tietokoneen ääreen edes istahtaa muuten kuin hoitaakseni muita asioita. Sain maanantaina myönteisen päätöksen Aaronin omaishoitajuudesta ja sen vuoksi yksi kuuden tunnin hoitoaika menikin keskeytyksettä papereiden täyttämiseen ja tarvittavien lomakkeiden hankintaan. Virallisesti siis olen ollut Aaronin omaishoitaja syyskuun alusta saakka. Lisäksi paperitöitä on tuottanut jokavuotinen etuuksien tarkistus ja uudelleenhakeminen taas ensi vuodeksi Aaronin kuntoutuksen suunnittelun kannalta.

Viime viikolla myös kävivät fysioterapeutti ja apuvälinelainaamon yhteyshenkilömme kotikäynnillä keskustelemassa uusista apuvälineistä sekä säätämässä Xpanda-tuoliamme uuteen uskoon. Aaronin pituuden kasvu on näkynyt nyt osittain siinäkin, että apuvälineitä on jouduttu säätämään usempaan kertaan parempiin asentoihin. Nyt Aaronille onkin tulossa pesutaso kylpyhuoneeseen, kun aiemmin tosiaan olemme pesettäneet Aaronin sylissämme sekä toisena uutena apuvälineenä saapuu moottoroitu hoitosänky, jolla olisi tarkoitus helpottaa hoidon ergonomiaa ja myös totuttaa Aaronia nukkumaan omassa sängyssä. Muutamasta vaihtoehdosta päädyimme tilaamaan Aaronille jo suoraan 160 senttisen lastensängyn, ettei sänkyä tarvitsisi hetimiten vaihtaa sitten uuteen ja onpahan ainakin reilusti tilaa vaihtaa vaippoja ja vaatteita sängyn päällä. Lisäksi päädyimme kokeilemaan viime kerralla mainitsemaani potkimisongelmaan Xpandaan kiinnitettäviä nilkkamansetteja, joilla pyrittäisiin pahimmat potkimiset ehkäisemään.

Kovasti ihmeteltiin kameran ääntä

Aaronin hoitoisuus on nyt huomattavasti lisääntynyt potkuttamisen myötä varsinkin kun tilanne näyttää olevan koko ajan pahenemaan päin. Nykyään jalkojen potkimisen lisäksi Aaronin selkäranka kaartuu kaarelle ja hänellä nytkähtelee koko vartalo potkujen mukana. Nykäykset yleensä vetävät pojan pään lähelle jalkoja ja moneen kertaan on ollut vaarana, että poika potkaisee itseään kasvoihin. Aaronin ääntelystä päätellen pakonomainen liike on hyvin epämukavan tuntuista, mutta ei kuitenkaan kivuliasta. Poikaa ei pysty nykyään jättämään vahtimatta hetkeksikään oikeastaan muualle kuin sängyn päälle niin, että Aaron jää keskelle sänkyä, jolloin missään suunnalla metrin säteellä ei ole kohtaa mihin satuttaa itsensä. Onneksi nukahtaessaan myös keskushermosto lepää ja Aaron saa levättyä kuitenkin normaaliin tapaansa. Tällä hetkellä emme ole oikein muuta keinoa keksineet helpottamaan nytkähtelyä hereillä ollessa kuin liikeratojen hallitseminen ja fysioterapeuttikaan ei oikein muuta osannut suositella. Tärkeintä nyt olisi kuitenkin venytellä jalkoja usemman kerran päivässä ja seisottaa seisomatelineessä, jotta liikeradat saataisiin pysymään samanlaisina eikä nytkähtelyt sen myötä tuottaisi kipuja. Fysioterapeutti myös varoitti, että venähdyksiä saattaa esiintyä tilanteen näin jatkuessa sekä todennäköisesti myös mustelmia ilmaantuu.

Kaikesta huolimatta olemme viettäneet yhdessä koko perheen voimin meneillään olevaa syyslomaa leväten ja nauttien yhdessäolosta. Aaronin nukahtaessa yleensä ennen yhdeksää nukkumaan olemme Nikon kanssa pystyneet pelaamaan lautapelejä tai muuten viettämään aikaa kahden kesken nyt niin sanotusti varastoon ennen uuden vauvan tuloa. Oletettavasti kun arki varmasti muuttuu erilaiseksi sen jälkeen, kun meitäkin on neljä ihmistä talossa. Kovasti siis jännittäen ja innolla odotellaan tulevia hetkiä.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Potkimisesta epilepsiaan


Viime kirjoitus koostui pitkälti, mitä kaikkea viikon kuntoutusjaksolla huomattiin ja kyllähän se näin on, että paljon asiaa tuli ilmi monelta eri taholta. Sen on huomannut myös siitä, että muutamat Aaronia hoitavat henkilötkin ovat olleet hieman hämillään asiasta ja varmistaneet tietoja minun kauttani. Ymmärrettävästi mekään emme ole vielä sen tarkempaa tietokatsausta ole saaneet paperisena versiona ja muistin varasta joutuu itsekin asioita miettimään. Onneksi kuitenkaan mikään esille tullut asia ei ole ollut niin kiireinen, että vaatisi välitöntä huomioon ottamista.

Viime viikko oli selvästi Aaronillekin erilainen kuin normaali viikko päiväkodissa ja tämä näkyi hyvin viime viikonloppuna meillä kotona. Perjantai-iltapäivällä jo Aaronin saapuessa taksilla kotiovelle hänestä huokui omituinen eloisuus, aivan kuin olisi ollut hyvin innoissaan, mutta se ei ollut kuitenkaan tavallista innoissaan olemista. Annoin asian kuitenkin olla ja jatkoimme normaalia arjen rutiiniamme. Nopeasti huomasin, että pojan raajat nykivät ja potkivat entistä tiuhempaan tahtiin ja voimakkaammin kuin koskaan ennen aiemmin. Kokeilimme potkimiseen osastolta saatuja lycraliinoja, joilla sidoimme Aaronin jalat kiinni hänen istuessaan pandatuolissa, kun hän ei pystynyt rauhoittumaan syömään jalkojen potkimisen vain lisääntyessä.

Alla olevasta videosta voitte saada pientä esimerkkiä millaisesta potkimisesta on suurin piirtein kyse


Lycraliinoilla ei ole tarkoitus sitomalla sitoa jalkoja kiinni paikalleen vaan tuottaa paineen tunnetta. Liinat kyllä hillitsevät pakkoliikkeitä ja niiden liikeratoja, mutta eivät estä lähellekään kokonaan potkimista. Aaronin tapauksessa me vanhemmat ja muutama fysioterapeutti olemme huomanneet kevyen kiinnipitämisen rauhoittavan pakkoliikkeitä, joilloin ne eivät kiusaa Aaronin olotilaa niin paljon ja hän saa keskityttyä paremmin ruokailemaan ja nukkumaan. Monesti nukkumaan mentäessä ja meidän ottaessa Aaronin jalat koukkuun omia jalkojamme vasten poika naurahtaa tyytyväisenä ja nukahtaa hetken kuluttua täysin rauhallisesti. Nykyiset yöheräämiset liittyvätkin enemmän siihen, että Aaronin jalat alkavat potkiutumaan ja herättävät pojan unesta, mutta jalkojen liikerataa kaventamalla poika nukahtaa hetkessä takaisin uneen. Ei sitä itse olisi koskaan uskonut, että kiinnipitämisen huomaakin auttavan toisen olotilaa päinvastoin kuin ajattelee yleensä sitomisen pahentavan vain tilannetta.

Lycraliina käytössä
Kuitenkin tilanteen näyttäessä siltä, että potkiutuminen häiritsi Aaronia entistä enemmän koko ajan päätimme lämmittää saunan, joka yleensä on rentouttanut lihaksistoa ja antanut pojalle selvästi rennomman olon. Tälläkin kertaa liikkeet rauhoittuivat, mutta eivät kokonaan vaan lähinnä tilanne lieventyi. Saunasta pois tultuamme tilanne yltyi menien lopulta niin pitkälle, että Aaronin toinen jalka ja käsi jäykistyivät täysin ojennuksiin, selkä lähti kouristumaan kaarelle ja yhtäkkiä poika alkoi itkemään hädissään ja selvästi kivuliaana. Aaron saikin kohtauslääkkeen, joka alkoi vaikuttamaan niin, että kipu helpotti heti lääkkeen antamisen jälkeen. Vartin kuluttua Aaron nukkuikin jo sikeässä unessa ja puolen tunnin päästä lääkkeen annosta raajat olivat täysin rentoina eikä jäykkyydestä ollut enää tietoakaan. Jälkikäteen kuulin, että Aaronin potkiutuminen ja nykiminen laukaisivat näillä näkyminen epilepsiaan liittyvän kouristuskohtauksen, johon kohtauslääke auttoi juuri niinkuin sen kuuluukin auttaa.

Lauantaina nostimmekin Aaronin lääkitystä nykimisiin ja sunnuntaipäivänä tilanne oli jo huomattavasti rauhoittunut ja arki tasaantumassa taas uomiinsa. Alkuviikosta soittelinkin lääkärille, että lääkettä ollaan nostettu viikonlopun aikana ja myös kertoakseni kuulumiset tuosta yllämainitusta epilepsiakohtauksesta sekä myös päiväkodissa huomatusta oireilusta. Maanantaina Aaron oli herännyt päiväunilta ja avustajan hänet nostettua pandatuoliin oli Aaron mennyt kuulemani mukaan aivan vitivalkoiseksi ja pikkuhiljaa iho ruvennut sinertymään. Tämä oirehdinta oli kuitenkin mennyt ohitse aistiärsykkeitä avuksi käyttämällä. Nyt kovasti onkin mietinnässä seuraavalle neurologin luona käynnille, että onko Aaronille tarvetta ottaa uutta lääkitystä epilepsiaan nykyisen lääkkeen lisäksi, koska entistä lääkettä ei voida enää nostaa tämän enempää. Tämäkin asia toki riippuu siitä lisääntyykö kohtauksellisuus ja niihin liittyvä oireilu vai pysyykö tilanne samassa. Nyt lähinnä kirjaillaankin ylös suurempia kohtauksia ja oireita, mitä kotona huomataan, että on jotain konkreettista näyttöä asiasta sitten seuraavalle kontrollikäynnille.