perjantai 22. elokuuta 2014

Sairaalassa


Tilanne ehtikin muuttua nopeasti edellisestä tekstin kirjoittamisesta. Neuvolasta kehoittivat ottamaan sairaalaan tai neuvolaan yhteyttä, jos kipuja alkaisi esiintymään uudelleen samanlaisina kuin sunnuntaina. En ollut odottanut, että kipuja tulisi heti samana iltana. Ristiselkä oli todella kipeänä enkä kyennyt juuri istumaan tai kävelemään. Sairaalasta käskivät tulla heti miten tarkistettavaksi. Lääkäri tutki tilanteen, otti kokeita ja totesi supistusten tehneen jo töitään. Kohdunsuu oli osittain auki ja kohdunkanavaa oli pari senttiä jäljellä. Eräs kokeista, minkä lääkäri otti antoi positiivisen tuloksen siitä, että vauva saattaisi syntyä ennen aikojaan. Ymmärsin näin, että testissä testattiin tietynlaista hormonitoimintaa, joka voisi aloittaa synnytyksen.

Tuloksena olikin se, että minut otettiin osastolle vuodelepoon ja estettiin supistuksia lääkityksellä. Täkäläisellä sairaalalla on tapana estää mahdollisia ennenaikaisia synnytyksiä raskausviikolle 34 asti, joka minulla tulee täyteen ensi viikon keskiviikkona. Lääkäri on siis pyytänyt minua varautumaan, että olen vuodelevossa sairaalassa sinne saakka.

Lääkäri tutki myös lapsen tilanteen kohdussa ja kaikki vaikutti hyvälle. Vauva on siis viikkoja vastaava ja painoarvioksi annettiin 2020 grammaa. Ultrassa myös näkyi vauvan keuhkoissa hengitysliikettä, joka on näillä raskausviikoilla tyypillistä. Tilanne on siis vauvan kannalta suhteellisen hyvä, vaikka hän nyt lähtisikin syntymään, mutta aina parempi, jos saisi kehittyä rauhassa kohdun suojissa.

Tulin siis osastolle keskiviikkoiltana, jolloin sain vauvalle kortisonia vahvistamaan keuhkoja varmuuden vuoksi ja tehostekortisoni annettiin eilen illalla. Sain myös supistuksia hillitsevää lääkettä suun kautta, joka ei lähtenyt auttamaan lainkaan vaan lähinnä supistukset alkoivat voimistumaan. Seuraavaksi aloitettiin suonensisäinen lääkitys, joka hieman hillitsi tilannetta. Supistukset lakkasivatkin kokonaan vasta eilen päivällä saadessani uuden annoksen suun kautta ehkäisevää lääkitystä. Tämän lisäksi olen tietenkin ollut vuoteen omana, mutta vessassa on ollut lupa käydä itse kävellen. Istumistakin on käsketty välttämään mahdollisimman paljon.

Yhtenä ongelmana eilen tuli päänsärky, mikä ei lakannut lääkkeillä ja minusta onkin otettu verikokeita raskausmyrkytyksen varalta sekä tutkittu, olisiko minulla jokin tulehdus, joka aiheuttaisi tätä ennenaikaisuutta. Kokeista ei tähän mennessä ole löytynyt mitään. Verenpaineet ovat laskeneet uudelleen sinne 105/50 tienoille, joka on siis alhaisella tasolla. Päänsäryn epäilen vaan johtuvan liian nopeasti laskevasta verensokerista, joka itselleni on raskaana ollessa tullut tutuksi.

Tämä tilanne näin äkkiä muuttuneena on toki aiheuttanut sitä, että olemme saaneet sumplia arjen järjestelyitä uudelleen. Niko käy edelleen koulussa ja päiväkodin henkilöstö on joustanut Aaronin hoitoajoissa aivan uskomattoman hyvin ja olemme siitä olleet erityisen kiitollisia. Aaronin normaali hoitoaika, kun on ollut noin kuuden tunnin tienoilla niin nyt on tarvittu lähinnä ylimääräinen tunti aamuun, että Niko ehtii kouluun 40km:n päähän ajoissa.

Aaronille tämä äidin poissaolo on ollut selvästi ikävää, mutta onneksi poika pärjää isänsä kanssa yhtä hyvin kuin minunkin. Tämä on vain ensimmäinen kerta, kun olen ollut Aaronin luota näin pitkän aikaa poissa, kun Aaron itse on ollut kotona. Eilen illalla päiväkodin jälkeen Niko tulikin Aaronin kanssa minua moikkaamaan. Poika tuli viereeni makoilemaan ja siinä juteltuani hänelle tilanteesta ja miksi äiti ei ole kotona paikalla. Aaron katsoi minua silmiin ja halusi ottaa sormestani kiinni ja puristi kovasti. Hetken kuluttua hän painoi päänsä syvemmälle kainalooni peukaloa imien ja nukahti siihen.

Heidän lähtiessään iltapuuhiin jäi itselleni kova kaipuu ja ikävä heidän luokseen varsinkin, kun Aaron huusi vaativasti lähtemiselle, ei. Onneksi tämä erossa olo ei ole lopullista vaan pääsen täältä ennen pitkää kotiin Aaronin seuraksi.

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä odotukseen! Nopeasti se aika menee ja pian olet taas kotona :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei! Aaron raukka. :( Tsemppiä koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Voi ei :(
    Se ikävä omaa lasta kohtaan on niin kova, kun itse hormonien keskellä makaa sairaalassa ♡ no, pian Aaronistakin tulee isoveli ja sinusta kahden lapsen ylpeä äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä on kyllä kova sekä minulla, että Aaronilla, mutta sitä on vain ajateltava, että tämä on vauvan parhaaksi.

      Poista
  4. No olipas sinulla kurjia uutisia!
    Toivottavasti vauva pysyttelee vielä hetken kohdun suojissa. Pidän peukkuja.
    Ja se ikävä, tiedän tuon... Itse makasin 10 päivää sairaalassa ja kotona 1,5 vuotias odottamassa. Kamalinta mitä minulle sattunut. Ikävä oli raastava. En käsitä miten toiset pystyvät olemaan siellä 2-4 kuukauttakin pahimmillaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 päivää on ollut kyllä paljon, itsellä on jo raastava ikävä näin viidentenä päivänä. Asiaan toki vaikuttaa sekin, että vuodeosastolle jouduttuani minut hieman eristettiin muista ihmisistä. Kuukausia en kyllä itsekään voisi kuvitella lepääväni sairaalassa, jos sama kuitenkin onnistuisi kotonakin.

      Poista