Elämän muutoksista

Täällä ollaankin eletty kiireistä viikkoa ja pohdittu paljonkin asioita. Meillä on ollut haussa keväästä saakka uusi asunto tästä läheltä. Nykyinen asuntomme on lähellä täydellisyyttä maisemineen ja sijaintinsa puolesta, mutta ainoaksi ongelmaksi muodostuukin se, että asumme viidennessä kerroksessa ja tilan tarve tulee lähivuosina lisääntymään hieman. Viime viikolla meille ilmoitettiin, että joskus syksyn aikana tässä talossa tulee hissin ovien remontti ja sen vuoksi hissi on pois käytöstä noin kuukauden ajan. Asiasta luettuani isännöitsijän ilmoituksesta mieleeni nousi kuva itsestäni viimeisillään raskaana kantamassa Aaronia ja rattaita portaita edestakaisin. Kuten arvata saattaa niin näin ei voi tilanne olla ja otimme yhteyttä isännöitsijään, joka lupasikin etsiä meille kiireellisenä asuntoa tästä lähistöltä/muista kaupunginosista. Nyt toivotaankin, että sopiva asunto löytyisi, johon voisimme muuttaa pysyvästi ja tilapäisratkaisuja ei tarvitsisi lähteä miettimään.

Samaan aikaan töissä minut siirrettiin työtehtävistäni täysin uuteen hommaan, kun työt meinasivat loppua kesken aiemmin hoitamistani tehtävistä kesälomien vuoksi. Tarmoa on siis tarvittu töissä toisella tavalla ja samaan aikaan myös kotona arjen töissä. Onneksi kaiken tämän kiireen keskellä Aaron on jaksanut yöt nukkua erittäin hyvin, joka on hieman rytmittänyt päiväämme lisää. Vielä olisi kuukauden pätkä työharjoittelua, kunnes pääsen ansaitulle kesälomalle viettämään aikaa Aaronin kanssa enemmän sekä keskittämään aikaa omaishoitajana olemiseen. Elokuussa onkin sitten Nikon vuoro palata takaisin opiskelujen pariin joksikin aikaa ennen toisen pienokaisen syntymää.

Aaronin vointikin on pysytellyt suhteellisen samoissa uomissa. Lääkitys on alkanut puremaan jäykistelyihin ja nyt poika tuntuu olevan taas rentona nukkuessaankin. Kuitenkin ummetuslääkkeen tehon kanssa alkaa olemaan pientä hankaluutta, mutta sitä on onneksi helppo nostaa kotitilanteissa lääkärin sallimissa rajoissa. Aaron olikin viikolla päässyt käymään päiväkodin ryhmän mukana läheisellä kotieläinpihalla. Jälkikäteen päiväkodin henkilöstön kanssa jutellessa he totesivat retkeä hieman jännittäneensä, kuinka Aaron tilanteeseen suhtautuu, mutta kaikki oli mennyt aivan loistavasti. Poika oli ollut tyytyväinen koko matkan linja-autolla sinne ja kierrellessään eläimia katsomassa. Ymmärtääkseni Aaron oli kuunnellut kiinnostuneena ympäristöään ja uni oli voittanutkin pienen herran matkalla takaisin päiväkotiin. Itse olenkin ollut tyytyväinen päiväkodin henkilöstöön, että he ovat jaksaneet ottaa Aaroninkin tilanteen huomioon ottaen mukaan retkelle kokemaan tämän elämyksen, koska juuri niitähän me Nikon kanssa Aaronin vanhempina haluamme hänelle tarjota pojan elämän aikana mahdollisuuksien mukaan.

Yllä oleva kuva onkin otettu tältä viikolta, kun Aaronista koetettiin ottaa hyvää passikuvaa invapysäköintilupaa varten. Tottakai Aaronista koko projekti tuntui erityisen hauskalta ja sen vuoksi ilmeilyä riitti ja kädet sekä jalat heiluivat miten sattuu. Onneksi kuitenkin saimme otettua virallisen passikuvan kriteerit täyttävän kuvan pojasta ja asia lähtisi etenemään pikkuhiljaa. Pysäköintiluvan hankkiminen onkin ollut tehtävälistalla jo kohta puolisen vuotta, mutta meille asialla ei ole kuitenkaan ollut niin suurta kiirettä ennen kuin oikeastaan lähiaikoina sen kätevyys ollaan ymmärretty muun muassa sairaalassa tai sairaalan muissa yksiköissä vieraillessamme.