tiistai 9. syyskuuta 2014

Välillä menee hyvin


Ihmettelyä(kö)

Nyt pitkästä aikaa on voinut sanoa, että elämä on mennyt hyvin tasaista tahtia eteenpäin. Arkipäivisin Aaron on edelleen ollut päiväkodissa ja jatkaa siellä käymistään vielä uuden tulokkaankin saavuttua. Pienenä muutoksena Aaronin oma avustaja vaihtui tässä vähän reilu viikko sitten ja uuden nuoren naisen Aaron otti mielihyvin mukaan elämäänsä. Avustajan vaihdoksen aikoihin Aaronin unirytmi parani ja hän alkoi nukkumaan yöt heräilemättä sekä päivällä päiväkodissa ei nukkunut kuin vajaan puolen tunnin päiväunet. Kotiin saavuttua otti kuitenkin vähän pidemmät iltapäiväunet normaaliin nähden. Rytmi muuttui niinkin, että aamulla herätään viimeistään seitsemän jälkeen ylös aamupuurolle ja lääkkeille. Toki tähän rytmin tasoittumiseen voi vaikuttaa myös lääkityksen nostaminen, joka tapahtui samaan aikaan.

Uskomattominta on kuitenkin ollut se, kuinka hyvin Aaronista näkee sen, että hän haluaa lähteä päiväkotiin. Aamupuuro syödään kiireisimmässä merkeissä ja lääkkeiden tiputuksen aikana torkutellaan, kunnes lähden irrottelemaan letkua, johon poika havahtuu hekottelemaan. Pukemisen yhteydessä naureskellaan kovasti ja selvästi matkalla päiväkotiin katsellaan ympärille sekä kuulostellaan, missä kohdin matkaa sitä ollaan jo menossa. Alkumatkan ajan, kun meillä on laatoitettua kävelytietä ja loppumatka mennään asvalttia pitkin niin tärinästä voi päätellä, missä päin ollaan menossa. Työntäessäni rattaat päiväkodin sisätiloihin saan yleensä vastaukseksi naurahtelua sekä myös päiväkodin henkilökunnan nähdessään poika naureskelee tai höpöttää omia juttujaan heille. Näinä aamuina on ihanaa jättää poika hoitoon, kun tietää, että se on vain hyväksi Aaronin terveydelle.

Otetaan rennosti

Iltapäivällä hakiessani Aaronia takaisin kotiin on poitsu iloinen päästessään syliini ja hyvin usein toteaa, että häntä väsyttää. Ennen tätä kuitenkin tulee päivitys kuluneesta päivästä ääntelyjen avulla ja kun ääntely muuttuu vaativammaksi niin tietää, että Aaron tahtoo hyvin usein nukkumaan. Matkalla kotiin saatetaan nukahtaa rattaisiin tai sitten viimeistään, kun nappaan pojan sänkyyn kainalooni, jossa jutustellaan päivän kuulumiset.

Pitkälti näissä merkeissä ollaan viime päivät vietetty, toki itkuja, pakkoliikkeitä, jäykistelyitä ja pulautteluja on esiintynyt entiseen tapaansa, mutta ne eivät ole häirinneet elämää sen kummemmin yhtä tapausta lukuunottamatta. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sain nukutuksi vajaat neljä tuntia, kun Aaronilla oli erityisen pahana jäykistely vasemman puolen raajoissa. Vasen jalkaterä oli jäykistynyt asentoon kuin poika olisi seissyt varpaillaan ja hieman tilanne helpotti, kun hieroen ja varovasti taivutin jalan normaaliin asentoon. Jalka ei kuitenkaan tahtonut pysyä normaalissa asennossa vaan jäykistyi entiseen asentoon, jos en pitänyt jalkaa asennossaan, mutta onneksi näin Aaron sai nukutuksi eikä kivuliaisuutta tuntunut olevan. Tämäkin tapaus oli onneksi vain yhden yön mittainen ja seuraavana yönä nukuttiin kaikki kohtuullisen hyvin.

Äidin ja isän rakas poika

Laskettuun aikaan alkaa olla enää kuukauden verran ja viimeiset hankinnat on tehtyinä. Pikkuhiljaa olen myös jatkanut viimeisten muuttolaatikoiden purkamista sekä tietenkin viettänyt Aaronin kanssa mahdollisimman paljon aikaa yhdessä ennen kuin joudun taas uudelleen lähtemään sairaalaan. Aaron on tuntunut ymmärtävän, että häviän taas jossain vaiheessa kotoa, kun eräänä yönä hän heräsi itkemään lohduttomasti ja rauhoittui uudelleen uneen päästessään kainalooni, mutta jos yritin yhtään liikahtaakaan, poika havahtui uudelleen lohduttomaan itkuun. Onneksi kuitenkin Nikon kainalo on tuntunut kelpaavan ja useana iltana Aaron nukahtaa mielummin Nikon viereen kuin minun. Äitinä on lohdullista huomata, että lapsi rakastaa isäänsä, ikävöi ja nauttii hänen seurastaan yhtä lailla kuin äidinkin seurasta. Ne hetket kun isä kertoo lapselleen rakastavansa tätä koko sydämestään ja lapsi ääntelee tyytyväisen kuuloisena nostaa kyyneleet silmiin, ainakin itselleni.

5 kommenttia:

  1. Hei Tiina,
    Olipa mukava lukea teidän kuulumisia! Ehdin niitä jo odotella. Todella suloisia kuvia olit myös laittanut Aaronista. Hyvä kuulla, että teillä on viime ajat menneet pääsääntöisesti hyvin ja että olette saaneet öisin nukuttua. Itsekin pienen pojan äitinä tiedän, miten tärkeää tuo viimeksi mainittu on. Asiat näkee hyvin nukkuneena ihan eri valossa.

    Olen jo jonkin aikaa blogiasi lukenut ja miettinyt monta kertaa, miten positiivisilta ja rohkeilta ihmisiltä vaikutatte. Päätöksenne jatkaa opiskeluja ja kasvattaa perhettä esikoisen sairaudesta huolimatta, on mielestäni aivan oikea. Hyvä että edes osa elämästä kulkee normaaleja uomiaan eteenpäin.

    Paljon aurinkoisia syyspäiviä ja mukavia hetkiä yhdessä!
    t.Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Susanna!

      Tähän päätökseen jatkaa elämää on juuri vaikuttanut se, että monet ammatti-ihmiset ovat sitä suositelleet, vaikka onhan se toki rankkaa jatkaa elämää, mutta se pitää meidät terveinä ja tukee nykyistä asennetta elämään. Ilman normaalia arkea lapsen hoidon rinnalla, voisi kuitenkin tulevaisuus katkeroittaa mieltämme ja kuitenkin odotettavissa on, että Aaronin hoito tulee olemaan vain siivu meidän omaa elämäämme, suunnitelmia on siis tehtävä tulevaisuutta varten.

      Pyrin kuulumisiakin kirjoittelemaan aina, kun ehdin ja saan ideoita siihen. Jaksamisia myös sinulle perhe-elämään ja nauttikaa syksyisistä säistä koko perheen voimin!

      Poista
  2. Aaron on kertakaikkiaan tosi suloinen pieni poika!
    Ja onnekas, että hänellä on noin rakastavat vanhemmat.

    VastaaPoista
  3. Ihana lukea hyviä kuulumisia. Paljon tsemppiä ja jaksamista arkeenne sekä vauvan syntymän myötä tulevaan uuteen tilanteeseen. Olette kyllä hurjan rohkeita ja vahvoja ihmisiä ja kirjoituksiasi lukiessa ajattelen usein, että ei olisi Aaron voinut parempia vanhempia saada!

    VastaaPoista