Pitkästä aikaa

Vihdoin ja viimein hetki aikaa kirjoitella pitkästä aikaa kuulumisiamme. Edellisestä kirjoituksesta tosiaan alkaa olla jo pitkän aikaa, mutta hektistä tämä arkikin on tuntunut olevan. Pääsimme muuttamaan uuteen asuntoon toissa viikolla niin, että saimme luvan aloittaa muuttamisen kolmea päivää ennen virallista muuttopäivää, mutta harmillisesti tämä ajankohta sattui arkipäiville. Pakkasimme sitten loput tavarat ja laitoimme entistä asuntoa kuntoon Aaronin ollessa intervallihoidossa viikonlopun ja tiistaina aloitimmekin jo muuttopuuhat. Toisin sanoen Niko ja muutama muu ystävällinen muuttoapuri tekivät raskaimman työn, kun itse tein vielä viimeistä viikkoa töissä ja Aaron oli päiväkodissa päivät.

Outoahan se oli tietenkin palata töistä kotiin, kun asunto oli täysin erilainen. Tutustuimmekin Aaronin kanssa yhden päivän uuteen asuntoon katsellen ympärillemme ja tehden normaaleja rutiineja. Sen yhden päivän ajan poikakin oli kiukkuisempi ja hän ei ollut oikein muualla tyytyväinen kuin sylissä. Illalla kuitenkin nukkumaan mennessä ja asettaessani hänet turvallisesti tuttuun sänkyyn, Aaron simahti melkein heti. Heti seuraavana päivänä Aaron tuntui kotiutuneen uuteen kotiin saadessamme viimeinkin kiinnitetyksi aurinkokeinun sopivaan paikkaan. Aurinkokeinu on niin sanottu terapiakeinu, jonka tarkoituksena olisi liikkumattomalle Aaronille tuoda hieman erilaista liikutettavuutta kuin esim sylissä kantaessa. Lapsi tulee kiinni 5-pistevöillä ja vartaloa tuetaan tarvittaessa lisäpehmustein. Keinu vaatii myös jonkin verran tilaa, jotta mahtuu keinumaan.

Aurinkokeinu

Oma työharjoitteluni loppuikin jo yli viikko sitten ja olimmekin aikaisemmin sopineet, että Aaron viettää kesälomaa päiväkodista viikon verran ja nautimmekin yhteisestä perheen arjesta alkuviikon. Kävimme useampana päivänä ostoksilla kaupungin keskustassa helteistä huolimatta ja Aaron tuntui nauttivan ulkona olemisesta ja eri kaupoissa kiertelystä. Tietenkin niissä rajoissa, että lääkkeet ja ruoka oli saatava normaaliin aikaan kaupungillakin. Viime viikolla purimme kiireisimpiä laatikoita ja sovittelimme isoimmat huonekalut paikalleen. Torstaina Niko aloitti puolestaan koulunkäyntinsä ja me vietimmekin Aaronin kanssa kaksin muutaman päivän, kun linja-autot eivät kulkeneet vielä viime viikolla Nikon opiskelupaikkakunnalle. Ehdittiin sitä vielä kaiken kukkuraksi olemaan muutama yö Nikon vanhempien luona kylässä nauttimassa tuoreista kesän marjoista ja maaseudusta. Aaron nautti täysin rinnoin myös saatavilla olevasta mummon sylistä, jossa hän tykkää yleensä nukkua silloin, kun mummo on vain paikan päällä.

Mummon sylissä

Tällä viikolla Aaron jatkoikin tutussa päiväkodissa ja itse olen lepäillyt aamupäivät kotona tehden ruokaa, kotiaskareita ja pikkuhiljaa purkanut tavaroita paikoilleen. Tämä siis on ollut lähinnä tarkoituksena, todellisuudessa eilinen aamupäivä meni kaupungilla pää kolmantena jalkana asioita hoitamassa. Tänään olen jo onneksi saanut verhot kiinnitettyä ikkunaan, vaikkakin puhelin on soinut vähän väliä. Yllättäen myös sairaalan suunnalta otettiin yhteyttä, kun ei meistä ollut kuulunut mitään sitten kevään yhteenoton jälkeen, josta kerroin silloin bloginkin puolella. Sanoinkin suoraan sinne suunnalle, että ei oikein tuntunut, että heiltä olisi apua saanut niin otin yhteyttä sitten toiseen lääkäriin. Ymmärsin myös, että tilanteessa on tapahtunut väärinkäsitys sairaalan puolelta, mutta sen näkee nyt tulevaisuudessa, kuinka asiat sitten lopulta lähtevät hoitumaan.

Nyt on onneksi kuitenkin saatu nauttia taas seesteisemmästä ajasta Aaronin kanssa. Nauru herkeää pojan huulilta erittäin helposti varsinkin jos joku nostaa syliin tai esimerkiksi kun ollaan lähdössä autolla jonnekin sekä saunassa käynti aiheuttaa herskyvän naurureaktion pienessä pojassa. Nyt onkin hyvä taas vaihteeksi nauttia näistä pienistä ihanista hetkistä.