tiistai 22. syyskuuta 2015

Flunssaa ja pohdintaa

Viime kuukausina on ollut hiljaista, asioita on pitänyt pohtia ja käsitellä. Olen tehnyt pitkää ja puuduttavaa työtä yrittäen hyväksyä itseni äitinä, joka haluan olla. Töissä oleminen kahden pienen lapsen äitinä on hankalaa ja välillä uuvuttavaakin, onneksi aina silloin tällöin useampi työkaveri on tsempannut minua ja kertoneet omia kokemuksiaan samoissa tilanteissa. Samalla olen koettanut myös hieman käsitellä Aaronin tilanteen kehittymistä. Huomaan monesti toivovani, ettei Aaronin tarvitsisi kärsiä yhtään enempää kuin on pakollista, mutta aina en pysty Aaronia kivuilta ja pettymyksiltä suojaamaan, vaikka kuinka kovasti haluaisinkin. Nekin osaltaan kuuluvat elämäämme ja haluankin olla paikalla tällöin lohduttamassa lastani.

Viime aikoina koko perheemme on kiertänyt flunssavirus, joka tuntuu olevan erityisen sitkeä lapsilla. Oliver on koko ajan ollut päiväkotikuntoinen, lähinnä vuotavaa nenää, kuivaa yskää ja syömättömyyttä on ollut. Aaronilla tauti taas oli pitkän aikaa siinä ja rajoilla, olisiko poikaa kannattanut viedä päiväkotiin. Viime viikonloppuna tilapäishoidossa tilanne pahentui niin, että kuumetta nousi sekä limaisuus paheni niin paljon, että pojan happisaturaatiot tippuivat 80% tietämille. Hoitajat olivat Aaronin näinä hetkinä laittaneet lisähappeen, joka palautti saturaatiot normaaliin noin 95% tietämille. Alkuviikon tilannetta seurattiin, lähtisikö flunssa paranemaan itsestään, mutta keskiviikkona kuitenkin lääkäri aloitti antibioottikuurin. Tämän lisäksi Aaron sai hoitavan kortisonisuihkeen käytettäväksi pari kertaa päivässä nyt ainakin seuraavaan kuntoutusjaksoon saakka, jos siitä olisi helpotusta tuohon limaisuuteen. Lääke on sama, mitä käytetään esimerkiksi astman hoitoon. 

Perjantaina Aaron palautui kuitenkin kotiin ja Niko vietti sen päivän poissa töistä hoitaen poikaa kotosalla. On ollut aivan valloittavan ihanaa, kun poika on ollut yhtä hymyä perjantaista saakka. Jumppaaminen ja pieni leikittely jaloilla sekä käsillä on tuonut naurahduksia ja pilkettä silmiin. Eräs ilta toruin Oliveria tietyllä äänenpainolla, niin Aaronia nauratti asia aivan mahdottomasti. Hiusten silittelyä, kainalossa nukkumista ja paljon sellaisia asioita joista tiedämme Aaronin nauttivan olemme koettaneet harjoittaa aina sopivan tilanteen tullen. 

Elämäämme kuuluu siis hyvin normaalia arkeamme, vaihtelevine sattumuksineen. Viime viikolla automme päätti yhtenä aamuna hajota läheiselle huoltoasemalle, josta sitten ei liikuttukaan kuin hinaajalla. Saimme auton kuitenkin jo korjaamolta takaisin, toki isohkoa laskua vastaan. Kytkimen painelevy ja sylinteri oli ilmeisesti mennyt rikki auton huonon huollon vuoksi ja olisi voinut hajota milloin tahansa. Onneksi tapahtuma sattui kuitenkin erittäin huonosti alkaneena aamuna ollessamme matkalla työpaikoillemme. Nyt vain pyritään huoltamaan autoa kuntoon ennen kuin lähdemme ajelemaan minnekään lähikuntia kauemmaksi. 

Pientä lisätyötä on tuottanut Oliverin kävelemään lähteminen ja tänä päivänä poika kävelee jo aika sujuvasti ulkonakin, kunhan kyseessä ei ole hyvin epätasainen maasto. Äidin pieni hulivili tuntuu ehtivän vaikka minne silmän välttäessä ja koettaa auttaa kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassakin. Tiski- pyykinpesukoneet eivät ole turvassa, kuten ei myöskään mikään muukaan tekninen vempain. Onneksi tästäkin pystyy nauttimaan aivan eri tavalla, mitä olisin nauttinut Aaronin kanssa. Nyt kun tietää, että ikinä ei voi tietää, mitä vastaan sattuu elämässä. Sitä on vain nautittava tästä hetkestä ja toivottava parasta huomisellekin.