torstai 27. maaliskuuta 2014

Aaronin leikkaus


Tiistaiaamuna soi herätyskello viiden aikaan, Aaron heräsi jo puoli viideltä odottelemaan aamupuuroa. Ihmetys olikin kova, kun istutin pojan tuoliinsa ja otin itse aamupalaa. Normaalisti, kun syötän aina hänet ensin. Kuuden jälkeen otettiin lääkkeet ja ryhdyttiin valmistautumaan lähtöön. Tässä vaiheessa alkoi kiukustuminen, kun ruokaa ei saanut ja väsymys alkoi painaa päälle huonosti nukutun yön takia.

Rauhoittava lääkkeen vaikutusta

Seitsemältä saavuttiinkin lastenosastolle, jossa vaihdettiin heti sairaalavaatteet niskaan. Aaron oli hieman levoton ja päätettiin, että olisi hyvä antaa rauhoittavaa ennen leikkaussaliin viemistä. Hoitajaa ja lääkettä odotellessa Aaron uuvahti istualleen syliini pää kämmenselkääni vasten. Hoitajan saavuttua ihmettelyä riitti, kun oli rauhoittunut niin hyvin ilman lääkettä, mutta rauhoitettava annettiin silti, jos vaikka sattuu sitten heräämäänkin leikkaussalissa ennen anestesiaa. Pahanmakuinen lääke havahdutti pojan unesta, mutta hetken kuluttua isän sylissä silmät alkoivat vaeltaa ja kohta sulkeutuivat taas uneen. Ennen kahdeksaa Aaron oli jo saatettu leikkaussaliin ja tästä alkoikin piinaava odotus. Hoidimme tällä välin muita asioita, kuten muun muassa poikkesimme työpaikallani yllätys vierailulla viemässä ohjaajalleni hortensiaruukun kiitokseksi harjoitteluajasta. Maanantai, kun oli viimeinen harjoittelupäiväni tässä yrityksessä. Odotelimmekin soittoa osastolta hermostuneina, ainakin omasta puolestani sanoen. Viiden tunnin kuluttua tuli soitto, että Aaron on saapunut heräämöstä. Sen jälkeen jäinkin yksin Aaronin seuraksi, Nikon lähtiessä kotiin lepäämään. 

Leikkauksen jälkeen kyllä nukutti

Suoraan sanoen olin yllättynyt siitä, että miten kivulias toimenpide Aaronille oli tehty. Jotenkin sitä oli varmaan ajatellut, että nappi ilmestyy vatsaan ja normaali arkielämämme jatkuu entisellään paitsi lääkkeet opetellaan antamaan toisella tapaa. Sainpahan kuitenkin laskun takaisin maanpinnalle katsoessani Aaronia kivuliaana ja nopeasti ymmärsin, että poikaa on siirreltävä erittäin varovasti, jos vaikka halusi pitää poikaa sylissä tämän ollessa hereillä. Kahden jälkeen kirurgi saapui katsomaan Aaronin vointia ja tällöin poitsu olikin jo vähän vironnut anestesiasta ja aukonut silmiään, mutta oli edelleen erittäin väsyneen oloinen. Mainitsin tässä vaiheessa siitä, että syliin nostaessa Aaron oli säpsähtänyt itkemään ja haavakivut tässä tapauksessa ovat kirurgin mukaan jopa viikon ajan täysin normaalia. 

Hoitajat toivat kahta eri särkylääkettä ja unet jatkuivat rauhallisina. Aaronin happisaturaatiota seurattiin iltapäivän ajan, kun hengitys oli katkonaista. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut vaan kurkku oli lähinnä ärtynyt anestesiasta. Kanyyli oli laitettu Aaronin käteen jossain vaiheessa ja siitä kulkikin nesteytystä reilusti yli vuorokauden, kun ruoka ei oikein maistunut. Iltaan mennessä Aaron oli joko säpsähtänyt kivusta itkemään tai herännyt siihen, kun hoitajat kävivät huuhtelemassa peg.iä. Kipuilua jatkui edelleen, vaikka Aaron oli saanut kaiken särkylääkkeen, mitä kirurgi oli määrännyt. Sattumalta onneksi päivystävänä lääkärinä oli meidän oma neurologimme ja hän totesi, että Aaronin tapauksessa ei jäädä odotuttamaan kipua vaan annettiin uudet annokset. Aaronilla INCL.stä johtuen särkylääkkeiden teho/vaikutus ei ole täysin samanlainen kuin muilla lapsilla ja sen vuoksi oikeaa annosta on etsittävä.

Ruokailua

Aaron heräilikin kunnolla vasta kuuden pintaan illalla ja yllättäen yöllä ei oikein enää nukuttanutkaan. Kipujakin riitti yöllekin ja särkylääkkeitä saatin kahteen kertaan yön aikana. Selvästikin Aaron odotti sitä, että pääsisi viereeni nukkumaan, mutta harmillisesti se ei onnistunut. Yöhoitajat päästivät minut kuitenkin nukkumaan vanhempien huoneeseen sohvalle ennen puoli kolmea ja aamulla sainkin kuulla, että Aaron oli nukahtanut hyvin pian sen jälkeen, kun minä oli huoneesta lähtenyt muualle nukkumaan. 

Selvästi keskiviikon aikana aristus vatsaa kohtaan alkoi lievenemään ja Aaron kovasti yritti jo kierähtää vatsalleen. Peg-hoitaja kävi meille heti aamusta kertomassa miten avannetta käytetään, miten sitä huolletaan ja muista tärkeistä asioista. Ravitsemusterapeuttikin kävi jo valmiiksi arvioimassa Aaronin ravinnontarvetta tulevaisuutta varten. Tarkoituksena on kuitenkin syöttää ruokaa ja juomaa niin pitkään kuin Aaron kykenee, mutta tarvittaessa voimme saada letkuravintoa esimerkiksi, jos Aaron sattuu saamaan jonkun pidempikestoisen infektion, jolloin ruoka ei maistuisikaan. Sairaalasta saavuimmekin kotiin heti keskiviikko iltapäivällä mukanamme iso kasa lääkeruiskuja ja muita tarvittavia välineitä pegin käyttöön ennen kuin pääsemme käymään hoitotarvikejakelussa. Myöhemmin sitten kirjoitan tarkemmin, miten peg käytännössä toimii ja mitä kaikkea huomioitavaa siihen kuuluu. 

2 kommenttia:

  1. Mukava kuulla että leikkaus sujui suuremmitta ongelmitta ja että olette päässeet kotiin toipumaan. Eipä ole Aaronille parempaa paikkaa parannella, kuin äidin ja isän kainalossa.

    VastaaPoista