sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus


Juhannus tuli ja meni, nyt siitä vähän pientä infoa, mitä meidän perhe tekikään Aaronin ensimmäisen juhannuksen. Mitään kummempia ei tosiaankaan suunniteltu vaan ajateltiin ihan lähteä mökille kerta suhteellisen hyvää ilmaakin oli luvattu.



Mökkihän on isäni, ei tosiaankaan meidän, mutta lupa meillä on siellä käydä koska tahansa. Hyvän tahdon eleenä ilmoitan aina kyllä, milloin sinne olemme menossa. Pitkä matkakaan tuonne luonnon keskelle ei ole. Sijaitsee vain alle 15 kilometrin päässä kaupungista. 

Aaron hätistelee itikoita

Joka kesä olen innoissani mökille lähtenyt, mutta tänä vuonna jotenkin ei innostanut ollenkaan. Lähinnä itikoiden suhteen. Kuitenkin siellä oleminen oli pitkästä aikaa hauskaa näin isommalla porukalla, kun myös isäni ja veljeni olivat juhannuksen kanssamme.

Grilliruokaa syömässä...

...ja Onni kerjäämässä

Juhannuskokkokin tietenkin poltettiin, isä oli sopivasti kerännyt roskia ympäristöstä, joita voitiin polttaa. Me Aaronin kanssa istuimme vain sivussa, katselimme ja lämmittelimme tulen lämmössä kääriytyneinä vilttiin, etteivät itikat aivan läpeensä syö. Lähinnä itikoita tuntui kiinnostavan minun ihoni kuin Aaronin. Häntä ei itikat purreet kuin kerran, toisin kun minä palasin kotiin iho aivan pateilla ja punaisena.




Täysin nappiin juhannus ei kuitenkaan mennyt. Ajattelimme tankokenkien laiton aiheuttaneen itkua keskiviikkoyönä, kun jalkaan oli jo hiertynyt pieni painehaava. Asia kuitenkin korjattiin torstaina uusintakäynnillä apuvälineliikkeessä. Kuitenkin itkut eivät siihen loppuneet vaan jatkuivat koko juhannuksen ja sijoittuivat aina yöaikaan, kun olimme menossa nukkumaan.

Viime yönä minulla meni hermot ja ajattelin, että jokin syy tähän itkuisuuteen täytyy olla. Aaron ei kuitenkaan suostunut nukkumaan paitsi jomman kumman vatsan päällä. 

Asia selvisi tänään käymällä päivystyksessä sairaalalla. Oikeassa korvassa on tulehdus eli ensimmäinen antibioottikuuri on nyt sitten saatu. Apteekin kautta käydessä varustauduttiin uudella Panadol-purkilla ja Gefilus-tipoilla mahdollisia vatsakipuja varten.

Juhannuksena Aaron löysi jalkansakin uudelleen
Voikin todeta, että juhannus olisi voinut mennä mainiosti, mutta ei tällä kertaa ainakaan. 
Seuraavaa juhannusta innolla odottaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti