tiistai 7. kesäkuuta 2016

Päiväkotitaipaleesta 1/2


Kuten sanottua, ymmärrän nykyään enemmän kuin hyvin, mitä tarkoittaa, kun ihmiset puhuvat ruuhkavuosista. Sen myötä tulevasta väsymyksestä ja tunteesta, ettei päivässä oikein saa tehtyä mitään, vaikka juokseekin paikasta toiseen pitkän päivää.

Sen jälkeen, kun työpaikkani muuttui vakinaiseksi tuli viimein ajankohta, kun minun oli harkittava vakavasti lähtöä autokouluun. Nyt Niko on pitkälti hoitanut meillä kaiken ajamiseen liittymisen, apuvälineiden huoltoon viemisen, Aaronin tilapäishoitoviennit ynnä muut mahdolliset matkat. Kun Aaron sairastui ja mukaan tuli meille sopivimman ajoneuvon hankkiminen toi se samalla mukanaan sen, että nyt minunkin on aika hankkia pätevyys ajamista varten. Sain pitkän aikaa asiaa lykättyä jo senkin vuoksi, kun tiedän pelkääväni liikennettä ja olevani jopa ylivarovainen siellä. Kuitenkin marssin vajaa kuukausi sitten ajokouluun, jota työpaikallani suosittelivat ja nyt alla onkin jo 15 teoriatuntia käytynä ja kuudesti ollaan ajettu ympäri paikkakuntaa. Aikaa on paljon mennyt tämän vuoksi opiskelemiseen ja tunneilla olemiseen, kun kuitenkin olen vielä halunnut olla lasten kanssa myös oman aikansa. Onneksi kesän myötä työtahti hieman kepenee ennen syksyn tilinpäätösten aikaa. Heinäkuussa olen varannut lomaa sen verran, että vietämme Aaronin kanssa kotona aikaa reilun kahden viikon verran.

Kuitenkin asia, joka on paljon ollut mielessäni koko tämän vuoden ja osittain viimekin vuonna on ollut Aaronin päiväkotijärjestelyt. Päiväkotimme ja alueemme varhaiskasvatus on syönyt paljon henkistä jaksamistamme ja voin myöntää sen, että alkuvuodesta me molemmat Nikon kanssa sairastuimme fyysisesti osittain johtuen siitä, että meidän jaksamisemme ajettiin aivan liian pitkälle. Kokopäiväisesti työelämässä oleminen ja Aaronin avustajaongelmat toivat suuria ongelmia, jotka alkavat pikkuhiljaa helpottamaan. Olen muistaakseni monessa aikaisemmassa tekstissä viitannut ongelmiin tällä osa-alueella, mutta en ole halunnut avata asiaa aikaisemmin sen vuoksi, kun olemme pelänneet tilanteen menevän vielä huonompaan suuntaan. Nyt kuitenkin olemme päätyneet siihen
pisteeseen, että uskallan kertoa pidemmälti, minkä kanssa olemme vuoden verran taistelleet.


Aaron vappupuvussaan

Aivan alkajaisiksi haluan sanoa sen, että alkuaikoina, kun Aaron aloitti päivähoidossa vastusteluistani huolimatta, tuntui moni asia menevän hyvin. Päiväkodin johtaja lupasi henkilökohtaisesti minulle, että Aaronille järjestyy hoito heiltä ja järjestelyistä voidaan sopia aina tarpeen mukaan. Avustaja hoiti Aaronia erittäin hyvin ja tekivät paljon yhdessä, pidimme päiväkodin kanssa palavereja vajaan puolen vuoden välein Aaronin muuttuneesta voinnista. Tilanne kuitenkin lähti laskusuuntaan samaan aikaan, kun Aaronin tilanne alkoi heikentymään. Huomasin moneen kertaan, että meitä varottiin, useamman kerran, kun vein Aaronia hoitoon, kaikki hoitajat eivät edes tervehtineet minua. Muistan vielä, kun keskustelin asiasta Nikon kanssa ja hän ei ollut oikein huomannut mitään, mutta minulle jäi monta kertaa erittäin huono fiilis lähtiessäni päiväkodin pihalta.

Pikkuhiljaa yhteisissä palavereissa lääkärin ja muiden hoitohenkilöisen kanssa puheenaihe kääntyi siihen, kun päiväkodin henkilöiden mielestä Aaron ei kuuluisi päiväkotiin hoidettavaksi, koska on niin hankalahoitoinen. Lisäksi jatkuvana huolenaiheena oli Aaronin epilepsia, joka voi laueta mistä tahansa. Henkilökunta alkoi pelkäämään kohtauksia ja puhuivat paljon siitä, että kannattaako Aaronin olla muiden lasten seurassa, kun äkillinen kiljuminen saattaisi aiheuttaa pientä kohtailua. Tähän väliin haluan kirjoittaa saman, mitä me Nikon kanssa ja mitä lääkärit sekä muut henkilöt totesivat, että kun asiaa mietitään sen kannalta, että vaikka kohtauksia syntyykin aika-ajoin niin hyödyt siitä, että Aaron on ja saa olla osana muiden lasten leikkejä ovat paljon suuremmat kuin siitä mahdollisesti aiheutuvat haitat. Lopputulos on kuitenkin sama joka tilanteessa, että Aaron tulee menehtymään hyvin nuoressa iässä ja itselleni on vieläkin hankalaa ymmärtää sitä, miksi oma lapseni ei saisi saada olla mukana muiden lasten arjessa, kun se selkeästi piristää ja tekee hyvää Aaronille. Olen kuullut sitäkin, että monet INCL-lapset ovat normaalissa päiväkotiarjessa terveiden lasten ryhmissä, vaikka saavat rankempia kohtauksia kuin Aaron ja osa joudutaan hakemaan jopa säännöllisesti ambulanssilla sairaalaan.

Kun viime syksynä ryhdyimme vaatimaan enemmän päiväkodilta pyytämällä avustajia hakemaan ja tuomaan Aaron kotiin, jotta saisimme omaa arkeamme helpotettua illalta, niin eräs hoitaja oli sitä mieltä, että he ovat tehneet oman työnsä niin hyvin kun pystyvät ja Aaron saa silläkin hetkellä parempaa hoitoa kuin vanhuspotilaat, niin miksi me emme olisi tyytyväisiä siihen mitä saamme tällä hetkellä. Tämän jälkeen, vaikka saimme tarvitsemamme avun kääntyi tilanne entisestään pahempaan suuntaan. Parissa yhteisessä päiväkodin pihatapahtumassakin minne olemme aina mahdollisuuksien mukaan osallistuneet saimme huomata sen, että ainoastaan muutama henkilö kävi kysymässä kuulumisiamme ja osa ei jälleenkään edes tervehtineet meitä ohi kävellessämme. Usein lähdimme reilun puolen tunnin jälkeen pois niissä tunnelmissa, ettei meitä haluta paikalle. Aaronin voinnin suhteen ei enää tarjottu palaveriaikoja päiväkodin henkilöstön ja meidän vanhempien kesken vaan nyt palavereihin kutsuttiin myös varhaiskasvatuksen työntekijöitä mukaan.

Tämän vuoden alkupuolella Aaronin viimeisimmässä kuntoutuspalaverissa hoitavien henkilöiden kanssa päiväkodin edustaja kysyi suoraan lääkäriltä, että eihän Aaronin kaltainen lapsi kuulu hänenkään mielestä päiväkotiin. Kuitenkin lääkärin mielipide oli sama kuin neurologimmekin, että niin pitkään kuin me vanhemmat katsomme, että hoidosta päiväkodissa on Aaronille hyötyä, niin Aaronille kirjoitetaan kuntouttavaa päivähoitoa arkipäiviksi. Tässä vaiheessa olimme saaneet nykyisen avustajamme, oikean kultakimpaleen, jonka avulla olemme jaksaneet sairasteluistamme huolimatta pyörittää tätä omaa arkeamme. Tässä vaiheessa olimme molemmat Nikon kanssa pahimmassa sairastelukierteessä väsymyksen, stressin ja ylipäätään kuormittavan arjen vuoksi, joka alkoi näkymään meissä myös fyysisesti. Näihin aikoihin itse sain diagnoosin vatsakatarrista, joka voi pahetessaan aiheuttaa esim. vatsahaavan ja kun kuulin, että jatkuva kahvin juominen pahentaa vain asiaa, jäi sekin aine pois ruokavaliostani tuon jälkeen.

Päätin jakaa tämän kertomuksen arjestamme kahteen osaan, koska muuten tästä olisi tullut aivan liian pitkä luettavaksi kerralla ja olen jo reilusti työstänyt lopputulemaan tähän tilanteeseen ja julkaisen sen myös tässä lähiaikoina.

23 kommenttia:

  1. Varmasti teille vaikeaa,mutta rehellisesti sanoen,ei minunkaan mielestäni Aaronin paikka päiväkodissa ole.Päiväkoti on kuitenkin lapsen varhaiskasvatusta varten,ei mikään hoitolaitos tai sairaala.Henkilökunta on kasvatusalan asiantuntijoita,ei sairaanhoidon! Aaronin hoitoon kuuluu jo niin paljon sairaanhoidollista toimintaa ettei se kyllä kuulu päiväkodin tehtäviin.Lisäksi päiväkoti on on yleensä oikea pöpöpesä enkä kyllä itse voisi kuvitellakaan että veisin Aaronin kaltaisen lapsen sinne hankkimaan seuraavaa keuhkokuumetta.Eihän ole kuitenkaan tarkoitus eikä mahdollista eristää Aaronia mihinkään omiin tiloihinsa päiväkodissa.Kotihoito olisi ehdottomasti paras vaihtoehto! Tai asiaanperehtynyt muu hoitolaitos vaikka päiväsairaalatyyppisenä jos molemmat vanhemmat töissä. On aika kohtuutonta vaatiakaan päiväkodin henkilöstöä perehtymään noin vaikeasti sairaan lapsen hoitamiseen kun heillä ei sellaiseen ole edes mitään peruskoulutusta.Tottakai lapsen täytyy saada virikkeitä ja mahdollisimman "normaali"arki,mutta en kyllä ymmärrä miksi lääkärikin suosittelee päiväkotihoitoa - liekö koskaan itse käynyt katsomassa mitä se Aaronin kohdalla pitää sisällään vai haluaako vain olla vanhemmille mieliksi.Ja oletteko itsekään miettineet asiaa yhtään päiväkodin henkilökunnan kannalta? Te tarvitsette perheenä kaiken mahdollisen avun yhä huonompaan kuntoon menevän lapsenne hoidossa,mutta tosiasia on että päiväkoti pystyy päivä päivältä yhä huonommin vastaamaan kasvaviin tarpeisiinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että päiväkoti ei ole sairaala tai hoitolaitos mutta mielestäni Aaronilla on kuitenkin oikeus käydä päiväkodissa niin kuin muutkin lapset. Aaron tulee menehtymään nuoressa iässä ja mielestäni Aaronilla on oikeus nauttia elämästä ja kokea niin paljon kuin hän suinkin voi. Jos Aaronille tuo päiväkoti enemmän iloa ja tyydytystä niin mielestäni hänellä täytyy voida olla oikeus käydä myös siellä. Uskon että kouluttautunut lääkärikin olisi kieltänyt päiväkodin vanhempien vastusteluista huolimatta, jos päiväkoti olisi oikeasti Aaronille tässä tilanteessa huono vaihtoehto.
      Kotihoito on Aaronille hyvä vaihtoehto, mutta kotihoito vaatii paljon perheeltä eikä Aaron pysty tapaamaan kotihoidossa muita lapsia yhtä luonnollisessa ympäristössä kuin päiväkodissa.

      En tiedä onko teillä kokemusta INCL-lapsesta, mutta uskon että vain INCl-lapsen kohdannut/vanhempi ymmärtää miten rankkaa kotihoito voi ajottain perheelle olla ja miten sitä pyrkii joka päivä antamaan omalle rakkaalle lapsen kaiken mitä voi, kun tietää että lapsi ei ole pitkään heidän elämässään. Ymmärrän teidän mielipiteenne, mutta tuntuu hieman kohtuuttomalta vaatia toista henkilöä ottamaan oma lapsi kotihoitoon. Uskon että lapsen oma vanhempi tietää mikä on omalle lapselle oikeasti paras vaihtoehto. He näkevät lapsen huonoimmat ja hyvät hetket paikanpäällä, he eivät lue sitä blogista tai kuule myöhemmin. Itse vanhempana haluaisin samassa tilanteessa antaa lapselleni kaiken mahdollisen onnen ja ilon mitä vain voin.

      Mielestäni Aaronille on tällä hetkellä päiväkodista enemmän hyötyä kuin haittaa, vaikka päiväkoti onkin pöpöpesä.
      Uskon myös että tekään ette voi puolustella päiväkotihenkilökunnan käyttäytymistä tilanteessa. On mielestäni lapsellista ja epäkohteliasta olla tervehtimättä lapsen vanhempia ja ehdottaa esimerkiksi lapsen eristämistä muista lapsista. Uskon että hekin voivat niin sanotusti pelätä ja pelkäävät mahdollsesti olevansa alikoulutettuja tilanteessa, mutta mielestäni heidän tulisi kyetä puhumaan vanhempien kanssa kasvotusten ja avoimesti. Keskustelemalla avoimesti ja rehellisesti voitaisiin päästä vanhempien kanssa yhteisymmärrykseen. Ei mitään ilkeitä katseita tai puhumattomuutta. Kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset eikä lapset, jotka vahtivat pienempiä lapsia. Tulisi myös huomioida ettei lapsen sairaus ole lapsen tai vanhempien vika. Ei ole väärin että vanhemmat haluavat antaa lapselle päiväkodin mahdollisuuden, varsinkin kun tiedossa on että Aaron ei ole keskudeessamme pitkään ja Aaron ei kykene koko pientä elämäänsä olemaan päiväkodissa. Mielestäni Aaronin tulisi antaa olla päiväkodissa niin pitkään kun hän suinkin voi.

      Poista
    2. Noin sairaan lapsen hoito on jotain mihin päiväkodista työnsä valinnut ei ole halunnut. Siis se ei kuulu heidän toimenkuvaan. Todella stressaavaa ja vastuullista työtä, vaikka on se terveidenkin lasten hoito sitä, on tuo kuitenkin aivan eri tasolla, hoitsuiksi kun eivät ole uraansa valinneet. Omalla tavalla sekin kohtuutonta että joutuvat sellaiseen.
      Päiväkoti on teille varmasti tässä tilanteessa helpoin vaihtoehto mutta työntekijöiden kannalta ajatellen ymmärrän kyllä heitä. Töykeää käytöstä teitä kohtaan se ei kyllä todellakaan oikeuta.

      Poista
  2. Jos Aaron nauttii/hyötyy päiväkodista, minusta Aaronilla täysi oikeus päästä nauttimaan avustajineen muiden lasten seurasta. Yhdenkään lapsen ensisijainen hoivapaikka ei ole sairaala/hoitokoti, ellei lääkäri katso sitä lapsen voinnin kannalta tarpeelliseksi.

    Päiväkodin henkilökunnan käytöstä en jaksa ymmärtää. Perheen tilanne varmasti tarpeeksi rankka muutenkin ilman tarpeettomia mielenilmauksia.

    Aaronille perheineen toivotan lämmintä ja ilontäytteistä kesää rankan arjen keskellä <3

    VastaaPoista
  3. Tervehtimättä jättäminen on asiatonta ja tyhmää..Mutta päiväkoti on kyllä väärä paikka Aaronille ja on kohtuutonta vaatia henkilökuntaa ottamaan vastuulleen noin sairasta,kohtauksia saavaa lasta joka on liikuntakyvytön ja aivan kaikessa autettava.Aaron varmasti nauttii katsellessaan muiden touhuja silloin kun

    jaksaa,mutta tuon kaltaisen virikkeiden antamisen voi varmaan järjestää muutenkin koska lapsella joka tapauksessa on avustaja joka voi hänen kanssaan liikkua.Samalla vältetään jatkuvat infektiot isossa ryhmässä ja metelin aiheuttamat ongelmat ja Aaron saa elää enemmän omaan tahtiinsa. Iisa

    VastaaPoista
  4. Olen täysin samaa mieltä kuin ensimmäinen vastaaja!
    Miksei toinen vanhempi "uhraudu" lapsensa vuoksi jäämällä joksikin aikaa pois työelämästä ja kotiin hoitamaan poikaa?
    Tällöin voisitte käydä avoimissa päiväkodeissa, puistoissa yms.paikoissa tapaamassa ja "leikkimässä" muiden lasten kanssa.
    Raha tuskin on oikeasti syy, kyllä tässä maassa tukia maksetaan.

    VastaaPoista
  5. Vanhemmillakin on oikeus työhönsä, se voi olla heille tärkeä henkireikä - ja toimeentulon lähde. Yhden vanhemman tuloilla kun ei oikein tahdo tässä maassa pärjätä. Myös vaikeasti vammaisella lapsella on oikeus päivähoitoon ja oikeus olla yhdessä ikäluokkansa muiden lasten kanssa. Valitettavasti kaikissa kunnissa ei erityislasten päivähoitoa ole kyetty järjestämään lapsen tarpeiden ja edun mukaisesti. Isommissa kunnissa on kaiketi päiväkotiryhmänsä myös vaikeavammaisille lapsille, mutta ei niissäkään asiat aina mene kuin Strömsössä.
    Aaronille ihania kesäpäiviä, samoin kuin kuin koko perheelle :)
    Nina

    VastaaPoista
  6. En jaksa uskoa että kukaan olisi jättänyt tervehtimättä, ehkä vain kuvittelette niin kun olette erityistä tukea tarvitsevan lapsen vanhempia. Ei henkilökunnalla varmasti niin isossa tapahtumassa ole aikaa muillekkaan sen enempää antaa huomiota. Ja mitä olen blogista lukenut, niin mielestäni olette saaneet varhaiskasvatuksen puolelta todella paljon, eikä yhtään enempää voi vaatiakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, aikuiset kykenevät vaikka minkälaiseen lapselliseen käytökseen. Etenkin ne lasten kanssa päivät pitkät pyörivät naiset. Tietäisitpä millaisia juttuja keskiverrosti päiväkotien kahvihuoneissa on. Siellä haukutaan mennen tullen vaikeat lapset, vaikeat vanhemmat ja pisteytetään lasten isiä. Muun muassa.

      Tervehtiminen ei vaadi aikaa, aina voi ohikulkiessaan huikata tervehdyksen, nyökätä tai edes hakea katsekontaktin ja hymyillä. Ihan tavallista hienovaraista kiusaamista olla tekemättä niin.

      Poista
  7. Hei!

    Ikävä lukea, että teillä on ollut tuollaisia ongelmia päiväkodin kanssa. :( Itse olen taistellut kunnan vammaispalvelun kanssa kohta yhdeksän vuotta. Sen seurauksena sairastuin minäkin vakavaan autoimmuunisairauteen. :(

    Anonyymien negatiivissävytteiset kommentit jättäisin omaan arvoonsa. Todennäköisesti yksikään heistä ei ole vammaisen lapsen vanhempi, joten eivät aavista puoliakaan siitä, mitä teidän arki on.

    Huvittavaa on, että suomalaiset on niin kateellisia ihmisiä, että vammaiselle lapselle myönnettyjä etujakin karehditaan. Yksikään heistä ei varmasti kuitenkaan vaihtaisi tervettä lastaan vammaiseen lapseen ja siihen liittyviin etuuksiin. ;)

    Voimia tuleviin päiviin ja pojille halit! <3

    Terkuin Elsa

    VastaaPoista
  8. Hei!

    Olen työskennellyt päiväkodissa INCL-lapsen kanssa. Meillä oli siellä oma tila, johon pääsimme rauhoittumaan ja sain rauhassa antaa päivälääkkeet jne. Osallistuimme lapsen voimien mukaan muun ryhmän toimintaan. Joskus lasta väsytti kovinkin tai jos hän oli kovin limainen, niin olimme enemmän omassa tilassa. Silloin tein lapsen kanssa rauhallisia juttuja. Esim. kuuntelimme musiiikkia ja samalla tein pallohierontaa, joskus haistelimme aromaterapia tuoksuja, välillä oli tilanteita, että pidin häntä lattialla ns. valutuksessa ja tehtiin limanirroitus jumppaa (fysioterapeutti antoi meille siihen ohjeet ja ohjauksen).
    Hyvinä päivinä osallistuimme ryhmän toimintaan mukaan, josta lapsi selkeästi nautti. Hoitolapseni ei saanut päiväkodista montaakaan infektiota. Silloin harvoin kun sairastui, hoidin lasta kotona.


    Alkujaan hoidin tätä lasta kotona, mutta se oli pidemmän päälle hoitajalle henkisesti raskasta.
    Työnkuvaani kuului aamuisin mennä lapsen kotiin, tehdä aamutoimet ja antaa aamupala ja lääkkeet, lähteä päiväkotiin ja viedä iltapäivällä kotiin.

    Voimia kovasti teidän raskaaseen arkeen <3, Ihmiset eivät tiedä mistä puhuvat jos ei ole omakohtaista kokemusta.

    T: entisen INCL-lapsen hoitaja

    VastaaPoista
  9. Lieneekö nuo anonyymit oikeasti yksi ja sama kirjoittaja... Noh, lastentarhanopejen näkökulmasta ja ongelmista en osaa sanoa mitään, mutta jos lisää positiivisia puolia, niin eikös Aaronin päiväkotikaverit saa tietämättään hyvää varhaiskasvatusta, kun tottuvat siihen että kaveri voi olla myös vammainen ja tarvita apuvälineitä. Muistelen että muut lapset olivat jo kaipailleet Aaronia, kun hän oli joskus pitempään poissa? Muistan hyvin omasta päiväkodistani Pasi-pojan, joka myös tarvitsi avustajaa koko ajan ja jonka kanssa leikkiminen oli sitä, että menin itse tekemään jotain hänen viereensä.
    Toivottavasti asiat jotenkin järjestyy ja Aaron voi jatkaa muiden lasten parissa, kerta hän siitä saa iloa!
    Terveisin Satu

    VastaaPoista
  10. Jokaisella lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuslaissa ei rajata ketään lasta sen ulkopuolelle, joten varhaiskasvatuksen työntekijöille kuuluu toki ketään hyljeksimättä se työ. Mihin sekin johtaisi, jos päiväkodin hoitajat valitsisivat, keitä lapsia hoitavat ja keitä eivät? Jos taas osaamisessa ja työn organisoinnissa on ongelmia, ne tulee ne asiat hoitaa työnantajan ja työyhteisön kanssa. Avustaja kun varmasti Aaronillakin on päivähoidossa. Vanhemmat ja lapsi ovat asiakkaita, ja mielenilmaukset ja muu hölmö käytös ei kuulu asiakassuhteeseen eikä muutenkaan aikuismaiseen käytökseen.

    Hyvää kesää Aaronille ja koko teidän perheelle! Ja tsemppiä päivähoidon kanssa. Julkinen blogikirjoittelu voi kyllä poikia anonyymeja kirjoitteluja.

    VastaaPoista
  11. Kylmiä väreitä kulkee selkää pitkin kun lukee näitä kommentteja. Käsittämätön ajatuskin, että vaikeasti sairas lapsi pitäisi sulkea hoitoon kodin seinien sisäpuolelle, koska se on päivähoidolle "liian raskasta". Päivähoidon on järjestettävä resurssit ja olosuhteet niin, että hoito onnistuu. Piste. Työntekijöiden on ihan turha kyräillä vanhempia; jos tilanne on heille kovinkin ongelmallinen, siitä pitää reippaasti sanoa ääneen istumalla alas saman pöydän ääreen.

    Eikai se, hyvän tähden, voi olla niin, että vain terveillä tai melkein terveillä lapsilla on Suomessa oikeus päivähoitoon?

    Ja toisaalta taas ajatus siitä, että muita lapsia ns. suojeltaisiin sairaan lapsen oireilta tai kohtauksilta... Lasten on, minun mielestäni, kyllä hyvä kasvaa pienestä pitäen maailmaan, jossa he ymmärtävät, että on olemassa erilaisuutta ja erilaisia lapsia. Näin lisääntyy myös hyväksyntä. Ja sitä tämä maapallo tosiaan tarvitsisi lisää, ei kyräileviä aikuisia ja pian kyräilemään itsekin oppivia lapsia.

    Järki käteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. "Päivähoidon on järjestettävä resurssit ja olosuhteet niin että hoito onnistuu.Piste."

      Voi kun se noin onnistuisikin päiväkotimaailmassa niin enemmän kuin ilomielin heti tuplaisimme henkilökuntamme ja antaisimme lapsille syliä ja läheisyyttä jokaisen tarpeen mukaan.Valitettavasti totuus ja tilanne on toinen.Resursseja leikataan kaiken aikaa,ryhmäkokoja suurennetaan. Henkilökunta on jo jaksamisen äärirajoilla ja moni lähtee pois ja vaihtaa ammattia. Vanhempi henkilökunta ei pääse enää edes kuntoutuksiin,nuoremmat pettyvät alaan.Samalla on muotia integroida erityislapsia normiryhmiin - käytöshäiriöiset,kehitysvammaiset,kielitaidottomat turvapaikanhakijat jne. Yhtälö on mahdoton.Samalla vanhemmilta tulee lisääntyvässä määrin ihan aiheellista ja osin täysin aiheetontakin kritiikkiä,uhkailua kun hoito ei täytäkään odotuksia. Tulkaa hyvät vanhemmat katsomaan sitä päiväkodin arkea.Monessa paikassa pystytään antamaan vain kohtuullinen perushoito ja sekin tekee tiukkaa.Kyllä ne varhaiskasvatussuunnitelmat tehdään jokaiselle lapselle niinkuin laki määrää,mutta niiden toteutuminen onkin sitten aivan eri juttu! Vaatikaa vanhemmat niitä resursseja päättäjiltä,ihmisiltä joita äänestätte! Älkääkä haukkuko ovella sitä lapsenne hoitajaa - ja antakaa anteeksi jos hän ei aina jaksa niin aurinkoisesti hymyillä,vaikka pitäisi! Sama koskee nykyisin koko julkista puolta,lapsenne koululuokkia ,opettajia,sairaalan lastenosastoja ja siellä työskenteleviä hoitajia.Kohta ollaan varmaan kuin Kreikassa.Kun tarvitset hoitoa niin otat mukaasi lakanat,pyyhkeet,ruuat,pesuaineet ja oman läheisesi tekemään kaiken perushoidon sairaalassa.Täyttä totta siellä ja monessa muussa maassa!


      Poista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. No huh huh minkälaista taistelua teidän arki on ollut.
    Olen pahoillani että joudutte kokemaan tällaista.
    Itse olen työskennellyt Yhdysvalloissa päiväkoti- ja koulumaailmassa ja siellä integroidaan kehitysvammaiset ym. samoihin tiloihin ja koululuokkiin muiden kanssa. Missään muualla en ole nähnyt yhtä suvaitsevaisia lapsia kuin siellä. Pienestä asti he tottuivat erilaisuuteen. Kyllä siinä olisi Suomella paljon opittavaa. Mitään huonoa en osaa heidän systeemistään sanoa!

    Ei kai se voi olla niin että henkilökunnalla olisi oikeus valita ketä hoitavat. Ja onhan haasteellisia lapsia paljon muullakin tavalla, kyllä vakavat käytöshäiriötkin voimavaroja ja resursseja vievät, ei heitäkään laitosteta...

    Ja ihan uudenlaisen keskustelun saisi jos alkaisi ihmetellä sitä, että päivähoidossa on lapsia joiden äidit ovat kotona pienempien kanssa... joilla ei ole mitään pakollista syytä viedä lapsia hoitoon... nämä lapsethan sitten vievät taas hoitopaikkoja niiltä jotka niitä oikeasti tarvitsevat.

    Voimia teille ja ihanaa, että Aaron saa jatkaa päiväkodissa!!!
    Aaron on ihana poika!

    Amy

    VastaaPoista
  15. "On muotia integroida erityislapsia normiryhmiin." Jo tuo kommenti paljastaa, että et ymmärrä yhtään mistä tuossa käytännössä on kysymys. Karmea ajatus, että palattaisiin menneeseen, jolloin kehitysvammaiset tai muilla tavoin "tavallisesta" poikkeavat suljetaan muualle ja vain normilapset saavat varhaiskasvatusta.

    Tiedän kyllä, että päivähoidossa on tiukat resurssit, mutta niin on miljoonassa muussakin työpaikassa. Siihen on pyrittävä vaikuttamaan työmaan sisällä, se on kestettävä tai sitten pitää vain vaihtaa alaa. Vanhemmille, joilla on muutenkin kannettava raskaampi painolasti kuin osaat ehkä edes ymmärtää, ei nurjaa naamaa näytetä.

    Jotenkin ajattelisin, että sitä sympatiaa ja jaksamista löytyisi juuri niiden kohdalla, joille on tässä elämässä jaettu ne heikoimmat kortit, ja jotka täältä joutuvat liian aikaisin lähtemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjoittaja! Ymmärrän kyllä mitä kirjoitan paremmin kuin ikinä arvaatkaan,ihan kokemuksesta.Enkä ala kinastella kanssasi siitä kenen työpaikalla on huonoimmat resurssit. Enkä ole myöskään kirjoittanut etten tietyssä määrin kannattaisi erityislasten integroimista normaalilasten ryhmiin. Kyse on vaan siitä että tuo systeemi ei vaan palvele ketään jos samalla ei tuohon työhön anneta resursseja! Täysin asiaton ja asiasta mitään ymmärtämätön on kommenttisi " se on vaan kestettävä tai sitten on vaihdettava alaa." Vanhempia ei saa kohdella huonosti,siitä olen samaa mieltä kanssasi.Mutta vanhempien etukin on tietää mitä siellä päiväkodin arjessa ihan oikeasti pystytään tekemään ja mitä ei. Ei kukaan halua sulkea erityislapsia yhteiskunnan ulkopuolelle,muttei se pelkkä suureen normaalilasten ryhmään tunkeminen ketään hyödytä ilman asiallisia resursseja auttaa ja kuntouttaa näitä lapsia. Viestiä päiväkotien sisältä kyllä lähtee ja on lähtenyt eteenpäin.Säästöt ymmärrämme ja sen että ne koskevat kaikkia.Mutta jotain silloin pitää myös jättää tekemättä,asioita on priorisoitava,vaatimustasoa laskettava.Suomen päivähoito on hyvin kattavaa verrattuna moneen muuhun maahan joissa ei esim.ole lainkaan yhteiskunnan järjestämiä päivähoitopaikkoja alle kolmevuotiaille,tulorajat hoitoon pääsemiselle,oppimateriaalin kustantavat vanhemmat jne. Meillä on toistaiseksi kaikki todella hyvin,mutta jos rahavarat tätä vauhtia vähenevät niin samaan päädymme mekin.Ja jos ihan oman mielipiteeni tuon vielä esille niin olen sitä mieltä että aloittaa voisi siitä subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkamisesta.Hoitopaikat vain niille jotka niitä oikeasti tarvitsevat - työssäolevat ja opiskelevat vanhemmat.muista perustelluista syistä hoitopaikan tarvitsevat.Muille muita tapoja saada varhaiskasvatusta,ei päiväkodeissa. Erityislapsille erityishuomio ja tarkka pohdinta siitä mistä lapsi hyötyy eniten ja missä hoito ja varhaiskasvatus on parasta antaa kullekin lapselle.Pelkkä päiväkodissa isossa ryhmässä "oleskelu" ei voi olla itseisarvo paikan valinnalle.Aiheetta enempään!

      Poista
    2. Eihän siitä kinastelemaan tarvitse alkaakaan, missä työpaikassa resurssit ovat tiukimmilla. Totesin vain, että jos tilanne on se mikä on, ei juuri ole muita vaihtoehtoja kuin A) yrittää vaikuttaa asiaan työmaalla, B) kestää tilanne tai C) vaihtaa alaa. Totesit hyvin selväsanaisesti ensimmäisen tekstisi alussa, että Aaronin paikka ei ole päiväkoti. Yritän tässä sinulle sanoa, että se inhimillinen ratkaisu haastavaan resurssitilanteeseen ei ole potkaista vaikeavammaista lasta päivähoidosta pois vain siksi että se on päivähoidon työntekijöille liian raskasta.

      Myös siellä, missä minä työskentelen, on jatkuvasti venyttävä ja joustettava. Olen yrittänyt itse aktiivisesti vaikuttaa tilanteeseen työmaalla, osa työtovereista on lähtenyt pois, osa sinnittelee tekemättä sen kummemmin mitään asian eteen. Harvassa tuntuvat, ainakin minun lähipiirissäni, olevan ne työpaikat, joissa olisi niin paljon resursseja, että ne riittäisivät.

      Toki olen sinun kanssasi siitä samaa mieltä, että vaikeavammaisen lapsen hoitoon tarvitaan päivähoitoryhmissä lisää käsipareja, ja asian pitäisi olla ymmärryksessä myös resursseista päättävällä taholla. Ongelmaan pitää löytää ratkaisu sieltä, eikä sitä kautta, että vaikeavammainen poistetaan päivähoidosta kokonaan, kuten ehdotit. Näin varsinkin, jos vanhemmat ovat itse katsoneet, että päiväkotielämästä on Aaronille enemmän hyötyä kuin haitttaa.

      Luin myös surullisena 2/2-osion tekstiä siitä, että Aaronin hoitojärjestelyitä oli muutettu niin, ettei hän saanut enää olla samassa tilassa muiden lasten kanssa kun poikaa syötettiin. En tietenkään tiedä tarkalleen, mikä tällaiseen päätökseen on johtanut, mutta lähtökohtaisesti kuulostaa omituiselta. Kuten jo aiemmassa tekstissäni totesin, en ymmärrä, miksi tavallisia lapsia pitäisi jotenkin suojella vaikeavammaiselta lapselta, joka ei heille mitä ilmeisimmin mitään uhkaa aiheuta? Minusta tässä tehdään karhunpalvelus lapsille, jos heidän silmänsä suljetaan tällaiselta erilaisuudelta. Kuten yksi kirjoittaja tuossa aiemmin kertoi, Yhdysvalloissa tavalliset lapset ja vammaiset lapset pidetään yhdessä, ja missään hän ei ollut nähnyt yhtä suvaitsevaisia lapsia kuin siellä. Eikö meidän pitäisi yrittää pyrkiä juuri tähän?

      Ja vielä totean, että minäkin kyllä tiedän mistä puhun ja kirjoitan. Ihan on omakohtaisia kokemuksia erityislapsiarjesta.

      Poista
  16. Harmi että homma on mennyt noin. Ihmettelen sitä ettei teille ole tarjottu mahdollisuutta henkilökohtaiseen avustajaan, joka kotona ja jonka kanssa Aaron voi käydä päiväkodissa vaikka muutamana päivänä viikossa, koska nauttii toisten seurasta. Päiväkodissa on johtaja vaihtunut tuon alun jälkeen ja hänelläkin voi olla erilainen suhtautuminen kuin edellisellä johtajalla. Tuo on totta että työntekijöistä kaikki eivät ole valmiita työstentelemään vaikeasti vammaisten kanssa, mutta se ei oikeuta heitä käyttäytymään noin. Voimia arkeenne ja toivotaan että asiat paranevat tästä!

    VastaaPoista
  17. kokoan vähä ajatuksia ja laitan sulle @ koska ajatukset risteilee miljoonaan suuntaa just nyt

    VastaaPoista