Äidin pieni taapero

Äidin oma rakas <3

Muistan, kun vielä yli vuosi sitten olin raskaana ja imin tietoa kaikesta mahdollisesta lastenhoitoon liittyen, kuinka voisin toimia eri tilanteissa, mitä tehdä jos oikeasti tulee jokin hätätilanne. Mitä odotettavaa minulla oli kampurajalkaisen lapsen hoidon suhteen tai mistä tiedän, milloin lapsellani on allergiaa. 

Näihin kaikkiin kysymyksiin sain monta vastausta ja ehkä liikaakin informaatiota eri asioista. 

Tällä hetkellä en muista sinä aikana lukeneeni ollenkaan siitä avuttomuuden tunteesta, mitä itsekin äitinä koen harva se päivä. Itse asiassa se ei ole tullut vastaan äitien kanssa käymissä keskusteluissa tai edes neuvolassa. Varsinkin nyt viime viikkoina olen tämän avuttomuuden eri asioissa huomannut paljon useammin. Siinä, kun annan Aaronille kolmannen lusikan ruokaa, mutta hän pudisteleekin päätään ja haluaakin maitoa. Se, että pieni lapseni ei ole enää vauva, joka tekee mukisematta sen mitä pitää tehdä. Hänestä on tullutkin jo pieni taapero, joka ilmaisee sen oman tahtonsa aina vain selvemmin. Sanotaan ei, kun äiti yrittää silittää hiuksia tai sanotaan joo ulos lähtemiselle. Se, kun toinen ilmaisee ettei tahdo nukkumaan, vaikka kello olisi yli kymmenen illalla. Sellaisessa tilanteessa vaihtoehtona ei ole muuta kuin antaa vain lapsen kiukuta oman aikansa ja lohduttaa, jos se sallitaan. Olla vain läsnä ja pitää kädestä kiinni.

Jokaikinen päivä selvästi näkyvät äidistä irtaantumisen merkit ovat välillä hyvinkin raskasta katsottavaa. Jonakin päivänä äiti ei kelpaa mihinkään, kun taas toisena päivänä se ei saa kadota metriä kauemmaksi. Lapsensa kasvun katsominen vierestä on samaan aikaan aivan valloittavan ihanaa, mutta myös haikeaa. Niin se lapsi kasvaa ja kohta se on jo iso poika, joka kiroaa äitinsä maan alimpaan rakoon. Vauva-aika on tosiaan lyhyt aika ihmisen elämässä, joka vielä selvemmin varmastikin näkyy, kun Aaronkin oppii liikkumaan paikasta toiseen itsenäisemmin. 

Kuva otettu joskus huhtikuun puolella,
kun tuli käytyä kokeilemassa oman pihan kiikkua

Tänään ollaankin kauniin sään takia käyty heti aamusta ulkona kiikkumassa ja hieman istuskelemassa nurmikolla. Aaron kovasti tykkäsi olla ilman hanskoja ulkona, kun sai kokeilla ruohoa sormissaan ja hieman sitä maistellakin. Illemmasta sitten uudemman kerran, kunhan pieni herra on saanut kauneusunensa otettua.