Kahvittelua

Eilen vietimme aikaa kaupungilla, kun kävimme ystävieni Annin ja Nooran kanssa kahvilla sateesta huolimatta. Lähtiessä oli pientä häppeninkiä, kun en ensin löytänyt avaimiani mistään ja luettuani facebookista Nikon kirjoittaman viestin, että kummatkin avaimet ovat hänellä ja minulla on kummankin puhelimet. Siinä sitten sovimme tapaavamme kaupungin keskustassa, mutta ulkona tajusin, etten saa Aaronin vaunuja ilman avaimia. Soittelin muutaman naapurin ovikelloja, jos he olisivat voineet avata oven varastoon, mutta eihän kukaan tietenkään ole päivästä kotona. Pääsimme kuitenkin lähtemään, kun Niko saapui töistään pyörällä ja aukaisi oven.

Sen päivän aikana tajusin jotain kamalaa itsestäni. Nooran kysyessä minulta, että mitä minulle kuuluu, en keksinyt asiaan vastausta. En osannut sanoa, mitä minulle kuuluu, mutta osaan kyllä sanoa, mitä kuuluu Aaronille. Illalla keskusteltuamme asiasta Nikon kanssa, hän totesikin hyvin kuvailevasti tilannetta, että minä hengitän Aaronin kautta. 

Mietin aina, että tekemiseni Aaronin mielitilan mukaan unohtaen itseni. Ainut asia, jonka tunnun muistavan on oman hygieniani huolehtiminen. En tiedä onko tämä tavallinen oire äideillä ja kuuluuko se vain äitiyden tuomiin asioihin, mutta kuitenkin sen tajusin, että minä tarvitsen kipeästi aikaa vain ja ainoastaan itselleni ja omalle mielenterveydelleni. 

Kaiken lisäksi, kun huomaan tälläisiä asioita itsestäni, joihin tarvitsisin kipeimmin ystävien seuraa, parhaimmat ystäväni ovat menossa ulkomailla.