Osastokäynti

Niin on tutkimuksissa käyty ja kotiin päästy. Myöhemmin tuli huomattua, että Nikon kanssa oltiin stressattu tilannetta tajuamattamme. Tietysti oletettavasti kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kerronkin siis seuraavaksi tarkemmin, mitä tapahtui.

Keskiviikkoaamuna jouduimme herättämään Aaronin ennen kello viittä aamulla ja valvottamaan EEG.hen saakka eli neljä tuntia putkeen. Normaalistihan tämä ei olisi vaiva eikä mikään, mutta Aaronilla on tapana ryhtyä nukkumaan, kun herätyksestä on kulunut noin kaksi tai kolme tuntia. Tietenkin poika oli jo ihan sippi sairaalaan saavuttuamme, mutta onneksi meidän ei tarvinnut kuin odotella kymmenen minuuttia ennen hoitajan saapumista. EEG.tä varten laitettiin elektrodeja Aaronin päähän, ohimoille, jalkoihin ja rintaan. Sitten käyrää otettiin sen parin tunnin ajan ja tarkoitus oli sen aikana, että Aaron nukkuisi, leikkisi, kiukkuaisi ja olisi muutenkin mahdollisimman monipuolisesti oma itsensä. Tutkimus onnistuikin yllättävän hyvin ja siitä siirryttiinkin lastenosastolle.

Osastolla tarkoituksena oli kerätä tutkittavaksi vuorokauden ajalta kaikki virtsat. Tämä keräys tuntui olevan osaston henkilökunnalle suhteellisen harvinainen, koska kukaan ei tiennyt oikein mitään mistään. Aluksi kuitenkin Aaronin vaippaan laitettiin pussi, joka liimattiin ihoon kiinni. Kuitenkin se virtsapussi oli liian pieni niille määrille virtsaa, mitä Aaron pissii ja sen vuoksi pussi ei pitänytkään kiinni. Laboratoriosta saatujen ohjeiden mukaan kuitenkin kokeesta ei saa mennä hukkaan virtsaa ollenkaan. Asiaa ryhdyttiinkin selvittelemään, miten keräys nyt sitten otettaisi. Ainoana vaihtoehtona keskiviikkoiltana pidettiin virtsaputkeen laitettavaa katetria, jota ryhdyttiinkin sitten yhtäkkiä valmistelemaan koko osaston henkilökunnan voimin. 

Hetkessä huomasinkin Aaronin makoilevan sairaalapedillä kehon yläosa käärittynä peittoon. Itse silittelin pojan hiuksia ja pidin hänen kädestään kiinni samalla, kun lääkäri selitti, mitä hän aikoo tehdä ja kovasti kyseli haluanko olla toimenpiteessä mukana. Jäin tietenkin paikalle Aaronin henkiseksi tueksi samalla, kun kolme muuta hoitajaa pitivät Aaronia paikallaan ja lääkärin toimiessa. Itku oli aivan karmaisevaa ja itselle teki pahaa katsoa omaa lasta karjumassa kyyneleet valuen. Hetken päästä neljäs hoitaja saapui sokeriliuoksen kanssa, jota käytetään "anestesiana" pienille vauvoille/lapsille. Kuitenkin ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen lääkäri totesi, ettei katetrointi onnistu, koska Aaron jännittää itkiessä lihaksiaan liikaa ja katetrin paikalleen liu'uttaminen ei onnistu. Hoitajat kehittelivät aiemmin käytettyyn pissapussiin letkun, joka vei suurempaan pissapussiin ja kiinnittivät ihoon vahvempaa teippiä.

Yö nukuttiinkin Aaronin kanssa levottomasti ensin heräten, kun virtsattiin katetroinnin yrityksen jälkeen ensimmäisen kerran. Muuten yöllä yöhoitaja juoksi tunnin välein huoneessa kurkkaamassa, onko pussi vuotanut/ottaako hän pussin talteen. Kuitenkin puoli neljän aikaan pussi oli taas kerran vuotanut ja 45ml pissiä oli mennyt hukkaan, mutta kuitenkin pussia ryhdyttiin vaihtamaan heti uuteen ja ihoteippiä lisättiin rutkasti lisää verrattuna edelliseen kertaan. 

Tämäkään ei auttanut vaan pussi vuosi jälleen torstaiaamuna ja asiaa ryhdyttiin selvittelemään, että mitä nyt tehdään, kun keinot alkoivat olla vähissä.  Magneettikuvaus oli varattuna torstai-iltapäivälle ja sehän oli tarkoitus tehdä nukutuksessa, jonka vuoksi Aaronin oli oltava syömättä ja juomatta yli kuusi tuntia. Käydessämme Nikon kanssa syömässä, kun Aaron nukkui keskipäivän uniaan oli sinä aikana saatu selville, että virtsaa kerätään se 40ml ja sitä varten oli laitettu nenämahaletku katetrin asemasta, josta hoitajat sitten tiputtivat tarvittavat pissit talteen. Samoilla itkuilla Aaronille oli laitettu myös kanyyli käteen. Tullessamme osastolle ihmettelin kovasti, miksi Aaronilla oli toinen käsi siteessä ja ajattelin heti, että jokin tapaturma tai vastaava oli tapahtunut ja helpotus oli huomattava, kun hoitajat selvittivät, että siinä siteen alla on kanyyli.  

Kanyylin kautta laitettiinkin sitten Aaron tiputukseen, koska hän ei voinut syödä eikä juoda. Puoli viiden aikaan sitten saatiin kutsu magneettikuvaukseen ja Aaron sai hetkeä aiemmin rauhoittavaa lääkettä. Sillä hetkellä kiukkuinen poika rauhoittui muutamassa minuutissa huomattavasti aivan lauhkeaksi ja rennoksi, jonka jälkeen hoitajat lähtivät viemään Aaronia röntgeniin meidän heitä saattaessa. Kuvauksen aikana vanhemmat eivät saa olla mukana ja me lähdimme käymään kahvilla. Luvattiin, että Aaronilla menee korkeintaan puolitoista tuntia. Kuitenkin huonosti nukkunut poika päätti sitten heräämössä nukkua pienet päiväunet, josta hän pääsikin pois vasta puoli kahdeksan aikaan illalla. 

Tullessaan takaisin osastolle Aaron oli todella sekavan oloinen ja hän ei jaksanut kannatella päätään ja silmätkin pysyivät todella huonosti auki. Kuitenkin ruokaa oli saatava syötettyä hieman alas varovasti. Aaronin tilaa seurattiin mahdollisten jälkivaikutusten varalta tunnin verran, mutta koska mitään ei ilmaantunut pääsimme lähtemään kotia, mutta itse oli seurattava tietenkin tilannetta yön ajan. 

Loppujen lopuksi osastojakso oli hyvin rankka Aaronille ja myös meille vanhemmille ja todettiinkin Nikon kanssa eilen illalla, että ei kiitos ihan heti uudestaan takaisin. Kuitenkin oli tämä jo puolentoista vuoden aikana neljäs kerta, kun oltiin jostain syystä osastolla käymässä/hoidossa. Tälläisen tilanteen jälkeen toiveena on kovasti se, että jotakin selviäisi Aaronin tilanteesta ja että asiat olisivat hetken taas rauhallisemmin. Nyt kuitenkin tämä ilta levätään koko perheen kesken kotona sohvalla makoillen nauttien siitä, että koko perhe on koossa ja voi suhteellisen hyvin.