Parisuhteesta

Edelliseen postaukseen olikin tullut muutama kysymys siitä, kuinka jaksamme valvomisien suhteen ylipäätään, kuinka parisuhteemme voi ja miten saamme kaiken vain pysymään kasassa, kun jo normaali vauva -ja lapsiarki on raskasta. Mietinkin kommenttiin vastausta yhdessä Nikon kanssa ja päädyimme siihen, että kirjoitan asiasta oman juttunsa, koska muuten vastauksesta olisi tullut aivan liian pitkä.

Valvomisen suhteen voisin sanoa sen, että helpottava tekijä on ollut se, että toinen meistä on aina ollut kotona lapsen kanssa ja tällä menetelmällä jatketaan niin kauan kuin pystytään. Vuorokausirytmimme on myös hyvin samankaltaiset ja olemme tietysti nuorina ihmisinä tottuneet jo elämään epäsäännöllisessä vuorokausirytmissä.
Näinä kahtena vuonna, milloin valvomista on esiintynyt joskus enemmän joskus vähemmän, niin olemme oppineet siihen, että silloin kuin joudutaan valvomaan enemmän niin emme stressaa asioista liikaa. Tämä käytännössä on tarkoittanut sitä, että tehdään mielummin asioita, jotka auttavat meitä jaksamaan ja jätetään ne epämiellyttävät hommat myöhempään ajankohtaan, jos vain niitä voi siirtää myöhemmäksi. Vuorottelemme myös paljon valvomisvuoroissa, olemme tehneet sitä, että ensin toinen valvoo osan yötä ja seuraavaksi on toisen vuoro, mutta nyt olemme päätyneet siihen, että Niko hoitaa valvomisen tarvittaessa arkena ja minä sitten lomilla ja viikonloppuisin. Päiväkodin alkaminen on huomattavasti helpottanut siinä, että Niko saa päivisin levätä, jos on joutunut valvomaan ja ylipäätään pyritään antamaan toisen levätä, jos siltä tuntuu. Kuitenkin molempien jaksaminen arjessa on tärkeää.

Parisuhteen suhteen yritämme viettää kaksin aikaa arjen keskellä muun muassa silloin, kun Aaron nukkuu päiväunia ja silloin tällöin kutsutaan joku hoitamaan Aaronia muutamaksi tunniksi sekä myös Aaronin viikonloppuhoidot kerran tai kaksi kuukaudessa ovat olleet antoisia yhteisen ajan suhteen ja tehneet myös hyvää parisuhteelle sekä niinä aikoina on myös saanut nukkua enemmän. Rehellisesti sanoen, olemme Nikon kanssa kokeneet, että parisuhteemme on parantunut huomattavasti sen jälkeen, kun Aaronin sairaus saatiin selville. Enää kun ei tarvinnut sitä epätietoisuuttaan purkaa toiseen syytöksillä. Riidat ovat siis huomattavasti vähentyneet, mutta tähänkin on huomattavasti vaikuttanut se, että olemme pyrkineet hyväksymään toisen vikoja. Isona plussana on myös se, että pyrimme huomioimaan toisiamme positiivisesti emmekä aina negatiivisesti. Pyydämme toisiltamme anteeksi ja kiitämme asioista, mitä toinen tekee. Nikon ja minun väliseen suhteeseen on myös vaikuttanut se, että juttelemme paljon asioista yhdessä ja koetamme myös suhtautua asioihin enemmän huumorilla, vaikka kyseessä olisikin vakavampikin asia. Muistan hyvin, kun eräs sosiaaliohjaaja totesi meille, että on harvinainen näky, että puolisot tietävät niin tarkkaan toistensa asioista ja osaavat niistä omin sanoin kertoa ilman, että toinen koko ajan puolustaa tai keskeyttää.

Suoraan sanoen siis kaikki on ainakin tähän mennessä pystytty pitämään kasassa sillä, että luotamme toisiimme ja emme yritä hoitaa asioita yksin vaan yhdessä. Kaiken kasassa pitämiseen on myös tarvittu rakkautta toista kohtaan ja sitä halua tehdä kaikkensa tämän perheen hyvinvoinnin eteen. Olemme myös saaneet omat päämäärämme elämän suhteen ja tulevaisuuden haaveet sovitettua yhteen, jota me molemmat voimme yhdessä tavoitella. Niko on alusta asti tukenut urahaavettani taloushallinnon puolella ja itse olen pyrkinyt ainakin tukemaan Nikon haaveita graafisella alalla ja hänen omaa kiinnostustaan eri asioihin. Tiivistettynä näillä asioilla siis olemme ainakin tähän asti selvinneet yhdessä, koskaanhan ei tiedä mitä se elämä eteen tuo vielä tulevaisuudessa.