Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulumme

Joulu on ohitse ja meidän perhe on kotiutunut takaisin oman kodin katon alle. Olimme siis isäni luona viettämässä joulun aikaa sekä vierailimme Nikon vanhempien luona sekä isoäidin luona. Siirryimme siis joulun viettoon jo heti maanantaipäivänä ja asetuimme sen päivää aloillemme. Viiden päivän oleskelu poissa kotoa vaati mukaan yllättävän paljon tavaraa, joita loppujen lopuksi siirrettiin kahdella henkilöautolla. Aaron tarvitsi kuitenkin mukaan pandatuolinsa, terapiamaton sekä asentohoitotyynyt. Vaihtovaatteet, joululahjat, vaippoja sekä kaikkea muuta tarvittavaa Aaronin hoitoon niin kasassa olikin kuusi kassillista tavaraa. Ihanaa oli matkata paikkaan, jossa sai ikäänkuin täyden ylläpidon. Ruokaa sai yllin kyllin eikä siitä tarvinnut itse huolehtia. Kuitenkin tärkeintä oli läheisten ihmisten läsnäolo ja heidän kanssaan rauhoittuminen. Toki sitä silti yritti parhaansa mukaan auttaa kotiaskareissa ja ruoanlaitossa sillä aikaa, kun Aaron tai Oliver ei tarvinnut hoivaa.


Aatonaattona leivoimme joulutorttuja yhdessä isäni naisystävän kanssa sekä käväisimme Aaroninkin kanssa pienellä kävelyllä ulkoilmassa huolimatta kymmenestä pakkasasteesta. Aaron oli aivan innoissaan vaunuretkestä hiljaisella maaseudulla, jossa tiellä vastaantullut traktori sai aikaan niin mahtavan naurun hekotuksen, että se sai äidinkin olon onnelliseksi siitä pienestä hetkestä. Kuitenkin kävelyreissumme päättyi lyhyeen herran pulauttaessa toppatakilleen ja ympärillä olleelle viltille.

Jouluaattona teimmekin vierailukäynnit, vaikka pakkaslukema alkoikin näyttää aika hurjalta lähestyessään kahtakymmentä. Nikon isoäidin luona saimme tavata pitkästä aikaa tuttuja sukulaisia sekä tietenkin ilostuttaa isoäitiä molempien lastenlasten läsnäololla. Harvemmin, kun Aaronin kanssa lähdemme käymään vierailuilla omia vanhempiamme lukuunottamatta. Tällä kertaa kuitenkin sattui myös Nikon vanhemmat olemaan paikalla ja Aaron pääsikin nauttimaan mummon sylistä välillä sekä kertomaan kuulumisensa nauruin, hymyin sekä ääntelyn avulla. Siitä siirryimme joulupöytään Nikon vanhempien luokse sekä hakemaan joululahjamme. Aaronkin sai nukkua kunnon päiväunet mummon nojatuolissa viltin alla tonttulakki päässään tyytyväisenä päivän ohjelmasta, mutta kyllähän ne vierailut pientä miestä väsyttävät hieman aina.

Väsynyt matkustaja

Illan hämärtyessä palasimme takaisin isäni luokse joulusaunaan, lahjoja avaamaan sekä vähän kevyempään jouluruokapöytään. Aaronin kanssa aukaisimme lahjoja ensimmäisenä, kun pojalla oli sopivan virkeä hetki. Äidin avustuksella Aaron sai aukaistuksi kaikki pakettinsa ja oli hyvin tyytyväinen lahjojen sisältöihin, joita tarkasteltiin kovasti niitä tunnusteltaessa sekä katsellessa. Välillä päästettiin naurun helähdys tai äänneltiin kovasti, kun pakettien paperit rapisivat mukavasti. Kuitenkin Aaronin mieleen tuntui erityisesti jäävän pakettinauha, jota oli mukavaa puristella käsissä, siirrellä kädestä toiseen. Aaronin ilme oli aivan valloittavan innostuneen oloinen huomatessaan, että nauha ei tipahtanutkaan käsistä pakkoliikkeiden myötä vaan se seurasikin mukana. Lahjapapereiden myötä kaikki nauhat eivät lähteneetkään roskakoriin vaan päätyivätkin Aaronin tunnusteltaviksi.

Aaron lahjojensa kanssa

Kaiken kaikkiaan joulumme sujui aivan valloittavan hyvin, huolimatta Aaronin yöheräilyistä tai lukemattomista pulautteluista. Niitä hyviä hetkiä kertyi vaakakuppiin paljon enemmän kuin huonoja hetkiä. Tätä joulua ei latistanut se tieto, että Aaron ei voi olla aina jouluja kanssamme vaan nautittiin täysillä tästä hetkestä, tästä joulusta, josta jäi muistoihin paljon hyviä, ihania hetkiä Aaronin kanssa. Niitä muistoja, joihin voi palata sitten, kun Aaronia ei enää ole, mutta nyt ei onneksi ole vielä sen aika.

Lapset isoisän kanssa

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Enterorokkoa vieläkin


Viime viikko meni lopulta sitten lepäillessä ja selvitellessä edellisessä jutussa mainitsemistani ongelmista. Keskiviikkona Aaron vietti päivän kotona, kun edellisenä yönä poika oli ollut polttavan kuuma, että meinaako kuume nousta vai onko ihan sairauteen kuuluvaa lämmönsäätelyn reistailua ja lopulta päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Samana päivänä lisäsimme jäykistelyyn määrättyä lääkettä, jonka tuloksena Aaron oli huomattavan paljon virkeämmän oloinen ja uskalsimme pojan torstaina viedä päiväkotiin hyvillä mielin. Perjantaiaamuna huomasin, että yön aikaan Aaronille oli ilmaantunut uudelleen näppylöitä suun ympärille. Sovittiin sitten, että Aaron jää kotiin päiväkodista, kun ei ollut varmuutta, mikä näppylät aiheutti. Hoitolaitokselle oli jo etukäteen sovittu hoitojakso ja lääkärin kanssa sovimme, että hän tutkii Aaronin ensin ja jos ei ole mitään hälyyttävää Aaron jää sovitusti viikonlopuksi sinne. Näppylät paljastuivat mahdollisesti enterorokoksi, joka ei lääkärin mukaan ole välttämättä tällä välin edes hävinnyt, vaikka näppylöitä ei vajaaseen viikkoon ollutkaan näkyvissä. 

Pieni pelko kävi myös meillä kylässä, että jos näppylät olisivatkin olleet esimerkiksi vesirokkoa, niin tilanne olisi ollut huomattavasti pahempi. Aaron kun ei ole vielä saanut vesirokkorokotetta, kun emme ole olleet Nikon kanssa varmoja haluammeko sen Aaronille antaa. Luulimme, että rokon antamisen syynä on ollut mahdolliset jälkitaudit, kunnes kuulimme perhetyöntekijältä sen, että INCL-lapselle vesirokko on hänen sanojensa mukaan tappava. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, miksi näin on. Kuitenkin vaihtoehtona meillä on se, että otamme vesirokkorokotteen, jossa on myös pieni mahdollisuus siihen, että itse rokotteesta saa sen vesirokon tai pyrkisimme välttämään mahdollisia vesirokkotartunnanlähteitä. Päädyimme näistä vaihtoehdoista rokotteen ottamiseen, jolloin taudin sairastamista ei tarvitse niin pelätä eikä elämäämme muodostuisi lisää rajoitteita. 
Viikonlopun Aaron vietti siis hoitolaitoksessa, kun me muut olimme kotona ja siivosimme tämän viikonlopun nimijuhlia varten sekä kävimme ostamassa tarvittavat raaka-aineet tarjoiluja varten. Kävimme myös lauantaina toipilasta tervehtimässä, jossa saimme kuulla hoitajalta, miten tyytyväinen poika oli ollut sen lauantaiaamupäivän. Kävelylläkin Aaron oli viihtynyt yli puoli tuntia ja lisääkin olisi tahtonut olla ulkoilmassa, mutta hoitaja oli päättänyt lähteä lämmittelemään sisätiloihin punaposkisen Aaronin kanssa. Verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen niin Aaron on tuntunut rakastuvan ulkoiluun uudemman kerran, kun aiemmin hän ei voinut sietääkään vaunussa istumista kylmässä talvisäässä ja varsinkaan jos rattaat yhtään tärisivät. Tänä päivänä rattaiden olisi parempi täristä ja kovaa. Se pitää nimittäin Aaronin tyytyväisenä ja saa monesti pojan naurahtelemaan. Toki naurahteluun voi vaikuttaa myös se, että ainakin itse kerron kovasti minne mennään ja selostan mitä ympärillä tapahtuu. 
Suloiset pojat

Pikkuhiljaa olemme saaneet vakiinnettua tavan, että käyn vauvan kanssa Aaronin hakemassa aina iltapäivästä, ellei Niko pääse koulusta aiemmin, jolloin hän samalla reissulla noukkii Aaronin kyytiin. Vauva on tämän tajuttuaan päättänyt myös pitää pidemmät päiväunet ajoittuen juuri Aaronin hakuhetkiin ja saankin kotona antaa Aaronin jakamattoman huomioni, ellei sitten Aaron itsekin päätä ryhtyä päiväunille kuten kävi tänään. Yhteiselomme näyttää siis onnistuvan paremmin kuin osasimme missään vaiheessa kuvitellakaan, joka on omalla tavallaan helpottavaa, kun en voi kieltää, etteikö Aaronin asioissa ole paljon murehdittavaa ja organisoitavaa ja se, että tämä vauva on ainakin tämän alkuajan päästänyt minut helpolla niin on huomattavasti helpottanut moniakin asioita. 

Nyt jäädäänkin innolla odottamaan kuinka loppuviikomme sujuu leipomisten ja siivousten kanssa ja miten itse nimijuhlat onnistuvat. Oman jännityksen tähänkin tuo se, että Aaron vetäisi eilen aamuna puuroa "väärään kurkkuun", jonka jälkeen alkoi rohiseva yskä ja limaneritys. Nielemisen mahdollistavien lihasten heikkemisen vuoksi Aaronilla voi mennä helposti ruokaa henkeen, joka taas voi aiheuttaa keuhkoputkentulehduksen ja jopa keuhkokuumeen. Keuhkokuumeet ovat hyvin tyypillisiä INCL-taudissa ja varsinkin, kun sairauteen kuuluva limaisuus lisääntyy ajan myötä. Toivotaankin kovasti, että Aaron pysyisi nyt terveenä varsinkin, kun tuo enterorokko on vielä kiusaamassa taustalla. 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ulkoilua hyvällä säällä


Eilen minun ollessani ystäväni polttareilla syömässä ja keilaamassa, pääsi Niko vuorostaan omien harrastuksien pariin heti aamusta. Me jäimmekin siis kaksin Aaronin kanssa kotiin. Ulkona lämpöasteiden hivellessä 20 astetta ajattelin, että Aaron voisikin pitkästä aikaa viihtyä ulkosalla ja oikeassa olinkin. Ulkoiltiin reippaan tunnin ajan kävellen ympäriinsä ja pistäydyttiin leikkipuistossa keinumassa.

Keinumassa

Olen ollut erityisen tyytyväinen näihin isoihin keinuihin, mitkä ovat ilmaantuneet lähialueiden leikkipuistoihin. Toki varmastikaan käyttötarkoituksena ei ole ollut suunnitella keinua, missä Aaronin kaltaista liikkumatonta lasta voisi keinuttaa. Siitä välittämättä Aaron tuntuu nauttivan vauhdeista varsinkin kun oman aurinkokeinun saaminen on vielä vaiheessa. Päätös keinusta toki jo tuli, mutta vielä esteenä on muutama käytännön asia.

Keinumisen jälkeen olimmekin jo lähtemässä sisälle takaisin, kun ulko-ovella Aaronia alkoi vain naurattamaan siinä auringon lämmössä niin päätinkin vielä lähteä kävelyttämään poikaa kanavan vartta pitkin. Siinä kävellessä pidimmekin juomatauon ja ihasteltiin upeaa aurinkoista säätä.


Aaron tuntui nauttivan kävelyllä olemisesta varsinkin, kun selitin hänelle mitä ympärillä tapahtuu. Rattaista kuului vain myhäilyjä ja kommentteja juttujeni väliin. Erityisen hauskaa tuntui olevan, kun selostin mitä viereisellä nurmikolla harakka touhusi samaan aikaan, kun kävelimme siitä ohitse. Kuten viimeisestä kuvastakin näkyy ulkoilu väsyttää ja emme ehtineetkään olla sisällä kymmentä minuuttia kauempaa, kun Aaron oli jo simahtanut sohvalle makoisille päiväunille. Tiedä sitten, näkeekö Aaron hyviä unia lupaamastani jäätelövälipalasta.

Tämä kaikki tuntuukin lupailevan sitä, että kesällä pääsemme viettämään aikaa enemmän ulkona varsinkin näinä tälläisinä lämpiminä päivinä. Aaronin sairaudesta huolimatta ei tarvitse olla vain kotona vaan voimme lähteä käymään mökillä sun muualla hyvillä mielin. Toki ison tavarakassin kera. Sitä huomaa aina ajattelevansa, miten kaikki hoidetaan myöhemmin, mutta sitä sitten itsekin ihan yllättyy, ettei ne tavat ja asiat muutu mitenkään vaan kaikki on kiinni siitä, että osaako itse sopeutua tilanteeseen ja siihen, että mikään ei ole  loppujen lopuksi muuttunut, on vain huomioitava asioita hieman eri kannalta.

Huomatkaa väsyneen pojan uusi kesätukka

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

Aaronin päiväkodista saama rairuoho kasvoikin sopivasti pääsiäiseksi

Pääsiäinen tuli ja meni sekä arki palasi uomiinsa. Toki tänäänkin olen useampaan kertaan ajatellut, että tänään olisi maanantai eikä tiistai, mutta ehkäpä jo huomenna oltaisiin normaalisti keskiviikossa. Pääsiäisestä sen verran, että pitkäperjantaina matkasimme Nikon vanhempien luokse yöksi pitkästä aikaa, jossa pääsimmekin leipomaan Nikon kanssa yhdessä mummon viihdyttäessä Aaronia. Litran taikinasta taioimmekin omena-kanelipullia sekä rahkapullia, joista osan toimme kotiin mukanamme. Lauantaina saavuimmekin takaisin ja saimme perheystävämme perheineen kylään lastensa kanssa. Ihana oli nähdä parivuotiaan ilme hänen nähdessään ostamamme ison suklaamunan ja sen, kun hän kovasti sitä yritti syödä kokonaisena poskeensa.

Isä ja poika parvekkeella

 Sunnuntaina saimmekin vieraiksemme isäni ja veljeni, jotka tulivat katsomaan Aaronin vointia. Siinä olikin vieraat, jotka meillä kävivät. Jo sunnuntaina saapunut lämmin ilma jatkuikin maanantaina ja sainkin idean, että koska Aaron ei pidä kylmästä säästä ja tuulesta, niin hänet voisi omassa pandatuolissaan laittaa parvekkeellemme aurinkoon vähän ulkoilmasta nauttimaan. Peittoa vain jalkojen päälle, aurinkolasit silmille ja pipo päähän ja oli poika oikein tyytyväisenä usean kymmenen minuuttia auringosta nautiskelemassa ja ympäristöä katselemassa. Niko vielä soitteli kitaraa Aaronille siihen samalla hänen seuranaan istuessaan.


Tyytyväinen Aaron

Muuten vietimme rauhaisaa lomaa tehden kotiaskareita ja hoitaen Aaronia. Pojan käytöksestä huomasikin jo perjantaista alkaen, että hän oli hyvin tyytyväisen oloinen siihen, että häntä olikin pääsääntöisesti hoitamassa äiti pitkästä aikaa. Itsestänikin oli erittäin mukavaa vaihtelua olla pojan kanssa ja kovasti odottelenkin seuraavaa pidempää lomaani harjoittelujaksojeni välissä toukokuun lopussa. Niko saikin nukkua öitä pitkästä aikaa paremmin ja Aaronkin tuntui nukkuvan paremmin eilisiltaan saakka, kun Niko jäi valvomaan pojan kanssa. Nyt elellään sitten tämä lyhyempi arkiviikko, mutta sitäkin kiireisempi normaaliin tapaan ja levätään taas hieman tulevana viikonloppuna.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Poikkeuksellinen päivä

"Mitähän kiintoisaa tuolla on?"

Edellinen yö oli taas vaihteeksi rankemmasta päästä. Koko eilisillan oli poika väsyneen näköinen, mutta söi kuitenkin hyvin iltapuuron. Nukkumaanmenon tullessa ajankohtaisemmaksi ei enää pientä miestä väsyttänytkään vaan sänkyyn laittaessani hän vain pyrki kääntymään ympäri ja ei malttanut rauhoittua. Vatsan toiminnan jälkeen ja pulautusten tultua kuuntelimme sitten hieman unilauluja ja vein pojan taas uudelleen sänkyyn, kun silmät alkoivat lupsahtelemaan. Tälläkään kertaa poika ei rauhoittunut sänkyyn vaan katseli oikein virkeän näköisenä. Samaa rumbaa jatkuikin kolmeen saakka aamuyöllä, jolloin olin jo ihan väsynyt. Tiedä sitten valvottiko Aaronia se, että kurkussa olevan liman vuoksi on hankalaa hengittää vai oliko kyse taas myoklonioista. Viikon sisään muutenkin INCL-taudin oireistoon kuuluen limaisuus on lisääntynyt ja flunssa alkaa olla poissuljettuna, kun rohisevan hengityksen ja kuivan yskän lisäksi mitään muita oireita ei ole ilmaantunut.

Tämän päivän osalta minulla oli töiden osalta poikkeuksellinen päivä ja siksi annoinkin Nikon välistä nukkua ja hoidin myös Aaronin viennin päiväkotiin ja sieltä hakemisen, joka toisaalta toi hyvän kuvan siitä, mitä Niko tekee päivittäin ollessani töissä. Aaronhan ei nimittäin mielellään liiku rattaissa varsinkaan näin talvisaikaan ja aamuinen märkä lumisade tuntui asiaa vain vielä pahentavan. Onneksi matkaa rattaiden kanssa päiväkotiin on vain muutama sata metriä niin ei tarvitse Aaronia kiusata sen enempää. Kuitenkin päiväkodin ulko-ovelle saavuttaessa Aaron laantuikin ja alkoi tietyllä tavalla hihkumaan innosta, kun päästiin taas tuttuun paikkaan. Sisällä riisuttuamme Aaronin avustajan kanssa yhdessä jäi poika hänen syliinsä peukaloa imien erittäin tyytyväisen näköisenä. Oli siinä tilanteessa itsellä hankala lähteä takaisin kävelemään kotia kohti. Muutaman kyyneleen virratessa poskelleni matkalla tajusin, kuinka haikeaa Aaronin jättäminen hoitoon on. Kuitenkin sitä omaa lasta rakastaa niin mahdottomasti kaikesta huolimatta.

Pienen ongelman olen huomannut itsestäni, varsinkin liikkuessani Aaronin kanssa rattailla. Niinä hetkinä, kun poika itkee tai kiukkuaa muuten kävellessäni, minua rupeaa hyvin usein hävettämään koko asia. Kuitenkaan kun Aaronin itkuisuuteen en voi kovinkaan monella tapaa vaikuttamaan. Jos läsnäolon ilmaiseminen kosketuksella ei auta niin ryhdyn usein juttelemaan Aaronille niitä näitä, mutta aina sekään ei auta. Niinä hetkinä tuntuu todella paljon siltä, että teen äitinä jotain pahasti väärin, vaikka tiedänkin sen, että yritän kyllä parhaani. Tänään onneksi kuitenkin niitä näitä jutteleminen rauhoitti pojan täysin ja kohta alkoikin kuulumaan selvää selittelyä varmaankin kuluneesta päivästä ja tuttuun hissiin saapuminen hiljensi pojan täysin ja katselimme toisiamme koko matkan ylös peilin kautta.

Eilen meillä oli myös 2-vuotisneuvolatarkastus, jossa otettiin pitkästä aikaa mitat Aaronista. Kuten jo aiemmin mainitsin Aaronin vaatekoon muuttuneen oli käyrätkin sen mukaisia. Muuten jo pitkään tasaiseen tahtiin nousseisiin kasvukäyriin tulikin nyt suurempi piikki. Päänympäryskin oli lähtenyt jälleen kasvuun vuoden mittaisen pysähdyksissä olemisen jälkeen. Alla tarkemmat mitat ja suluissa vertailuksi mittaukset elokuulta.

Pituus: 85cm (77,1 cm)
Paino: 10,8 kg (8,76 kg)
Päänympärys: 46,4 cm (45,5 cm)

"Suloinen poika. Monipuolinen ruokavalio. Kananmuna ja porkkana aiheuttavat oireita. Hieman pienempänä ja sirompana kasvaa."

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Loman viimeinen viikko alkakoot!


Taitaa poika tietää, kuka kameran takana on

"Pitkään" jatkuneiden äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaan jälkeen olisi siirryttävä pikku hiljaa takaisin opiskelemaan koulun penkille. Viikko olisi vielä hoitovapaata jäljellä. Sanottakoon suoraan, että viimeiset muutamat viikot ovat olleet koko "vapaa-aikani" rankimmat viikot. Aaron on jaksanut kiukuta, valvottaa ja itkeä. Syytä ei vielä ole saatu täysin tietoon, mutta puhkeamattomat poskihampaat, joista olen kirjoittelut jo aiemmin ovat tällä hetkellä mahdollisin syy. Toisena mahdollisena vaihtoehtona olisikin kasvukivut. 

Palikkaleikit eivät miellyttäneet

Kiukkuamiseen on liittynyt myös väsymystä, hellyydenkipeyttä ja aivan mahdoton nälkä. Kasvukipuja ryhdyin ajattelemaan sillä, että vielä heinäkuun alussa meillä käytettiin 74cm vaatteita, mutta tällä hetkellä vaatekaapissa ovat jo 80-86cm vaatteet. Päiväunet ovat lisääntyneet jopa 3-4 kertaan päivässä, kerralla nukutaan ½ h - 2h ja yöllä nukutaan normaalit 8-9 tunnin katkeamattomat yöunet. Rytmi on muuten pysynyt ennallaan ainakin ruoan suhteen. Poika nimittäin herää kellon tarkalleen syömään. 

Hellyydenkipeys on näkynyt siinä, ettei poika suostu juurikaan konttamaan tai ylipäätään liikkumaan vaan aina pitäisi jonkun kantaa joka paikkaan. Leikeissä ei ole juurikaan viihtynyt vanhempienkaan seurassa vaan sylissä istuminen on ollut kaikista mukavinta touhua parin viikon ajan.

Ihmettelette varmasti, miten Aaron sitten on tyytyväinen ja miten olemme jaksaneet. Muutamalla niksillä olemme Nikon kanssa saaneet hetken hiljaisuutta kiukkuiluun. Vaunukävelyt, kiikuttaminen keinussa, autokyydit, kaupassa käynnit ja vierailut muiden luona ovat sellaisia hetkiä, jolloin poika on täysin tyytyväinen itsensä. Leikeistä suosikkina on leikkikuorma-autolla ajeluttaminen ympäri asuntoa sekä musiikin kuuntelu rauhoittaa pojan hetkessä. Suosikkina on myös Nikon sähkökitaralla soittaminen.

Nautitaan kyydistä!

Kuitenkaan emme ole antaneet tämän muutoksen niin suuresti vaikuttaa elämäämme vaan olemme viettäneet mahdollisimman paljon aikaa yhdessä perheenä käyden kummankin lapsuuden kodeissa viikoittain. Pelanneet lautapelejä, annettu toisillemme omaa aikaa. Itse olenkin sitä viettänyt mm. käyden ystävän kanssa shoppailemassa sekä sain myös lähteä käymään yökylässä toisen ystävän luona ja pidimmekin melkein 8 tunnin leffa-maratonin. Aaronin kanssa olemme käyneet edelleen jokaikinen päivä leikkipuistoissa tai omalla pihalla kiikkumassa ja istuskelemassa nurmikolla. Kovasti olemme myös yrittäneet Aaronia houkutella liikkumaan kontaten ulkona, mutta huonoin tuloksin. Mukavempi on istua nurmikolla ja nyhtää ruohoa suuhun.

Tutkitaan välillä maailmaa väärinpäin

Nyt loman lähestyessä loppuaan päätimme eilen vihdoinkin lähteä pesemään mattomme lukuisista pukluista ja Onnin hiekoista. Parissa tunnissa olinkin isäni luona saanut pestyä kaikki neljä mattoa painepesurilla. Tottakai isän avustuksella. Muutenkin täksi viikoksi on suunnitelmissä lähteä käymään keskustassa ostoksilla huomenna sekä tapaamaan erästä menneisyyden henkilöä. Perjantaiksi meille luvattiin Nikon kanssa hieman laatuaikaa, kun viemme Aaronin Nikon äidille hoidettavaksi. 

Myöhemmin sopivan tilaisuuden tullen kerron hieman kouluun palaamiseen liittyvistä tunnelmista ja miltä opiskelu näin yli 1½ vuoden jälkeen tuntuu. Ensin kuitenkin yritän nauttia tästä viimeisestä viikosta kotiäitinä ja olla mahdollisimman paljon Nikon ja pienen veikeän poikamme kanssa.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Täällä lomaillaan!




Uutta päivitystä ryhdyttinkin jo kyselemään ja enpä ollut tajunnutkaan aiemmin, että edellisestä kuulumisien kertomisesta onkin jo melkein kuukausi aikaa. Toki olen kirjoitellut erästä laajempaa postausta kampurajalkaan liittyen, kun aikaa on vain löytynyt, mutta se on vielä pahasti kesken.

Olemme tehneet Nikon kanssa sopimuksen siitä, että näin kesällä ollaan mahdollisimman vähän tietokoneen edessä varsinkin silloin, kun Aaron on hereillä. Aikaa on siis tullut vietettyä (varsinkin kotona ja mökillä  ollessa) suhteellisen paljon kirjojen parissa. Kuukauden sisään olen lukenut kaksi kirjaa ja kolmas on tällä hetkellä meneillään. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut vierailuja ystävien ja isovanhempien luona. Laajemmaltikin lähisukua on muutamaan kertaan tavattu. Uimassa ollaan koko porukalla käyty, piknikilläkin ja tietenkin melkein joka päivä aikaa menee myös leikkipuistossa kiikkuen. 

Kirjoitustaukoon on myös vaikuttanut se, että perheessämme ollaan oltu sairaina jo yhteensä yli kolme viikkoa. Ensiksi Aaron sai jostain tuntemattomasta syystä ripulin, joka hävisikin yhtä yllättäen kuin tulikin viikkoa myöhemmin. Nesteytyksestä jouduttiinkin pitämään tarkkaan huolta, kun tämä ripulijakso sattui juuri niihin hellepäiviin, kun sisälläkin oli yli 30 astetta lämmintä. Seuraavana yllättävänä takaiskuna Nikon polvesta tulehtui limapussi, joka on jo toista viikkoa kipeänä. Niko on siis antibioottikuurilla, joka nyt pahasti näyttää siltä, ettei tehoa vahvemmista antibiooteista huolimatta. Samaan syssyyn viime viikolla minä ja Aaron saimme normaalin nuhaflunssan. 

Nyt sairastelujen (toivottavasti) helpotuttua voi sanoa, että olen hieman väsyksissä ollut. Niko ei polvensa takia ole juuri kyennyt kantamaan Aaronia, joten Aaronin ja painavien kauppakassien sisälle rahtaus on jäänyt minun kontolleni. Kaikkeen tähän samaan syssyyn Aaron tekee vieläkin kahta poskihammastaan. Kiukkua ja väsymystä on siis riittänyt yllin kyllin joka päivälle.

Tällä viikolla olisi tarkoituksena tavata ystäviä pitkästä aikaa, käydä kela-tätien kanssa asioimassa kouluun lähtöön liittyvistä asioista. Elokuussa siis minun siirtyessä koulun pelkille jää Niko hoitovastuuseen jälkikasvustamme ja samalla odottelemaan työtarjouksia. Kuitenkin loma jatkuu vielä kolmisen viikkoa ja siitä on otettava kaikki irti ja yritettävä nauttia Aaronin seurasta sekä siitä, että voi olla kotona yhdessä perheenä.




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Äidin pieni taapero


Äidin oma rakas <3

Muistan, kun vielä yli vuosi sitten olin raskaana ja imin tietoa kaikesta mahdollisesta lastenhoitoon liittyen, kuinka voisin toimia eri tilanteissa, mitä tehdä jos oikeasti tulee jokin hätätilanne. Mitä odotettavaa minulla oli kampurajalkaisen lapsen hoidon suhteen tai mistä tiedän, milloin lapsellani on allergiaa. 
Näihin kaikkiin kysymyksiin sain monta vastausta ja ehkä liikaakin informaatiota eri asioista. 

Tällä hetkellä en muista sinä aikana lukeneeni ollenkaan siitä avuttomuuden tunteesta, mitä itsekin äitinä koen harva se päivä. Itse asiassa se ei ole tullut vastaan äitien kanssa käymissä keskusteluissa tai edes neuvolassa. Varsinkin nyt viime viikkoina olen tämän avuttomuuden eri asioissa huomannut paljon useammin. Siinä, kun annan Aaronille kolmannen lusikan ruokaa, mutta hän pudisteleekin päätään ja haluaakin maitoa. Se, että pieni lapseni ei ole enää vauva, joka tekee mukisematta sen mitä pitää tehdä. Hänestä on tullutkin jo pieni taapero, joka ilmaisee sen oman tahtonsa aina vain selvemmin. Sanotaan ei, kun äiti yrittää silittää hiuksia tai sanotaan joo ulos lähtemiselle. Se, kun toinen ilmaisee ettei tahdo nukkumaan, vaikka kello olisi yli kymmenen illalla. Sellaisessa tilanteessa vaihtoehtona ei ole muuta kuin antaa vain lapsen kiukuta oman aikansa ja lohduttaa, jos se sallitaan. Olla vain läsnä ja pitää kädestä kiinni.

Jokaikinen päivä selvästi näkyvät äidistä irtaantumisen merkit ovat välillä hyvinkin raskasta katsottavaa. Jonakin päivänä äiti ei kelpaa mihinkään, kun taas toisena päivänä se ei saa kadota metriä kauemmaksi. Lapsensa kasvun katsominen vierestä on samaan aikaan aivan valloittavan ihanaa, mutta myös haikeaa. Niin se lapsi kasvaa ja kohta se on jo iso poika, joka kiroaa äitinsä maan alimpaan rakoon. Vauva-aika on tosiaan lyhyt aika ihmisen elämässä, joka vielä selvemmin varmastikin näkyy, kun Aaronkin oppii liikkumaan paikasta toiseen itsenäisemmin. 

Kuva otettu joskus huhtikuun puolella,
kun tuli käytyä kokeilemassa oman pihan kiikkua

Tänään ollaankin kauniin sään takia käyty heti aamusta ulkona kiikkumassa ja hieman istuskelemassa nurmikolla. Aaron kovasti tykkäsi olla ilman hanskoja ulkona, kun sai kokeilla ruohoa sormissaan ja hieman sitä maistellakin. Illemmasta sitten uudemman kerran, kunhan pieni herra on saanut kauneusunensa otettua. 

tiistai 22. tammikuuta 2013

Tavallinen tiistai

Maitoa juomassa

Tänään ollaankin herätty puoli 9 aikaan ja kerettiin juuri sanomaan Nikolle huomenet ja päästiinkin toivottelemaan turvallista matkaa töihin.
Muuten aamu menikin Aaronin puuron syömisen kanssa taistellessa. Muutaman lusikallisen jälkeen suu sulkeutui täysin. Minä siinä sitten jäin miettimään, mitä antaa tuolle pojalle aamupalaksi maidon kanssa. 
Onneksi olimme kauppareissulla eilen ostaneet lisää banaaneja. Aaronin huomatessa tämän keltaisen, ihanan hedelmän alkoi suu tekemään syöntiliikettä ja "oh-oh-oh" ääntelykin alkoi. 
Kokeilin tietenkin juonia, jos lusikka menisi suuhun paremmin, kun pistän puuroon vähän banaania lisukkeeksi, mutta Aaron älysikin äidin juonittelut ja suu ei auennut.
Olin juuri pienimässä banaania, kun huomasin Aaronin suun jo avautuneen ja silmät katsoivat minuun "äiti anna, äiti anna" ilmeellä.Siinä sitten syötiinkin aamupalaksi puolikas banaani ja täysmaitoa päälle. 
Ryhdyimme eilen antamaan Aaronille pelkkää maitoa sekoittamatta sekaan enää korviketta. Maito itsessään on tuntunut maistuvan erittäin hyvin, oli se sitten täysmaitoa tai kevyttä. Itse asiassa Aaron eläisi pelkällä maidolla..niinkuin tähänkin asti.

Päiväunille ollaan menossa

On siinä mielessä hauska ajatella, kuinka meidän lapsestamme on tullut maitoa rakastava pikkuinen, kun kuitenkin Nikolla on maitoproteiini-allergia kuten samoin myös itselläni se on myös ollut, joten perheessämme ei koskaan ole käytetty kovinkaan paljoa muita maitotuotteita kuin soijaa. Raskausaikana siedätin itseni aika hyvin sietämään maitoa ruoassa, mutta lasista en ole vieläkään uskaltautunut maitoa juomaan. On ollut suoranainen onnenpotku, että Aaron välttyi tältä maitoproteiiniallergialta, vaikka sitä tottakai ensimmäiseksi muutaman kuukauden ikäisenä mietittiinkin.

Aaron valmiina ulkoilemaan

Poikkeuksellisesti tänään käyttäessämme Onnia ulkona Aaronin kanssa päätin poiketa läheisessä leikkipuistossa. Kokeilimme Aaronin kanssa vauvakiikkua. Hymyt, naurahdukset ja ääntelyt olivat sen mukaisia, että kyllä tykättiin äidin antamista vauhdeista. Harmillisesti kamera ei tietenkään tuolla pakkasessa ollut mukana. Täytyy ruveta useamminkin käymään vähän kiikkumassa, joskus jopa koko perheen voimin.