Uusi etuhammas

Eilen tosiaan Nikolla alkoi työkkärin koulutus ja me Aaronin kanssa jäätiin viettämään tyytyväisinä kahdenkeskistä aikaa. Ilman suunnitelmia ei tietenkään oltu liikkeellä vaan aamupäivän koetin tavoittaa apuvälineteknikkoa. Samalla tuli pitkästä aikaa tehtyä ruokaa, kun poitsu viihtyi niin rauhassa lattialla leikkien.

Mietteliäs mies lattialla

Ruoan jälkeen valmistauduimme lähtemään apuvälineteknikon luona käymään, kun jalka ei tankokengässä tunnu kestävän kunnolla kengässä. Mentyämme ensin bussilla keskustaan kävelin siitä kiukkuisen lapsen kanssa respectalle parin kilometrin matkan.

Tuli ajateltua siinä bussilla mentäessä, kun sattui taas kohdalle sellainen matalalattia-auto, missä on kaksi porrasta, että miten siitä pääsee rattaiden kanssa yksin ylös. Kaksi muuta rattaiden omistajaa jäi siihen pysäkille, mistä olin nousemassa ylös. Toisen niistä pariskunta sai alas yhdessä ja toista rattaallista autoin laskeutumaan alas, mutta kumpikaan eivät jääneet siihen auttamaan minua pääsemään ylös. Onneksi sentään eräs nuori nainen tuli siihen auttamaan muista kanssamatkustajista. Huomaa hyvin välillä, että aina ei sitä apua saa, vaikka sitä toiselle tarjoaisi. Ei ainakaan täällä kaupungissa, on vain opeteltava toimimaan yksin. Joskus sitä vaan kaipaa sitä yhteisöllisyyttä, missä olisi aina apua, kun tarvitsee.

Tosiaan saimme kenkään jonkinlaista nihkeää materiaalia, minkä pitäisi estää jalan liikkuminen kengässä. Onneksi sentään tulomatkalla kävellessä ukko nukahti rattaisiin ja nukkuikin kotiin saakka. Tällä kertaa bussissa, jossa ei ollut ongelmia kyytiin nousemisen kanssa.

Isiä odotellaan jo kotiin

Illalla sitten kävikin niin, että kun jo luulin pienen kiukunneen väsymystä ja tankokenkiä taas vaihteeksi niin huomasin imettäessäni pojan olevan ihan tulikuuma. Kuumemittarin etsimisen jälkeen ja todettuani, että kuumetta ei ollut, lähdin etsimään hampaita. Löytyihän sielä alakulmahammas puhjenneena ja kyllä siihen koskikin! Ilta meni viilentäessä leluja ja antamalla kylmää vettä nokkamukista. Meillä ei siis enää juoda tuttipulloa vaan pitää miehelle olla nokkamuki. Sitten vielä syödään vähän marjasosetta ja maalaillaan itseäkin  (kuva alempana). Tähänkin lisäyksenä, että ruokalappua emme ole moneen kuukauteen käyttäneet, kun Aaron saa ne irti ja jos ei saa, niin ruokailu onnistuu vielä huonommin.

Sosetta oli siis kasvoista polviin saakka. Taisi olla Aaronilla hauskaa

Näillä kuulumisilla nyt tämän kerran. Minä rupean nauttimaan hetken hiljaisuudesta ja omasta ajasta. Tänään olisi tarkoitus kokeilla sormiruokailua. Lähipäivinä lisää siitä sitten.