maanantai 3. joulukuuta 2012

Parannuksia iltaan

Viimeksi kirjoitin päivän rytmistä meidän perheessä. Erään keskustelun jälkeen tajusin, että ei Aaronin ilta valvominen ole oikeasti hyvä juttu. Lähdin sitten asiaa miettimään, että mitä me Nikon kanssa tehdään "väärin".

Viikko sitten perjantai-iltana valvominen meni puoli kahteen saakka. Tähän vaikutti varmasti konttaamisen oppiminen samaisena päivänä. Se yö mentiin mummolassa hirveää vauhtia joka suuntaan. Koirien juoma ja ruokakupit kiinnostivat älyttömästi ja muutenkin jokainen karvatupsu tuntui olevan maailman hienoin asia. Ovat ne lapset sitten ihmeellinen ja ihana asia. Aina joka päivä oppii jotain uutta.

Seuraavana päivänä alkoikin muutosten aika. Iltakylvyn aikaa siirrettiin tunnilla eteenpäin eli seitsemään. Tämän jälkeen vähän leikkimistä lattialla ilman kenkiä ja iltapuuron syöttö. Kaikista suurimpana muutoksena rupesin itsekin nukkumaan samaan aikaan, kun aaronkin. Ennen saatoin nousta vielä tekemään jotain, jolloin Aaron heräsikin sitten valvomaan.

Näiden muutosten myötä, olemme nyt viikon ajan jo heräilleet yleensä ennen seitsemää ja nukkumaan päästään jo ennen iltakymmentä. Päiväunia Aaron nukkuu kolme kertaa päivän aikana ja silloin saan kyllä kaiken tarvittavan oman ajan. Kunhan nyt näistä ajoista saataisi pidettyä kiinni, niin olisi aivan mahtavaa.

Kuitenkin jos kenkien kanssa tulee jotain ongelmaa Se on automaattisesti niin ettei Aaron suostu nukkumaan. Tämä nähtiin viime sunnuntaina hyvin, kun oikeaan jalkaan oli tullut naarmu ja kengät eivät herraa miellyttäneet niin otettuani ne pois virkistyttiin täysin ja haluttiin vain lattialle konttaamaan.

Rytmi pääseekin koetukselle, kun oikeaan jalkaan vaihdetaan isompi kenkä ja joudutaan seuraamaan hankaako uusi kenkä mistä kaikkialta. Toivottavasti ei hankaisi ollenkaan, mutta katsotaan nyt miten käy.

Kirjoittaminen on jäänyt nyt vähemmälle, kun poitsun liikkeitä täytyy jatkuvasti seurata. Onnin vesikupin kiinnostus on noussut kuin toiseen ulottuvuuteen ja aaronille saakin olla jämäkkänä, ettei sitä kaadeta.

1 kommentti:

  1. Se on vaan hyvä koska olen ostanut itse ja vanhemmilta toivonut melkein kaikki lahjat :,,D siunkin paketti on jo kääreissään ollut jo marraskuun puolivälistä asti.

    VastaaPoista