Lääkkeen haittavaikutuksia

Viimeisen parin vuorokauden sisään on alkanut Aaronin olo muuttumaan. Soitimmekin siitä tänään jo keskussairaalaan ja ilmeni, että uusi aloitettu lääke aiheuttaa kaikki oireet enemmän tai vähemmän. Nyt sitten vain seurataan tilannetta ja koetetaan kestää, jossain vaiheessa oireiden pitäisi kuitenkin alkaa helpottamaan.

Eilisiltana huomasimme, että Aaronin kakan teko oli hankaloitunut. Ajattelimme ensin, että ovatkohan lihakset veltostuneet entisestään ja sen vuoksi ähistäminen tehtiin itkun kanssa. Tämä toistui kahdesti, niin päätimme alunperin sillä ottaa yhteyttä neurologiin ensi töiksemme. Tilanne jatkui niin, että Aaron ei oikein suostunut syömään iltapuuroa vaan sylki lähinnä kaiken takaisin. Itse siirryin tässä vaiheessa unten maille aikaisen kouluaamun vuoksi. Niko oli koettanut Aaronia syöttää uudelleen, mutta herra ei vain huolinut ruokaa, mutta ei myöskään suostunut nukkumaan, vaikka selvästi oli väsynyt. Poika valitteli ja itki kovasti koko yön, välillä torkahti hetkeksi ja havahtui taas huutamaan. Koko yön saldoksi jäi muutama tunti yöunta torkkuen. Poika valvoikin kirkkain silmin ja suhteellisen tyytyväisenä aamun ja iltapäivällä nukahti viimein kolmen jälkeen yhteisillä päiväunilla. Nyt onkin siitä alkaen nukkunut heräämättä, vaikka kuinka olen koettanut herätellä syömään tai kylpyynkin.

Illalla kiukutti

Aamulla puuro sentään maistui ja ei tuntunut olevan läheskään niin hankalaa syödä kuin mitä oli ollut edellisiltana. Normaaliin aikaan syötin sitten lounasta ja huomasin Aaronin kakovan ruokaa useampaan kertaan. Ajattelin siinä sitten, että miten tämä tilanne näin nopeasti lähti huononemaan ja yhtäkkiä poika vetäisi ja oksensi kaiken syödyn ruoan pois. Siinä sitten vaihtaessani vaatteita itseltäni ja Aaronilta mietin kovasti, mistä ihmeestä kaikki johtuu, kun mikään ratkaisu ei tuntunut järkevältä vaihtoehdolta.

Muutaman tunnin kuluttua neurologi sitten soitti takaisin ja meille selvisi, että kaikki oireet ovat hyvin tyypillisiä tämän lääkkeen aloituksen jälkeen. Lääke siis aiheuttaa alussa hyvin pitkälti erilaisia vatsa- ja suolisto-oireita, jotka mahdollisesti myös valvottivat viime yönäkin. Saa nyt nähdä, minne suuntaan tilanne tästä etenee, kovasti pidetään peukkuja pystyssä, että oireet nyt lievenisivät pikkuhiljaa.

Tänään iltapäivällä nukutti

Loman viimeinen viikko alkakoot!

Taitaa poika tietää, kuka kameran takana on

"Pitkään" jatkuneiden äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaan jälkeen olisi siirryttävä pikku hiljaa takaisin opiskelemaan koulun penkille. Viikko olisi vielä hoitovapaata jäljellä. Sanottakoon suoraan, että viimeiset muutamat viikot ovat olleet koko "vapaa-aikani" rankimmat viikot. Aaron on jaksanut kiukuta, valvottaa ja itkeä. Syytä ei vielä ole saatu täysin tietoon, mutta puhkeamattomat poskihampaat, joista olen kirjoittelut jo aiemmin ovat tällä hetkellä mahdollisin syy. Toisena mahdollisena vaihtoehtona olisikin kasvukivut. 

Palikkaleikit eivät miellyttäneet

Kiukkuamiseen on liittynyt myös väsymystä, hellyydenkipeyttä ja aivan mahdoton nälkä. Kasvukipuja ryhdyin ajattelemaan sillä, että vielä heinäkuun alussa meillä käytettiin 74cm vaatteita, mutta tällä hetkellä vaatekaapissa ovat jo 80-86cm vaatteet. Päiväunet ovat lisääntyneet jopa 3-4 kertaan päivässä, kerralla nukutaan ½ h - 2h ja yöllä nukutaan normaalit 8-9 tunnin katkeamattomat yöunet. Rytmi on muuten pysynyt ennallaan ainakin ruoan suhteen. Poika nimittäin herää kellon tarkalleen syömään. 

Hellyydenkipeys on näkynyt siinä, ettei poika suostu juurikaan konttamaan tai ylipäätään liikkumaan vaan aina pitäisi jonkun kantaa joka paikkaan. Leikeissä ei ole juurikaan viihtynyt vanhempienkaan seurassa vaan sylissä istuminen on ollut kaikista mukavinta touhua parin viikon ajan.

Ihmettelette varmasti, miten Aaron sitten on tyytyväinen ja miten olemme jaksaneet. Muutamalla niksillä olemme Nikon kanssa saaneet hetken hiljaisuutta kiukkuiluun. Vaunukävelyt, kiikuttaminen keinussa, autokyydit, kaupassa käynnit ja vierailut muiden luona ovat sellaisia hetkiä, jolloin poika on täysin tyytyväinen itsensä. Leikeistä suosikkina on leikkikuorma-autolla ajeluttaminen ympäri asuntoa sekä musiikin kuuntelu rauhoittaa pojan hetkessä. Suosikkina on myös Nikon sähkökitaralla soittaminen.

Nautitaan kyydistä!

Kuitenkaan emme ole antaneet tämän muutoksen niin suuresti vaikuttaa elämäämme vaan olemme viettäneet mahdollisimman paljon aikaa yhdessä perheenä käyden kummankin lapsuuden kodeissa viikoittain. Pelanneet lautapelejä, annettu toisillemme omaa aikaa. Itse olenkin sitä viettänyt mm. käyden ystävän kanssa shoppailemassa sekä sain myös lähteä käymään yökylässä toisen ystävän luona ja pidimmekin melkein 8 tunnin leffa-maratonin. Aaronin kanssa olemme käyneet edelleen jokaikinen päivä leikkipuistoissa tai omalla pihalla kiikkumassa ja istuskelemassa nurmikolla. Kovasti olemme myös yrittäneet Aaronia houkutella liikkumaan kontaten ulkona, mutta huonoin tuloksin. Mukavempi on istua nurmikolla ja nyhtää ruohoa suuhun.

Tutkitaan välillä maailmaa väärinpäin

Nyt loman lähestyessä loppuaan päätimme eilen vihdoinkin lähteä pesemään mattomme lukuisista pukluista ja Onnin hiekoista. Parissa tunnissa olinkin isäni luona saanut pestyä kaikki neljä mattoa painepesurilla. Tottakai isän avustuksella. Muutenkin täksi viikoksi on suunnitelmissä lähteä käymään keskustassa ostoksilla huomenna sekä tapaamaan erästä menneisyyden henkilöä. Perjantaiksi meille luvattiin Nikon kanssa hieman laatuaikaa, kun viemme Aaronin Nikon äidille hoidettavaksi. 

Myöhemmin sopivan tilaisuuden tullen kerron hieman kouluun palaamiseen liittyvistä tunnelmista ja miltä opiskelu näin yli 1½ vuoden jälkeen tuntuu. Ensin kuitenkin yritän nauttia tästä viimeisestä viikosta kotiäitinä ja olla mahdollisimman paljon Nikon ja pienen veikeän poikamme kanssa.

Pieniä kiireen merkkejä ilmassa

Tulihan se kauan odotettu (lue: pelätty) päivä, kun päästäisiin täyttämään ja laittamaan juurihoitohampaani kuntoon. Innolla ja pelolle jo odottelin odotushuoneessa, että pääsen siitä riesasta eroon. Kirjaimellisesti eroon pääsinkin.

Mätäpesäkkeet hampaasta eivät olleet parantuneet melkein puolessa vuodessakaan eli ainoaksi vaihtoehdoksi jäikin hampaan poistaminen kokonaan. Puhumme nyt etummaisesta poskihampaasta eli toisaalta poistaminen oli viisasten hampaaseen verraten "helppo". Tilannehan tietenkin meni siihen, että lääkäri tälläkin kertaa hieman aliarvioi hammaskalustoani. Helpolla ei siis selvitty vaan pitkällisten ronkkimisten ja syvien huokaisujen jälkeen työ saatiin valmiiksi. Lääkäri totesi, että näin nuorella ihmisellä yleensä hampaan irrottaa helposti pois, mutta totesi, että vastaan sattui nyt sitkeä pirulainen. Jälkikäteen myös pahoitteli kovia keinoja ja toivoi, etten hirveitä traumoja tästä kerrasta saa. Särkylääkettäkin kirjoitti aimo annoksen, kun tulee kuulemma kohdallani varmastikin tarpeeseen. 

Parin tunnin päästä pääsin kuitenkin hammaslääkäripenkkiin uudelleen, kun verenvuoto ei tyrehtynytkään, mutta onneksi sekin vaiva jäi siihen. Nyt sitten syödään vellimäisiä ruokia ainakin tämän päivää ja vältetään kuumia ruokia ja juomia. Voimakasta rasitustakin tulisi välttää ja siksi Nikokin jäi töistä kotia Aaronia enimmäkseen hoitamaan. Huomaa kyllä, kun saa kiellon, ettei saa syödä kiinteämpää ruokaa niin sitä tietenkin rupeaa tekemään mieli ja saa kyllä kerätä kaiken itsehillintänsä, että ei tee mitään hammaslääkärin ohjeiden vastaisesti. Muistelinkin tässä erään ystäväni äidin sanomaa, kuinka äidit menettävät hampaan aina yhtä lastaan kohden ja aika hyvin tämä minulla kuin hänelläkin pätee. 

Kirjoittamisen suhteen on taas ajatukset pyörineet ties missä ja yllättäen meillä on ollut pitkästä aikaa hieman rankempaa. Viime viikolla Aaron sai käyttökiellon kummallekin tukikengälle ja venytystä täytyi tehdä käsin. Kielto johtui kantapäähän tulleesta ihonsisäisestä verenpurkaumasta, joka aiheutui näillä näkymin liian kovasta paineesta. Eilen ryhdyimmekin jatkamaan kenkien käyttöä, vaikka kantapää ei vielä entisellään olekaan ja vaatiikin jatkuvaa seurantaa, että paheneeko jalka näinä lähipäivinä. Jos näin käy olisi uusi lääkärireissu tiedossa. Aaronin luonteenlaadun ja entisten kokemusten perusteella osasinkin jo odottaa tietynlaista "taistelua" kenkien pitämisestä ja en väärin ajatellutkaan. Näinä hyvin hiostavina öinä jalat ovat hionneet todella paljon ja pieni mies nukkuu sen vuoksi todella levottomasti huutaen. Tietyllä tavalla on todella raskasta kuunnella toisen huutoa ja kiukkuamista, kun tietää, että asiaa voi helpottaa, mutta et voi sitä kuitenkaan tehdä, kun pitkällä aikavälillä se olisi vain haitaksi. Voin vain ainoastaan silitellä ja helliä toista uneen omassa kainalossani ja se saa todella pahasti avuttomuuteni asiaan heräämään ja välillä ihan suututtaa, kun asialle ei voi itse mitään.

Päiväsaikanakin meille on löytänyt pieni, kiukutteleva menninkäinen, jolle ei kelpaa mikään tai kukaan. Seuraa pitäisi olla jatkuvasti ja jonkin halutun asian saatuaan alkaa uusi kiukunpuuska, kun sitä ei olisi halunnutkaan. Eilen myös sisäistettiin "äiti" sanan merkitys, kun sitä hoettiin kaiken aikaan välillä voimakkaammin ja välillä hiljemmin. Kaiken kukkuraksi yöllä käytettävät kengät suoraan sanoen lahoavat käsiin ja niitä päästäänkin huomenna viemään liimailtavaksi.

Tulevan viikon ohjelmistossa olisikin kaupunkireissailua äitiystävän kanssaa. Muutama voileipäkakku olisi tehtävä viikonlopun valmistujaisjuhliin Nikon siskolle ja ehkä jonkinlaisen juhla-asun löytäminen itselle olisi plussaa. Kiirettä siis pitää tämän perheen arjessa.

Äitienpäivä

Flunssa jatkaa meillä tuhojansa tarttuen pikkuhiljaa minuun ja Nikoonkin. Itse sain 38 asteen kuumeen lauantai-illaksi, mutta onneksi ennen sitä saatiin käytyä Nikon vanhempien luona viemässä äitienpäiväkortti mummollekin. Isomummojakin yritettiin yhyttää, mutta heille viedään kortit sitten jälkeenpäin. Onneksi kuitenkin kunnon levon jälkeen kuume ei enää noussut takaisin ja sain viettää äitienpäivän joten kuten rauhaisissa olosuhteissa. Näinhän ei tietenkään tosiaankaan ollut.

Askarrellut äitienpäiväkortit mummoille

Äitienpäivä aamuna sain nukkua pitkälle aamuun ja tosin Niko antoi koko viikonlopun minun nukkua, kun hän heräili aina Aaronin kanssa uuteen päivään siinä seitsemän maissa. Käskyhän tietenkin oli sunnuntaina, että sängystä ei saa nousta ennen kuin saan siihen luvan. Sieltähän se sitten yhdeksän jälkeen saapui aamiainen sänkyyn, tosin en sitä suostunut siinä syömään. Niko oli tehnyt paahtoleipiä, paistettuja munia ja pekonia. Kahviakin oli tarjolla. Ainut harmittava asia oli se, etten kurkkukivun takia maistanut kunnolla ruokaa eikä ruokahalukaan ole ollut kovin kummoinen, mutta teimme kompromissin ja söimme aamiaisen puoliksi. Sovimme jo etukäteen, että mitään turhia lahjoja en halua vaan pelkästään hieman spesiaalimpi päivä  riittää ja sitähän minä sainkin.

"Ai hei äiti, en minä mitään ollut tekemässä"

Aamu meni oikein mukavissa merkeissä. Aaronin ruoka-ajan lähestyessä tajusin, etten ollut seuraavaa ruokaa vielä ryhtynyt miettimään edellisen annoksen loppuessa jo lauantai-iltana. Onneksi mannapuuron tekee suhteellisen nopeasti nälkäiseen suuhun ja illaksi otinkin kalaa sulamaan pakastimesta, ettei pienen koko päivää tarvitse puuroa syödä. Päiväunille mentäessä pistin merkille, että Aaron haroo korviaan ja ei oikein viihdy pitkällään. Hetken päästä pieni vaipuikin uneen, mutta heräsi kesken unien erittäin kiukkuisena ja hikisenä. Atooppinen iho ei hirveästi pidä siitä, kun iho hikeentyy ja selkä olikin mennyt ihan punaisille pienille pateille. Eihän se muuta auttanut, kun antaa zyrteciä kutinan lieventämiseen, kun ei toinen meinaa saada nukuttua. Vähän ajan kuluttua noustaan sängystä välipalalle, jos uni tulisikin masu täynnä. Uni tulikin vasta parin tunnin päästä välipalasta ja herättiin juuri sopivasti iltaruoalle.

Nälkä alkaisi olla jo

Siinä vaiheessa korvien harominen jatkui vieläkin ja päätettiin soittaa päivystykseen kannattaako tulla näytille vai odotellaanko maanantaihin ja kyllähän sitä mieltä oli hoitaja, että näytillä pitää käydä, kun oireet ovat hyvinkin selkeät. Niko lähtikin sitten Aaronin kanssa päivystykseen, kun itse en kuumeen nousun pelossa uskaltanut lähteä mukaan. Kuitenkin korvatulehdusta ei löytynyt vaan lääkäri oli jopa todennut, että on epätavallisen puhtaat korvat tämän ikäiseksi. Lääkäri totesi, että flunssa on mahdollisesti virusperäinen, kun on jatkunut jo viikon verran. Särkylääkettä sanoi, että voi antaa kolme kertaa päivässä, jotta Aaron saa nukuttua kunnolla. Ruokaa ja juomaakin pitää tarjota jatkuvalla tahdilla.

Takahammasta odotellaan vieläkin,
kuolan määrästä näkyen toivotaan kovasti,
että puhkeaisi piakkoin

Illalla nukkumaan mennessä annettiinkin buranaa ja uusi satsi zyrteciä. Nukahtaminen venähtikin pidemmälle, kun yleensä, mutta herra onkin nukkunut koko yön hyvin rauhallisesti. Muutamaa kertaa lukuunottamatta, kun havahtui varmistamaan, ettei kukaan ole häntä varmastikaan siirtänyt omaan sänkyyn välillä. Huomatessaan olevansa edelleen minun ja Nikon välissä jatkoi uniaan tyytyväisen oloisena.
Omakin kello on alkanut tosiaan tottumaan aikaisiin herätyksiin, kun heräsin puoli kuuden aikaan ilman mitään herätyskelloa ja Aaronkin vielä koisasi oikein makoisasti. Saipahan äiti juoda kerrankin rauhassa aamukahvin.

Kiirettä pitää

Erään illan urakkana:
Lelulaatikon tyhjennys

Kiirettä perheessämme on taas riittänyt ja samoin kuin joka päivälle tekemistäkin.

Viime keskiviikkona ajelimme käymään ystäväni ja hänen kahden lapsensa luona ja pitkästä aikaa oli heitäkin mukava nähdä. Harmillisesti he asuvat noin 60km päässä niin hyvin usein ei tule lähdettyä käymään siellä asti kylässäkään.

Torstaille meillä oli isotkin suunnitelmat lähteä kaupungille ja käymään Aaronin kummitätiä moikkaamassa ennen hänen matkaansa, mutta toisin kävi. Minulta oli veto täysin lopussa, masensi ja mikään ei tuntunut kovinkaan hyvälle. Siirsinkin sitten huonoa oloani perusteelliseen siivoamiseen, joka jatkuikin lauantaiaamulle saakka.

Samana päivänä meille saapui ystäväni lapsineen yökylään, jota varten kävimme lainailemassa syöttötuoliakin Aaronin mummolasta. Omasta mielestäni oli aivan mahtavaa, kun talossa oli toinenkin pieni lapsi Aaronin seurana. Ihanaa oli nähdä, mitä kaikkea tyttö jo osasi sekä ihanaa oli saada myös tytön äidin kanssa jutusteltua. Nikokin sai samoin tein omaa aikaa tehdä töitään, kun en koko ajan tarvinnut seuraa.
Sunnuntai me Aaronin kanssa vain lepäiltiin, kun Niko lähti käymään uimassa. Yllätyksekseni sainkin kotiin palaavalta mieheltä kimpun violetteja tulppaaneita ja kynttiläillallisen. Päivä paranikin sen jälkeen huomattavasti, kiitokset siitä rakkaalleni.

Tämän viikon alku on ollut suoraan sanottuna inhottava. Aaron sai itselleen flunssa, joko minulta ja Nikolta tai sitten viime keskiviikkoiselta reissulta. Flunssailu alkoi jo lauantaina, mutta tänään ollaankin oikeastaan vain nukuttu ja kiukuttu koko päivä. Ruoka ei ole maistunut ja leikit eivät ole huvittaneet. Äidin syli on ollut maailman paras asia sekä tietenkin "paleltuva" koira parvekkeella.

Naureskelua

Välipalaa syödessämme Aaronin kanssa yllättäen kuului oikein syvältä kumpuava pienen lapsen nauru. Katselin ihmeissäni, mitä oikein tapahtui, kun itku olikin vaihtunut nauruksi. Hetkeä aiemmin parvekkeelle päästämäni Onni pyrki sisälle raapien lasioveamme, joka sai pienen pojan aivan naurun kyyneliin. Ei väsynyt äitikään voinut muuta tehdä kuin nauraa ja huokaista kiukuttomasta hetkestä. Muutaman raapimiskerran, naurunpyrskähdysten ja hyvin menneen ruokailun jälkeen päästin koiran takaisin sisälle ja samalla ovenavauksella saapui kiukkukin takaisin.