Tänään tulikin se odotettu maanantai ja suunniteltu osastojakson aloitus Aaronin kohdalla. Lähdimme heti aamusta liikkeelle ja Niko vei meidät ennen töihin menoa sairaalalle kirurgin tapaamiseen ensimmäisenä. Tällä kertaa tapasimme sen kirurgin, joka pääasiassa hoitaa Aaronia kampurajalan tiimoilta. Hän oli sitä mieltä, että jos kuukaudessa ei tankokenkien käyttö ole onnistunut niin ei se onnistuisi jatkossakaan vaan täytyy keksiä jokin toinen vaihtoehto. Meidän tilanteemme ei kuitenkaan ole ainoa lajiaan, mutta kuitenkin harvoin näin kovasti lapsi pistää kenkiä vastaan.
Tapaamisen jälkeen pääsimme vielä aamupäiväksi kotiin. Iltapäivästä meille oli varattu aika apuvälineyksikköön ennen sitä kuitenkin soitin jo etukäteen terveiset kirurgilta, että saivat muutaman tunnin mietintäaikaa, mitä keinoa tällä kertaa suositella meille.
Saimmekin uuden vaihtoehdon. Samat kengät kuin ennenkin, mutta ne liimattiin tankoon, joka on liikkuvaisempi. Jalat pystyvät niissä liikkumaan kaikin tavoin paitsi sisäkierto niissä ei onnistu. Kuitenkin tässä vaihtoehdossa on myös paljon miinuksia, kuten jatkuva käyttö. Tankoa ei saa pois pikalukolla niin kuin entistä vaan aina joudutaan kengätkin irrottamaan jalasta. Tämän takia pukeminen ja muut arjen askareet ovat haastavampia. Kengät ovat ikivanhaa hoitotekniikkaa kampurajalan hoidossa ennen tätä ponsetin menetelmän tankokenkiä. Yhtä tehokkaat kengät eivät ole, mutta paremmat kuin ei mitään. Samalla tavalla taisin todeta bebax-kengästäkin.
Kuvan näistä tankokengistä laitan myöhemmin, kun saan Aaronin kotiin.
Kirurgi oli sitä mieltä kuitenkin, että pitäävät Aaronin osastolla nyt ainakin yhden yön, että saamme Nikon kanssa nukkua edes yhden yön hyvin. Kenkiä ei kuitenkaan voida pitää nyt kantapäässä olevan vesirakkulan takia. Huomenna selviää tilanne sen suhteen, pidetäänkö Aaron siellä ja testaavatko uusia kenkiä siellä vai kotona.
Illalla ollessani Aaronin seurana, sain kokea yhden aivan ihastuttavan kokemuksen, kun Aaronin huonetoveri muutaman viikon nuorempi tyttö ja Aaron pääsivät tutustumaan toisiinsa. Lapset laitettiin hoitajan kanssa lattialle, koska hoitaja ajatteli sen helpottavan tyttöä, joka oli hyvin itkuinen, kun oli juuri eronnut äidistään. Ensimmäiseksi Aaron katsoi tyttöä kovasti kiinnostuneena ja sitten otti sitä kädestä kiinni. Pian sen jälkeen hän silitti tytön hiuksia. Tyttö oli ensin hyvin hämillään, mutta pian löytyi yhteinen kieli ja sekä Aaron ja tyttö jokeltelivat toisilleen kovasti ja leikkivät yhdessä pitkän aikaa. Leikkien keskellä Aaron antoi pusun tytön poskelle ja molemmat naureskelivat vain asialle.
Tämän näkeminen sivusta oli jotain aivan uskomattoman tuntuista. Kuinka täysin ventovieraan kanssa löytyi tälläinen yhteys. Olemme me ihmiset niin ihmeellisiä.
Kuitenkin tälläisen päivän jälkeen oli Aaronin jättäminen hoitajan syliin kova ponnistus. Toivottavasti hän ei yhden yön aikana ehdi unohtamaan kovin huolehtivaista äitiään, joka rakastaa pientä miestään aivan mahdottomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti