Maanantaipäivän nukuimme Aaronin kanssa tapamme mukaan pitkälle päivään, mutta nyt tällä kertaa normaalia pidempään. Heräsimme vasta 12 aikoihin ja juuri sopivasti soseaikaan.
En tiedä, miten kohta enää uskaltaa pientä herraa istuttaa sitteriin, kun siinä ponnistetaan jo kovasti itse istumaan, valjaistakaan kun ei tunnu apua olevan. En yhtään ihmettelekään, kun lempipuuhaa on maata sylissä ja sitten äidin tai isän käsistä otetaan tukea ja yritetään nousta ylös istumaan.
Kunhan se isikin saapui töistä kotiin, niin ajateltiin lähteä käymään kaupassa, mutta eihän sitä muistanut sitten vasta kuin jälkikäteen, että edellinen päivä oli ollut helluntai, niin prismassa käynnissä meni useampi tunti, kun tietysti muutenkin siihen töistä tulevien ruuhkaan jouduttiin. Aaron osaa jo todella hyvin jännittää jalkansa, kun nostaa syliin seisomaan. Kehitys tuntuu muutenkin olevan aivan liian nopeaa äidin makuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti