Juhlimisen aihetta

Nyt onkin nimiäisjuhlat juhlittu ja juhlista palauduttu pikku hiljaa. Kaiken arjen lomassa viime viikon loppupuoli meni kuin menikin juhlien leivonnaisia leipoessa sekä asuntoa siistiessä. Perjantaina leivoin gluteenitonta juustokakkua ja siivosimme viimein viimeisetkin muuttolaatikot varastoon. Eikä siihen mennytkään kuin melkein puoli vuotta. Muuton jäljiltä vielä on muun muassa kuitenkin tauluja seinille ripustamatta, mutta onneksi meillä ei ole minnekään mikään kiire tästä. Lauantaina Niko teki voileipäkakun, imuroitiin ja lattiat luututtiin sekä askarreltiin juustokakun päälle laitettavat sokerimassakirjaimet. Sunnuntaina sijoiteltiin huonekaluja uusiksi ja järjestettiin istumatilaa vieraille, joka tuntui silti jäävän liian vähäiseksi. Lisäksi leivottiin näin joulun lähestyessä lautasellinen joulutorttuja, jos vaikka kakut loppuisivatkin kesken. Puolen päivän jälkeen kolmiossamme oli yli parikymmentä ihmistä ahtautuneena tupakeittiöön.

Juhlapöytä

Juhlat menivät erittäin hyvin, tarjoilumme lisäksi Aaronin kummitäti toi "tilatut" kinkkunyytit meille sekä Nikon mummo oli leiponut yllätykseksi kermakakun sekä karjalanpiirakoita. Tarjottavaa oli siis loppujen lopuksi yllin kyllin ja sitä jäi vieraille mukaan annettavaksikin. Aaron nukkui koko sunnuntaiaamupäivän kuitenkin havahtuen hereille isovanhempien saapuessa. Tiedä sitten havahduttiko pojan mummon ääni vai mikä, mutta Aaron oli erityisen tyytyväisen kuuloinen naurahdellessaan. Sama tyytyväisyys jatkui, kun mummo nappasi Aaronin syliinsä, johon poika sitten hetken kuluttua nukahti rauhallisesti. Kummitodistusten jaon jälkeen sekä Oliverin nimen paljastuksen jälkeen olikin kahvittelun vuoro. Tässä vaiheessa Aaron siirtyikin omaan tuoliinsa nukkumaan, johon virittelin letkuravintopussista ruokaa tippumaan. Tästä muutaman tunnin päästä Aaron onneksi heräili välipala-aikaan syömään jogurttia.

Meidän Oliver

Oliver nautti selvästi juhlistaan, kunhan sai aina syötävää välillä ja käväisi äidinkin sylissä. Poika matkusteli siis sylistä syliin ja itse käytin tilaisuuden hyväksi jutella vieraiden kanssa ja keskittää huomiota Aaronille. Vieraat alkoivatkin pikkuhiljaa lähteä reilusti iltapäivän puolella ja viimeisetkin vietiin junalle illalla. Juhlista jäi siis todella positiivinen mieli ainakin meille Nikon kanssa varsinkin, kun Aaronin nimiäisjuhlat olivat aivan erilaiset. Aaronin kohdalla juhlat järjestettiin sellaisessa tilanteessa, että olimme olleet lastenosastolla vatsavaivojen takia, jotka paljastuivat lopulta kananmuna-allergiaksi ja juhlapäivänä tulimme osastolta juhlimaan ja juhlien jälkeen palattiin takaisin sairaalaan. Aaron oli omien juhliensa aikaan erittäin itkuinen ja vieraatkin pääsivät itkevää poikaa hytkyttämään aivan olan takaa. Kuitenkin erittäin lämpimiä muistoja jäi niistäkin juhlista, vaikkakin olivat hektisemmät.

Nyt tämän viikkoa ollaan jatkettu arkea normaaliin tapaan. Aaronin yskä alkaa olla parantumaan päin ja poika on saanut nauttia päiväkodissa jouluruoista varsinkin lanttulaatikosta, mistä Aaron tuntui jo viime jouluna pitävän kovasti. Me olemme Oliverin kanssa tehneet jouluostoksia ja Niko on viettänyt aikaansa koulussa opiskellen. Itsestä oli ihanaa vaihtelua tavata viikolla eräs uusi tuttavuus työharjoitteluajoiltani kahvittelun merkeissä, jolloin sai unohtaa täysin oman arkensa hetkeksi ja nauttia ihanan ihmisen seurasta kahvin kera Oliverin nukkuessa päiväunia ainakin puolikkaan kahvikupin verran. Nyt viikonloppuna Aaron pääsee viikonlopuksi hoitojaksolle ja me olemme suunnitelleet tekevämme loput jouluostokset valmiiksi sekä mahdollisesti lähdetään käymään oman kummiperheeni luona pitkästä aikaa.

Kelan päätöksistä saapuivat viimeisetkin vastaukset, mihin laitoin hakemukset lokakuun puolella. Aaron sai ensi vuodeksikin fysioterapian Kelan puolesta sekä sen lisäksi aloitetaan allasterapia kerran kuukaudessa. Vammaistuestakin saimme uuden päätöksen, jota nyt tarkistettiin. Tämän vuoden puolelta toivottavasti byrokratia-asiat voisivat olla minun puolestani tässä, mutta harmillisesti unohdin ajoissa postittaa omaishoitajalista kaupungille, josta mahdollisesti seuraa vielä tämän vuoden puolelle selviteltävää. Posti toi myös tullessaan yllättäen Hyvä joulumieli-keräyksen lahjakortin. Lämpimät kiitokset meidän perheen puolesta kaikille keräykseen osallistuneille!

Ihastuttava Aaron

Perjantain palaverista

Ruokailun jälkeistä torkuttelua

Viime viikko on niin sanotusti kahlattu lävitse ja voikin sanoa, että viikko oli aikamoisen rankka koko perheelle. Aaron vietti kokonaisuudessaan kaksi yötä kuntoutusjaksosta kotona ja loput kaksi yötä osastolla. Perjantaiaamuna pidimmekin suuremman loppupalaverin yli kymmenen hengen voimin, jossa mietittiin kuntoutusjaksolla huomattuja asioita. Puheterapeutti ja lääkäri olivat kiinnittäneet huomiota syömisen ja juomisen onnistumiseen ja siihen liittyen varsinkin Aaronin vaihteleva vireystila tuottaa pienoista huolen aihetta. Käytännössä siis vaihtelevalla vireystilalla tässä tapauksessa tarkoitetaan sitä, että Aaron saattaa olla ruokailutilanteessa hyvin väsynyt ja melkein nukahtamaisillaan, vaikka olisi juuri vajaata puolta tuntia aiemmin herännyt virkeänä. Tälläisessä tilanteessa on hyvin todennäköistä, että väsymykseltään Aaron ei muista nielaista kaikkea ruokaansa kunnolla. Tätä ongelmaa emme ole kuitenkaan kotona huomanneet lainkaan, vaikka Aaron on muutamana kertana nukahtanut kesken ruokailun ja jopa ruokalusikallinen suussaan, mutta hän on aina havahtunut nielaisemaan viimeisetkin ruoanrippeet. Tämäkin asia tosin voi muuttua ajan kanssa täysin toisenlaiseksi. Tähän liittyen saimme kuitenkin puheterapeutilta ohjeet ennen ruokailua tapahtuvalle kylmästimulaatiolle, jolla pyritään herättelemään suun aluetta ruokailua varten jo ennen ruokailun aloitusta. Stimulaatiota emme ole kotioloissa vielä ehtineet kokeilemaan, millaista vaikutusta siitä olisi, mutta tarkoituksena olisi sopivan hetken tullen kokeilla, jos siitä olisi apua ruokailutilanteisiin.

Aaron oli nauttinut kovasti nyt järjestyneestä allasterapiasta oman fysioterapeutin kanssa, että saimme suositukset siitä, että se lisättäisiin kuntoutukseen noin kerran kuukaudessa tapahtuvina käynteinä. Allastuokion jälkeen Aaron oli hyvin rentoutuneen oloinen ja hänellä oli selvästi parempi olo kuin ennen altaassa käyntiä. Huutava tarve alkaa olla myös yksilöidyllä niskatuella, joka on itse asiassa jo tuloillaan, mutta tilatut niskatuet eivät ole vielä saapuneet. Niskatuki tulisi siis käyttöön seisomatelineessä ja mahdollisesti myös muussa toiminnassa, missä niskan tuennasta on hyötyä. Fysioterapeutti keskittyi kokeilemaan apuvälineitä, joista voisi olla apua meillä kotona sekä päiväkodissa sekä jumppaili Aaronin kanssa paljon. Nyt siis tarpeessa alkavat olla kylpyhuoneeseen pesuteline sekä mahdollinen hoitosänky, joista itse asiassa keskustellaan ja mietitään enemmän vasta ensi viikolla fysioterapeutin saapuessa meille kotikäynnille. Mahdollisena apuna arjessa meille esitettiin lycraliinoja, joilla voidaan hieman hillitä varsinkin ruokailutilanteissa sätkiviä jalkoja ja käsiä. Liinoja saimmekin kotiin kokeiltavaksi ja totesimme pahimpina sätkimishetkinä liinoista olevan huomattavaa apua, mutta jokaisella syöttökerralla en niitä lähtisi käyttämään varsinkin jos Aaron istuu jo muuten tyytyväisenä.

Suurena huolen aiheena nousi esille myös se, että saako Aaron syömästään ruoasta tarpeeksi energiaa ja olisiko tarpeen ruveta antamaan syödyn ruoan lisäksi lisäravinteita peg-letkun kautta. Tässä kohtaan totesimmekin Aaronin syövän todella hyvin sekä kotona, että päiväkodissa, ainoastaan juomisten määrä tuntuu pieneltä. Ruokailuannokset ovatkin välillä niin isoja, että en itsekään jaksaisi samanlaista annosta välttämättä syödä. Meillähän huomattiin jo vajaa kuukausi sitten lääkeainepitoisuuksia tarkastettaessa, että hemoglobiini oli alhaalla ja todettiin silloin, että seurataan asiaa ja nyt viime viikolla otettiin uudet verikokeet anemian osalta. Hemoglobiini oli vieläkin alhaalla ja sitä varten aloitellaan nyt rautalääkitystä. Toisena anemian kanssa asiaan liittyvänä huolenaiheena nousi pituuden ja painon kehitys. Aaronin paino ei ole noussut vajaan vuoden aikana lainkaan vaan on pysytellyt 10kg tietämillä edelleen, mutta pituutta taas on tullut samana aikana reilut 12cm lisää. Muuten asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mutta pituuskäyrät lähtivät niin hurjaan nousuun, että lääkäri mielellään tarkistaisi kilpirauhasen tilanteen sekä kasvuhormonit ylipäätään, ettei niissä ole mitään pituuskasvuun vaikuttavaa tekijää. Painokäyrä tietenkin lähti kääntymään taas kerran laskusuuntaiseksi. Tämä on siis ollut Aaronille hyvinkin normaalia, että painoa ei oikein tunnu tulevan millään ja samaa ongelmaa olen ymmärtänyt olevan myös minun ja Nikon painonkehityksessä lapsina.

Yhtenä iloisena uutisena kuntoutusjaksolla todettiin se, että Aaronilta on hävinnyt muutaman kuukauden iässä löytynyt kananmuna-allergia kokonaan. Tätä siis testattiin kolmena päivänä ja suurempaa reaktiota allergeeniin ei tullut. Asiaahan tällä kuntoutusjaksolla oli aivan hurjasti lääkärinkin mukaan, kun asioihin palataan vielä seuraavina viikkoina. Tästä eteenpäin kuntoutusjaksoja olisi tiedossa hieman tiuhempaan tahtiin mahdollisesti neljän kuukauden välein, jotta yhdellä jaksolla ehdittäisiin paremmin keskittyä juuri sillä hetkellä kriittisiin asioihin eikä niitä olisi kertynyt niinkään montaa kuin tälle jaksolla sattui kertymään.

Jännittämistä ja odottelua

Pientä aamu-usvaa havaittavissa kotimatkalla

Täällä niin sanotusti elellään jänniä aikoja. 37+0 raskausviikkoa lähti tänään käyntiin ja aamulla heräsinkin neljän jälkeen epäsäännöllisiin supistuksiin, jotka hieman ovat jo hellittäneet. Viime viikon perjantaina neuvolakäynnillä terveydenhoitaja totesi vauvan kiinnittyneen lähtökuoppiinsa ja parhaimmillaan voi siinä viihtyä parisen viikkoa, mutta sitä hän ei uskonut, että lokakuulle asti pienokainen jaksaisi odottaa. Saa siis nähdä saanko pienokaisen syntymäpäivälahjaksi, kun itse täytän vuosia nyt perjantaina. Kovasti kuitenkin jännitys on kasvanut ja kasvaa vain edelleen, uutta tulokasta odotellaan kovasti koko perheen voimin.

Aaronille aloitettiin nyt uusi lääke kokonaan lihasrelaksantin kaveriksi jäykkyyksiä helpottamaan, mutta vielä ei ainakaan sen kummempaa vaikutusta olla huomattu. Arki on kuitenkin pysytellyt tasaisena ja yöt ollaan suhteellisen hyvin nukuttukin. Ainoana uutena juttuna oli eilen sattunut episodi, kun olin syöttämässä Aaronille päivällistä ja hän yhtäkkiä nukahti kesken kaiken. Meni pari minuuttia, kun poika alkoi jäykistelemään ja sätkimään tuolissaan eikä hän siihen herännyt vaan herättelimme pojan, joka katsoi meitä ihan kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Jäimme mietiskelemään, että olisikohan kyseessä ollut niin sanottu epileptinen tajuttomuuskohtaus. Selvittelenkin asiaa vielä lääkärin kanssa.

Meidän pieni liftari

Ensi viikoksi suunnitteilla on kuntoutusjakso Aaronille, jossa lähdettäisiin miettimään tulevaa kuntoutussuunnitelmaa ja eri terapioiden tarvetta. Luvassa olisi ainakin allergioiden testausta, allasterapian kokeilua sekä Aaronin yleisolotilan seuraamista. Tämän ohjelman vuoksi ensi viikko on täynnä ohjelmaa ja mahdollisesti Aaron on usemman yön laitoshoidossa ennalta sovittujen päivien mukaisesti ja päiväkodista pidetäänkin viikko vapaata. Saa nähdä kuinka kova ikävä Aaronille tulee omaa avustajaansa.

Epileptisyyttä

On todettava heti alkuun näin, että joskus sitä vain toivoo tiettyinä päivinä, että saisipa joskus tavallisen tylsän päivän välillä liian jännittävään elämään. Tarkemmin kun tätä ajattelee niin niitä tavallisen tylsiä päiviä kyllä on, mutta se, että monikaan niitä tuskin tylsinä päivinä kuvailisi. Meille kuitenkin päivät, jolloin Aaron kiukuttelee matkalla päiväkotiin, nukkuu epäsäännöllisesti, valvoo yöllä tunteja, lääkkeet väkisin pakotetaan alas ja ruokaa kakotaan takaisin ylös tai pulautetaan viimeistään jälkikäteen pois ovat niitä tavallisen tylsiä päiviä. Joskus miettiessäni, mitä kertoisin päivistämme nuo ovat ne ainoat asiat mitä mieleeni tulevat ja tuntuvat vain niin tavanomaisilta eikä läheskään niin jänniltä asioilta, mistä voisi kirjoittaa. Tuntuu itsestäkin aivan uskomattomalta, mutta tottahan se kaikki yllä kirjoittamani on.

Pientä katsekontaktin hakemista

Kuitenkin tavanomaisesta tylsästä päivästä poiketen kävimme tänään Aaronin kanssa silmälääkärin luona pitkästä aikaa. Tällä kertaa menimme sinne Aaronin kanssa kaksin, kun Niko hoiteli sillä aikaa kauppareissua ja muita tarpeellisia asioita. Aamulla Aaron päätti ryhtyä nukkumaan heti aamupuuron jälkeen seitsemän maissa ja herättyäni itse aamiaiselle heräsi myös kiukkuinen pikkumies ja huusi äitiä, kun ei ollut enää vieressä lämmittämässä ja pelkäsi myös varmaan sitä, että olisin jo ehtinyt lähteä töihin. Asia hoituikin sillä, että Aaron nukahtikin sohvalle jalkaani vasten nukkumaan, kun itse söin sitten aamiaista poikkeuksellisesti sohvalla, kun jos yritin liikkua poika säpsähteli valveille niin annoinpa asian sitten olla. Puimme sitten unessa olevan pojan ulkovaatteisiin ja kärrättiin autolle rattaissa. Automatkakin nukuttiin heräämättä sairaalalle saakka. Unia jatkettiin vielä silloinkin, kun riisuin ulkovaatteita ja siirryttiin silmälääkärin huoneeseen. Ongelmaksi muodostuikin, kuinka ihmeessä lääkäri saisi tutkittua Aaronin näköä, kun poika on täysin sikeässä unessa. Herättelimme siinä sitten puolisen tuntia poikaa erilaisin keinoin siinä onnistumatta. Lähdimme sitten odottelemaan käytävään, jos Aaron heräilisi, kun kuitenkin olihan hän nukkunut jo melkein nelisen tuntia putkeen. Muutaman kymmenen minuutin päästä hän heräilikin, kun vein pojan kirkkaan ikkunan eteen, mistä Aaron yleensä tykkää katsella ulos maisemia.

Lääkäristä päästyämme saimme maksusitoumuksen lähilaseihin, jotka täytyisikin seuraavaksi lähteä etsimään optikkoliikkeistä etsimään. Silmälääkäri suositteli myös irtokaulurin hankkimista Aaronille pään tukemista varten, kun selvästi viime aikoina Aaronilla on ollut hankaluuksia kannatella päätään pystyssä varsinkin väsyneenä. Lääkäristä minä siirryinkin työmaalle ja Aaron jatkoi Nikon kanssa päiväkotiin loppupäiväksi.

Pieni punaposkinen Aaron

Kolmen jälkeen töistä päästyäni lähdinkin hakemaan Aaronia hoidosta. Löysinkin sieltä pojan, jolla oli kirkkaanpunaiset posket ja nenänpää sekä Aaron oli herännyt kesken unien itkuisena. Epäilyksenä olikin mahdollinen allerginen reaktio tai sitten epileptinen kohtaus. Jälkimmäinen näin konsultoituna olisi punaisuuden aiheuttaja. Aaron ei ollut syönyt mitään uutta ruokaakaan tänään vaan samoja turvallisiksi osoitettuja ruokia. Muutenkaan Aaronin olotila ei vaikuta allergiaoireiselta ainakaan verrattuna aiempiin oireisiin, mitä olemme kohdanneet. Punaisuus on nyt hieman laskenut ja poika nukahti tyytyväisen oloisena omaan tuoliinsa pienille iltaunille. 

Lieviä epileptisiä kohtauksia Aaronilla on tosiaan ollut tihenevään tahtiin ja lääkkeen nostoa on siis jälleen edessä ja katsotaan taas helpottaako oireilu ensi viikkoon mennessä. Konsultoidessani muutenkin esiin tuli asioita, jotka viittaavat epilepsiaan, vaikka itselle asia ei ole edes tullut mieleen. Tietynlainen kätinä-itku esimerkiksi on kuulemma merkkinä epilepsiasta, jonka olemme lähinnä pistäneet vatsavaivojen piikkiin. Olisi vain joku kerta rohkeasti kokeiltava, kun itkuisuus ei lopu muulla keinoin niin epilepsiaan määrättyä peräruisketta kohtaukseen ja tästä ei kuulemma vaaraakaan olisi. Ainoana miinuspuolena tai lähinnä ehkä meidän tapauksesssa plussaksikin voisi jo sanoa, että lääkkeen annon jälkeen lapsi voi olla erittäin unelias ja nukkua koko illan seuraavaan aamuun saakka. Seuraillaan nyt kuitenkin tilannetta, muuttuuko Aaronin vointi mihinkään suuntaan ja tehdään sitten tarvittavat johtopäätökset.

Syntymäpäivät

Lahjakukkia

Tänään meillä vietettiinkin syntymäpäiviä tai periaatteessa vietetään vielä viikonlopun, koska onnittelijoita on tulossa käymään muutamia. Tämä päivä yllättäen on tuntunutkin suhteellisen onnelliselta syntymäpäivältä, joka on kohdallani hyvin harvinaista. 

Tosin yö oli meillä taas hyvin levoton ja uni oli itselläkin katkonaista, kun heräilin Aaronin itkuiluun ja voikerteluihin. Poikkeuksellista oli hyvinkin se, että kävin myös tänään mahdollisessa työharjoittelupaikassa haastattelussa ja ensi viikolla mahdollisesti tiedän, pääsenkö kyseiseen paikkaan töihin harjoittelujakson ajaksi. Työharjoittelupaikan etsintä on ollut suhteellisen aktiivista, muutaman viikon odottelin eräästä paikasta ilmoitusta, ottavatko vai eivät, mutta vastausta ei vielä tähänkään päivään ole kuulunut. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että kun olen tiedustellut työharjoittelujen mahdollisuuksia eri paikoista, monet ovat kehuneet reippauttani nuoresta iästä huolimatta. Kuitenkin innolla jään odottamaan, pääsenkö minne työharjoittelemaan vai pääsenkö ollenkaan. 

Valkosuklaa-mustikkajuustokakku

Kuitenkin eilen tuli leivottua vieraita varten kakku, jossa koin helpoimmaksi ottaa huomioon tiedossa olevat allergiat ja erityisruokavaliot. Päädyin tekemään valkosuklaa-mustikkajuustokakun, joka on maidoton, kananmunaton ja gluteeniton (sisältää, kuitenkin viljaa eli ei käy vilja-allergisille). Tähän mennessä kakku on tuntunut maistuvan ja lupailinkin facebookin puolella laittavani reseptiä, jos kakku maistuu, mutta katson vielä hieman, miten viikonloppuna käy asian suhteen.

Niko ja Aaron antoivat erittäin kauniin kortin 

Syntymäpäivän onnellisuudesta puheen ollen täytyy sanoa, että enemmänkin puolet päivästä oli onnellinen. Niko tosiaan lähtee huomenaamuna aamujunalla kohti armeijan kertausharjoituksia ja jään Aaronin kanssa kaksin viettämään pitkästä aikaa laatuaikaa. Kuitenkin Niko ja Aaron lähtivät kohti mummolaa, josta Niko saa kyydin juna-asemalle ja Aaron jää mummon hoiviin siksi aikaa, kun itse olen huomenna koulussa. Tämän illan siis saan täysin omaa vapaa-aikaa ja nukkua ensi yön mahdollisesti hyvin. 

Tämän pidemmittä puheitta lähden siis viettämään arvokasta laatuaikaani itseni kanssa mahdollisesti hyvän elokuvan seurassa ja aloittamalla lukemaan syntymäpäivälahjaani. Myöhemmin kuvia saaduista lahjoista ja mahdollisesti myös sitä kakkureseptiä. 

Arjen asioita

Tässä nätisti isin sylissä istun

Kovasti olemme koettaneet arkeen sopeutua ja pikku hiljaa se tästä lähtee rullaamaan vielä paremmin. Aaronilla monesti on äitiä arkipäivinä ikävä, kun olen koulussa. Sen huomaa hyvin, kun saavun takaisin kotiin niin herra katsoo vain minua ihan epäuskoisesti ajatellen "onko se äiti tosiaan nyt siinä" ja sitten istutaan nätisti sylissä, annetaan pusuja ja halaillaan.

Onneksi koulupäivät eivät ole olleet järisyttävän pitkiä, vain 28 tuntia viikossa. Lisäksi opiskelen vapaa-ajalla ruotsin kurssia sekä teen pidempikestoisena opintona kirjanpitoa+muita toimistohommia eräälle yhdistykselle, josta olisi tarkoitus saada 10 opintoviikkoa täyteen. Nyt jos kaikki menee hyvin, enkä sairastele hirveästi pääsen valmistumaan jo nyt ensi keväänä.Virallisesti kirjanpitäjäksi, tuntuu tällä hetkellä vielä aika kaukaiselle unelmalle.

Koulussa käynti on alkanut siis hyvin ja en vielä ole ehtinyt olla ollenkaan poissa koulusta, joka on siis aika paljon minulta, varsinkin kun katsoo muutaman vuoden taakse menneisyyteen. Motivaatio on tosin ollut erilainen sekä tällä hetkellä asiat, mitä opiskelen kiinnostavat aivan eri tavalla. Aamulla on mukava herätä aikaisin ja tulla takaisin hirveällä kiirellä takaisin kotia. Lapsiarkeen koulunkäynti tuo tietyllä tavalla lisää jaksamista, vaikka kahdeksan tunnin päivän jälkeen tuntuu olevan ihan rättipoikki tuntuu sitä jaksamista löytyvän kuitenkin iltaan saakka.

Kiikkuminen on mukavaa

Neurologilta saatiin aikaa Aaronille ja menee reilusti loppu syyskuuhun ennen kuin mitään uutta tietoa saadaan siltä suunnalta. Muutaman viikon päästä tosin käydään tarkistuskäynnilla kirurgin luona kampurajalan varalta.

Viime aikoina Aaron on kiukutellut liiankin kanssa ja oma jaksaminen on vaihteeksi ollut todella koetuksella, mutta nyt onneksi muutama päivä on mennyt jo paljon paremmin. Lauantaina tosin jostain Aaron sai allergiaoireita ja syyksi epäillään joko kananmunaa tai kissaa. Poika raapi ihonsa ihan rikki ja asiaa ei helpottanut ulkona vallinnut kuuma sää, jonka vuoksi juurikaan vaatteita ei pienelle voinut päälle laittaa, ettei enempää kutiaisi hien takia. 

Nyt toivottavasti päivät menisivät helpommalla tahdilla niin jaksettaisi vielä kuukauden verran ennen kuin jonkinlaista selvyyttä asioihin saataisiin, mutta jatketaan arjen elämää siihen asti normaalein asioin.

Äidin sylissä nukuttaa

Uusi makuelämys ja lääkärin tarkistus

Täällä sitä ollaan vieläkin flunssa ystävänämme. Aaron vaikutti tulleen terveeksi, mutta ei mennyt pitkään, kun kuume kipusi yli 38 asteen, jonka jälkeen alkoikin vuotava nuha ja rohiseva yskä. Nikokin tuntuu saavan saman taudin hieman jälkijunassa, mutta parempi näin, että ei ole kumpikin vanhemmista sairaana. 

 Tänään kivuttiinkin jo Aaronin taudin kestossa yli kahden viikon ja kyselinkin terveysasemalta, että toimitanko lääkärin tarkistettavaksi. Hoitaja totesi samoin tein, että poitsu pitää viedä näytille ja aika saatiinkin soitosta tunnin päähän, joka sopi meidän aamupäivään oikein mainiosti. Lääkäri tarkistikin keuhkot, korvat ja tulehdusarvon. Mitään poikkeavaa ei siis löytynyt kuitenkaan, joka tosin yllätti meidät, kun öisin särkylääke on ollut kovassa käytössä eikä untakaan riitä enempää kuin lääkkeen vaikutusaika on. Syynä siis mahdolliset vasemman puolen poskihampaat. 

Kiitosta täytyy kyllä antaa sairaanhoitajalle, joka mittasi tulehdusarvot. Tämä mies hoiti hommansa niin hyvin, että poikaa ei itkettänyt (tai edes irvistyttänyt) ollenkaan, kun sormenpäähän pistettiin. Ensimmäinen lapsi minun tietooni, joka ei ole pistettäessä itkenyt. Kehuja reippaudesta sateli hoitajalta sekä myös muilta odotushuoneen potilailta. Hoitajasetä sai myös ennen lähtöään oikein leveän hymyn ja naurahduksen Aaronilta. Näitä tälläisiä hoitohenkilöitä saisi olla enemmän!

Puoliksi syöty avokado

Kaupassa poiketessa päätimme ostaa Aaronille viimein maisteltavaksi avokadoa välipalaksi ja kyllähän melkein kolmen tunnin päiväunien jälkeen pieni välipala maistuikin. Puolikas hedelmä meni, että humpsahti, vaikka minun ja Nikon mielestä maku ei ehkä ollut kaikista parhain, mutta tärkeintähän on tietenkin se, että Aaronille maistuu. Saatiinpahan taas yksi sallittu hedelmä listaan banaanin, sitrushedelmien ja päärynän seuraksi. 

Uusi makuelämys sai Aaronin pitkästä aikaa harjoittelemaan
omatoimista ruokailuakin lusikan kanssa

 Puhetta on Aaronin suusta sairastelusta huolimatta tullut kohtuullisesti, mutta tosiaan tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kaikkea sanotaan äidiksi. Onneksi ketään vieraita ihmisiä ei ole vielä menty äidiksi huutelemaan. Nyt varsinkin, kun Nikokin on ollut kotona niin olemme yrittäneet saada poikaa sanomaan välillä isiäkin. Päiväunilta herätellessä kyselin Aaronilta, että "Onko isi siinä?" ja suu alkoikin liikkumaan äänettömästi ja selvästi keskityttiin, mitä sanoittaisiin ja vastaukseksihan tulikin, että "äiti". Kyllä meitä Nikon kanssa nauratti ja tulihan sitä äidille onnen kyyneleet silmiin, kun toinen niin nätisti silmät kiiluen katseli minua. 

Aurinkoisia kevätpäiviä

Harjoitellaan 

Ihanaa aurinkoista säätä on ollut viime päivinä tarjolla oikein runsaasti. Olemme jonkin verran viihtyneet Aaronin kanssa ulkona pihalla sekä myös parvekkeella. Kovasti myös sisätiloissa ollaan harjoiteltu seisomaannousua, kerran on tähän mennessä onnistunut täydellisesti, mutta itse tekniikka ei sillä kertaa tainnut Aaronille aueta, joten harjoittelu jatkukoon. 

Parvekkeella

Pihalla ollaan oltu ensimmäisiä kertoja ilman käsineitä ja aikaa ollaankin käytetty runsaasti nurmikon ja hiekan tutkimiseen. Suuhun kädet eivät onneksi ole menneet vielä. Flunssakin alkaa olla voiton puolella enää nenän tukkoisuus on jäljellä, jota nyt seurataankin onko kyseessä siitepölyallergiaa. 

Ruokailemassa

Sään lämpimisen on huomannut hyvin siinä, että vaatetta tarvitsee entistä vähemmän laittaa ulos lähtiessä ja sisätiloissakin varsinkin Aaron on pärjännyt sukkahousuilla. Tuuletinta on iltapäivisin melkeinpä pakko pitää päällä sisätilanlämmön pitämiseksi edes kohtuullisissa lukemissa.

Sattumaa ja tapahtumaa

 Pääsiäisen aikaan kierreltiin hieman kyläpaikkoja, Aaronin isovanhemmat ja isomummoakin moikattiin. Hyvää ystävääni näin myös pitkästä aikaa ja oli kyllä mahtavaa nähdä hänet pitkästä aikaa. Samalla saatiin Aaronin kanssa olla päivä kaksistaan, kun Niko teki rauhassa ennakkotehtäviä ammattikorkeakouluun. 

Hirveästi en ole juuri sen takia päässyt kirjoittelemaan, että aikani on mennyt Aaronin hoitamisessa kaikin puolin, kun Nikolle olen parhaani mukaan antanut ylimääräistä aikaa kouluun hakuja varten. Tietokonettammekin päivitettiin hieman aiemmin viime viikolla ja sen vuoksi kuvien lisääminen ei vielä vähään aikaan onnistu. Kirjoittamisessa mahdollisesti on pientä viivettä nyt jonkin aikaa.

Terveydentilani takia oma jaksaminen on ollut aika kovilla ja aikaa meneekin kaikin puolin kotitöihin ja Aaronin hoitoon. Huomenna olisi sitten luvassa kaikenkattavat verikokeet heti aamusta ja ensi viikolla sitten lääkäriin.

Yöt ovat menneet meillä vaihtelevasti hyvästä huonoon. Viime viikosta lähtien ollaan nukuttu hyvin levottomasti ja itkeskelty muutaman tunnin välein. Näköjään yöllinen levottomuus johtuu hampaista. Ylös nousi toinen takahammas ja alas on tulossa yksi myös. Levottomuutta helpottaa purulelu ja kylmä vesimuki siksi aikaa, että Aaron pääsee nukahtamaan uudelleen.

Ennen levotonta aikaa onnistuttiin siirtämään Aaron nukkumaan omaan pinnasänkyynsä. Koko yötä hän ei tietenkään siellä nukkunut vaan aamuyöstä viimeistään halusi kainaloon nukkumaan. Nyt sitten ei olekaan muutamaan päivään nukkunut laisinkaan pinnasängyssä, mutta ehkä se jonkin ajan päästä onnistuu taas uudelleen.

Allergia suunnallakin sattui ja tapahtui. Eräänä iltana paistettiin pitkästä aikaa lettuja ja käytettiin ihan kananmunaa valmistukseen. Aaronillekin tuntui maistuvan, kun kokonainen lettu upposi hyvää vauhtia pienen vatsaan. Kuitenkin vähän ajan kuluttua siitä turposivat kasvot ja erityisesti silmien alue. Lettukäsillä oli siis ainakin hangannut silmiään. Onneksi kuitenkin zyrtecin annon jälkeen turvotus alkoi laskeutumaan ja pääsi Aaronkin rauhallisin mielin nukkumaan. Kuitenkin tästä päätellen Aaronille ei vielä isompi määrä kananmunaa ruokavalioon sovi, mutta pienissä määrin emme ole oireita huomanneet.

Potan etsintää

"Hei siellä!"

Viikonloppu tuli ja meni hyvinkin äkkiä. 

Lauantaina tosiaan oli sukulaiseni hautajaiset, jotka olivat hyvinkin haikeat. Kovasti tilaisuuden jälkeen ja ylipäätään suru-uutisen kuultuani olen paljon miettinyt elämän lyhyyttä ja sen loppumisen äkillisyyttä.

Sen tiedostaminen, että päivä voi loppua milloin tahansa antaa iloa ja jaksamista nauttia niistä huonoista ja väsyneistä päivistä. Lauantain Aaron oli Nikon vanhemmilla hoidossa useamman tunnin. 

Hautajaisten jälkeen otimme muutaman tunnin Nikon kanssa yhteistä aikaa keskenämme ja kävelimmekin läheiselle kentälle luistelemaan. Viime kerrasta olikin ollut aikaa ja sen huomasi hyvinkin äkillisenä väsähdyksenä ja jalkojen särkynä. Onni tykkäsi kovasti juosta kanssamme kentän reunaa pitkin.

Sunnuntai vietettiinkin keskustassa kahvilla ja loppupäivä lepäillen tulevaa viikkoa varten.

Eräänä iltana väsynyt Aaron vahingossa nukahti kahdeksan jälkeen Nikon syliin.

Maanantaina lähdin Aaronin kanssa korjattamaan kummatkin tankokengät sekä lastakengän. Useamman viikon ongelmana on ollut vasen kenkä tankokengissä, jonka tuntui hankaavan kantapäätä. Nyt maanantain jälkeen olemmekin saaneet nukkua yöt taas paremmin. Lastakengän ongelmana on alusta alkaen ollut se, että kantapää nousee kengässä liian ylös ja jää puristuksiin. Tämä taas tuntuu estävän seisomaan nousun, koska jalan jäädessä ikävään asentoon paineen asettaminen jalalle koskee. Lastakengän seuraaminen on vielä vaiheessa eli ongelmasta ei vielä ainakaan näillä näkymin olla päästy.

Maanantaina testailtiin allergian varalta persikkaa ja pahasti näyttää, että pientä allergiaa sitä kohtaan vielä olisi. Kuitenkin ajattelimme siedättää nyt jonkin aikaa, jos oireet siitä lievenisivät. Ajatuksissamme oli lisätä uusia hedelmiä syötävien listalle.

Persikan syönnin jälkeen ilmaantui pientä punoitusta poskiin

Tiistain ja keskiviikon olemmekin Nikon etäpäivien kunniaksi pyhittäneet potan etsinnälle. 

Vielä pottaa emme ole löytäneet. Tiistain etsimme keskustasta ja prismasta. Toki tällä reissulla pottia löytyi yllin kyllin, mutta katselimme ensin hieman hintoja ja vertailimme tuotteita toisiinsa. Tämän päivän kierroksemme suuntautuikin kirpputoreille, josta emme haluamaamme pottaa vielä ainakaan löytäneet.

Etsimme siis pottaa, jossa olisi mahdollisimman korkea selkänoja.

Kirpputorilta löytyi kokoa 86 kaksi college-paitaa ja kahdet housut.

Kuten myös neljä disneyn satukirjaa ja Nikon sanojen mukaan palikkatesti-lelu

Ykkös vuoden rokotteet

Pitkästä aikaa taas voin kirjoitella hieman kuulumisia. Kirjoitusten puute on nyt johtunut täysin muusta kuin omasta halusta. Minulla on/oli rasitusvamma oikeassa ranteessa ja se oli oikeastaan koko viime viikon niin kipeänä, että hädin tuskin sain Aaronin hoidettua. Varsinkin kanteleminen paikasta paikkaan ja yöllä pojan kääntäminen oikein päin oli työn ja tuskan takana. Yhtenä yönä jouduin turvautumaan ihan särkylääkkeisiin, kun tuntui, että särky enemmänkin häiritsee omaa untani. Nyt kuitenkin mennään parempaan päin enkä sitten tiedä, auttoiko jatkuvat kylmähauteet vai vitamiinien syönti lopputulokseen.

Iloinen pieni "taapero"

Kuitenkin noin pähkinänkuoressa viime viikon tärkeimmistä tapahtumista:

Tiistaina lähdimme käymään keskussairaalassa lastenpolilla allergologin luona kontrollissa. Kovasti kehuivat sitä, kuinka hyvin olemme saaneet laajennettua Aaronin ruokavaliota ja saatu lehmänmaitokin juomamaidoksi. Täysmaidon käyttöön ei kommentoitu mitään, vaan lääkäri katsoi kasvukäyrät ja kysyi kuinka paljon sitä juodaan päivässä ja tuntui asian hyväksyvän. Allergioiksi nyt ovat jääneet porkkana ja omena. Kananmuna on vielä isolla kysymysmerkillä. Mahdollisesti tällä viikolla testautetaan sitä uudelleen.

Lääkäri määräsi myös histamiinia kissa-allergian ja tulevan kesän varalle. Siitepölyistä kuitenkaan ei vielä ole tietoa ja ne näkyvätkin kuulemma vasta toisena tai kolmantena kesänä.

Lääkäri lopettikin käynnit allergiapuolelle, hädän tullen asian saa kyllä ilmoitettua samalla, kun kampurajalan hoidoissa käydään.

Normaaliviikosta poiketen Niko sai keskiviikosta perjantaihin tehdä työt kotona työnantajan sairastumisen vuoksi, jolloin minäkin sain huomattavasti enemmän lepuuttaa kättäni. Hyvien yöunin puolesta etäpäivät tulivat tarpeeseen, kun Aaron oli oikeastaan koko viikon hyvin levoton nukkuja. Välillä tuntui kengät hankaavan ja välillä tuli aivan mahdottomia liikkeelle pääsy haluja. Yhden yön jouduimme ottamaan tankokengät pois vasempaan jalkaan tulleen rakon vuoksi ja sitäkään yötä ei juurikaan nukuttu. Aaron heräili pitkin yötä ja yritti kovasti päästä seisomaan minua tai sängynpäätyä vasten. Nyt vasta viime yön saimme nukkua pidemmän yhtenäisen pätkän, sekin minun ja Nikon nukkuessa aivan sängyn reunoilla ja Aaron poikittain meidän välissä. Itse mielelläni jätän Aaroniin pienen välimatkan varsinkin, jos saan viereeni jalat, ettei uutta kertaa sattuisi Aaron kasvoille potkaisemaan.

Lempi maatilan isäntä suussa

Sitten tämän viikon puuhiin. 

Eilen Aaron vietti aikaansa kummitädin luona hoidossa iltapäivästä iltaan, jolloin me saatiin Nikon kanssa käydä rauhassa asioilla ja hetki saatiin yhteistäkin aikaa, joka teki kyllä hyvää meille molemmille. Illan viihdyin sitten yksin kotosalla imuroiden ja leväten rauhassa. Onnikin oli maanantain tapaan hoidossa. 

Tänään kävimme heti aamusta neuvolassa ottamassa vuoden ikäisen rokotteet ja perusmittaus. Kasvukäyrät ovat pikkuhiljaa tasaantuneet ja pituuskin on jo nousukäyrällä. Rokotteet saivat pienen miehen kyyneliin, mutta lupaus kotona odottavista leluista ja Nikon hypyyttämisen jälkeen nauru jo raikui. Neuvolatäti totesikin, että seuraavat rokotteet tulevat vasta neljän vuoden iässä, johon Aaron vastasi kovaan ääneen, että "Jee!"

Tämän kertaiset mitat olivatkin: (suluissa 11kk mitat)

Pituus: 72.3 cm (71,2 cm)

Paino: 8 015 g (7 820 g)

Pään ympärys: 45.2 cm (45 cm)

Erikoisintahan asiassa oli, että sairaas tarkastettiin mitat myöskin. Siellä tosin pitutta oli ollut 73.4 cm, että jostain olivat saaneet sentin liikaa. Painoakin saivat sairaalassa enemmän, johon tosin voi vaikuttaa päällä ollut vaippa.

Neuvolakorttiin tulikin kirjoituksena:

" Aukile kiinni. Tasaiset kasvut. Kivasti örisee ja sanoja tapailee. Rumpalin alku. Asiat hyvin :) "

Syntymäpäivät numero yksi

Itse päivänsankari kakkua syömässä

Nyt ollaankin sitten saatu Aaronin ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat juhlittua ja vieraat kestittyä.

Enää ei tarvitse ajatella, onkohan kaikilla varmasti vielä kahvia kupissaan ja saa rauhassa ihan vain istahtaa sohvalle loikoilemaan ainakin yhdeksi päiväksi.

Vieraita kävi vähän päälle 20 ja ruokaa tehtiin sille 30 henkilölle eikä yli jäänyt kuin makeita kakkuja.

Loppujen lopuksi juhlasuunnittelusta minun kontolleni jäi allergiaystävällisen kakun tekeminen ja asunnon perusteellinen siivoaminen. Niko ottikin muutaman etäpäivän loppuviikkoon, jotta sain mm. imuroitua rauhassa, kun Aaronin imuripelon takia se olisi mahdotonta hoitaa toisin.

Tarjolla oli kinkkunyyttejä, voileipäkakkua, täytekakkua ja juustokakkua.

Lauantaina kymmenen jälkeen aamulla Nikon sisko tuli kuorruttamaan täytekakun sokerimassalla ja koristelimme yhdessä kakun. Puolen päivän jälkeen alkoi saapumaan vieraita. Paikalle saapuivatkin Aaronin ukit ja mummo sekä isomummokin pääsi piipahtamaan. Toiset isoisovanhemmat kävivät kyläilemässä jo torstaina. Kummit saapuivat myös isovanhempien kanssa samaan aikaan samoin kuin ystävämme lapsensa kanssa. Illasta sitten saapuivatkin Nikon kummit käymään myös. 

Tänään vierailivat muutama ystäväni ja Nikon työnantaja lapsineen myöskin. Aaron jaksoi aivan mahdottoman hyvin varsinkin lauantaina, kun päiväunet jäivät hieman myöhempään.

Kiitoksia erittäin paljon kävijöille ja myös niille, jotka osallistuivat juhlien ruokien tekoon. Ilman teitä olisi minun stressitasoni noussut reilusti isommaksi.

Rankaksi tämän viikonlopun on myös tehnyt se, kun Aaron edelleen nukkuu yöt levottomasti. Viime postauksesta lähtien yöllä ollaan johonkin aikaan aina herätty huutamaan ja mikään ei tunnu helpottavan. Välillä auttaa minun syli, välillä taas se, että pääsee kainalooni nukkumaan. Muutamana yönä itku on loppunut kuin seinään muutaman tunnin huutamisen jälkeen. Torstaina testailiin myös kananmunaa syöttää Aaronille, joka myös on voinut itkun aiheuttaa sekä halu seisomaan nousemiseksi on noussut taas korkeuksiin ja yöllä myös pyöritään ja noustaan kontilleen ja sitten huudetaan, kun uni painaa jo liikaa silmiä. 

Aamuthan tietenkin sitten nukutaan pitkään ja olenkin kerrankin saanut rauhassa nousta aamukahville ilman, että Aaron on herännyt muutamaan tuntiin.

Uusia asukkaita ja paniikki-itkua

Viikonloppu menikin taas kerran kiireiden seassa.
Lauantaina meillä oli vieraina Nikon koulukaveri kihlattuineen.
Leivoimme pitsaa ja pelasimme menolippua. Aaronkin oli innoissaan vieraista eikä nukkunutkaan tavanomaisia iltapäivän päiväunia vaan valvoi koko päivän iltaan saakka
eikä edes kiukunnut illemmalla!

Sunnuntaina tarkoituksena oli lähteä käymään uimassa,
mutta Aaronin nukahdettua ennen kolmea ajattelimme olla lähtemättä ja huomasimmekin myöhemmin,
että uimahalli menikin kiinni jo neljältä sunnuntaisin.
Sen sijaan päätimme kuitenkin lähteä käymään ostoksilla,
kerta auto oli jo lämmitettynä ollut pitkän aikaa ja päädyimmekin kukkatalolle.
Nikon on ollut jo pitkään tarkoituksena siirtää kahdesta eri ruukusta olevat muratit yhteen ja samaan ruukkuun ja kukkatalolta lähtikin mukaan uusi saviruukku ja uutena kasvina meille kotiutui liljapalmu (kuva alla).

Viime yö oli taas rankka pitkiin aikoihin. Jokin ruoka-aine teki allergiaoireina vatsakipua ja itkunpuuskia. Nukkumaanmenoaikaan Aaron ei suostunut makaamaan sängyllä muuten kuin vatsallaan ja jos selälleen käänsinkin niin alkoi itkemään.
Kovasti epäilemme aiheuttajaksi omenaa, jota pitkän ajan jälkeen eilen annettiinkin puuron seassa.
Annetaan muutaman päivän nyt Aaronin rauhoittua ja testaillaan omenaa uudelleen sitten myöhemmin.

Tänään sitten äitini kävi aamusta kylässä ja hän halusi meistä seuraa kaupungille ja eksyimme taas kerran kukkatalolle. Tällä kertaa hän vaati, että haluaa ostaa jonkin kasvin meillekin.
Päädyin sitten ottamaan mehikasvin, jota jo Nikon kanssa ihailimme,
että sellaisenkin voisi joku päivä ostaa,
mutta nytpä saatiinkin äidin kautta ilmaiseksi.

Yhtenä huonona puolena olen meidän pienen perheen arjessa huomannut sen,
että Aaron on alkanut säikkymään kaikkia kovempia ääniä.
Ennen itkun sai aikaan pelkästään Nikon aivastaminen, jolloin rauhassa sai vaikka imuroida tai tehdä pirtelön tehosekoittimella.
Nyt imuroimisesta on turha edes haaveilla, jos Aaron on samassa huoneessa.
Samoin kuin tänään huomasin sosetta tehdessäni,
että saman paniikki-itkun aiheuttaa nykyään tehosekoitinkin eikä asiaa tietenkään auttanut,
vaikka otin pienen miehen syliin rauhoittumaan,
sose oli kuitenkin saatava loppuun tehtyä.
Loppujen lopuksi pienen miehen paniikki-itku säälitti, mutta myös jollain asteella oli mielestäni haustaa, miten noin pieni mies voikaan pelätä laitteita, joista ei edes lähde niin kovaa ääntä,
mitä itse miehestä lähtee, kun hän päättää esim. kiljua tai karjua.

Meidän vuosi 2012

Tammikuu

Vuosi 2012 aloitettiin lähinnä odottamalla pientä vauvaa jo maailmaan. Odotuksesta rankkaa tekivät ennenaikaisuusodotukset, kun lääkäri totesi vko 34 vauvan jo laskeutuneen valmiiksi. Kivuliaat supistukset alkoivat myös kuukautta ennen pojan syntymää, mutta olivat kuitenkin vain harjoittelusupistuksia. Tältä ajalta muistan erityisesti tarpeen päästä juoksemaan, kun käytin Onnia lenkillä. Neuvolassa rohkaistiinkin kuuntelemaan omaa kroppaansa ja minähän juoksin sitten muutamia satoja metrejä tarpeen tullen.

 Helmikuu

Vihdoin ja viimein helmikuun alussa odotuksemme tuli päätökseen. Vesien mentyä yöllä 8.2.2012 oli pieni poika 9½ tunnin synnytyksen jälkeen sylissä. Synnytyksen jälkeen toisena päivänä kipsattiinkin oikea jalka kampurajalan takia. Ensimmäinen kipsaus oli siinä mielessä erilainen, kun vauva ei itkenyt ollenkaan vaan nukkui koko toimenpiteen ajan. 

Maaliskuu

Maaliskuu meni lähinnä huonosti nukuttujen öiden ja vauvan itkua kuunnellessa. Kuun lopussa sitten oli ensimmäinen sairaalajakso, joka kestikin viisi päivää. Sinä aikana löydettiin kananmuna-allergia, jota tosin aluksi luultiin maitoproteiiniallergiaksi. Samaan syssyyn poika sairastikin myös RS-viruksen. Osastojakson aikaan pidettiin myös pienen miehen nimiäiset, jotka olivat suhteellisen hektiset, mutta silti kuitenkin poika nimettiin Aaroniksi.

Huhtikuu

Hyvin pian öiden rauhoittua ja imetysdieetin aloitettua vaihtui syntymästä asti ollut kipsi tankokenkiin ja alkoikin veteen totuttaminen kotona. Kolmen kuukauden iässä myös lastenlääkärin kehotuksesta aloitettiin soseiden maistelu hiljalleen huonosti nousevan painon vuoksi. Lääkärissa myös testattiin maitoproteiini negatiiviseksi, jolloin selvisi maaliskuun oireiden aiheuttajaksi kananmunan. Huhtikuussa myös Niko valmistui ammattikoulusta.

Toukokuu

Sitten alkoikin taas uusi sairaalarumba, kun huomasimme tankokenkien hankaavan jalan ihoa pahasti rikki. Ensimmäisen haavan parannuttua jalka oli kääntynyt liikaa virheasentoon ja oli aloitettava uusi kipsausjakso. Nyt jalka ei kuitenkaan kestänyt kipsaamista yhtä hyvin vaan iho alkoi hilseilemään. Samaan aikaan Aaron oppi kääntymisen selälleen ja siitä takaisin vatsalleen. 

Toukokuun aikana myös alkoi minun bloggaamiseni lähinnä ideasta kertoa päivistämme Nikolle, joka aloitti silloin työskentelyn. 

Kesäkuu

Kesällä oli aivan mahtavia säitä ja mökkeilimmekin paljon samaan aikaan, kun uuden asunnon etsiminen oli kiivaimmillaan. Kesäkuun aikana löytyikin asunto, minne halusimme muuttaa. Juhannusta seurasivat huonotkin uutiset, kun minun viimeinen mummoni menehtyi ja samana päivänä alkoi Aaronilla oirehtimaan ensimmäinen korvatulehdus. Myös porkkanan huomasimme aiheuttavan allergista oireilua ja se jäi myös Aaronin ruokavaliosta pois.

Heinäkuu

Heinäkuussa Nikon määräaikainen työsopimus loppuikin ja vietimme aika lailla aikaa mökillä sekä kavereiden seurassa. Kuun lopussa sitten tehtiin pikainen muuttopakkaaminen. Aaron täytti tähän aikaan tasan puoli vuotta ja sen kunniaksi ensimmäinen hammas puhkesi.

 Elokuu

Viimeiseen kesäkuukauteen kuuluikin muutamia ikean reissuja kuopioon ja uuden asunnon sisustamista. Nikolle muuton yhteydessä sattuneen tapaturman takia elimme hieman rauhallisemmin ja yritimme varoa käden tikkejä. Tankokenkien kanssa jatkui ongelmat entiseen tapaansa, että välillä pystyttiin pitämään kenkiä ja välillä paranneltiin ihon rikkoumia. Saman kuun aikaan vietettiin myös Nikon isovanhempien 60-vuotishääpäivää. Aaron aloitettiin istuttamaan syöttötuoliin syömään. Pikaisella uudella osastokäynnillä jouduttiin käymään refluksiepäilyjen takia, joihin saimme lääkettä helpottamaan.

Syyskuu

Syksy aloitettiin bebax-kengän kokeilulla (kuvassa jalassa), joka loppujen lopuksi ei tilanteeseemme auttanut ollenkaan. Kuitenkin tämän kengän ollessa jalassa alkoi Aaron ryömimään pikkuhiljaa ja alkoi ympäristö kiinnostamaan entistä enemmän.  

Lokakuu

Tämä aika on mennyt pahimmassa sumussa. Kirurgi käski totuttamaan unikoulun avulla Aaronille uudelleen tankokenkiä, jonka takia melkein kuukauden verran valvottiin öitä Nikon kanssa vuorotellen hyssytellen itkevää Aaronia. Lokakuulle sattui myös viikko, jolloin nousi Aaronille kaikki etuhampaat ylös. Loppukuusta sitten päästi toinen kirurgi meidät pälkähästä ollessamme yötä kolmannen kerran sairaalassa saman vuoden aikana ja ruvettiin kehittelemään jotain muuta keinoa jalan hoitoon. Lokakuun aikana myös ensimmäiset sanat kuultiin. Äitiä ja annaa huudeltiin pitkin päivää.

  Marraskuu

Taas rauhoittui meidänkin pienen perheen arki saatuamme uudenlaisen tankokengät tai itse asiassa vanhemmanlaiset. Kuitenkin kirurgit totesivat, että Aaronin hoitoon parhaiten sopisi kengät, joita käytettiin 90-luvulla. Kuitenkaan näitä kenkiä ei enää valmisteta vaan aivan sattumalta yhdet kappaleet olivat jääneet varastoon. Kengät saatuamme oppi Aaron samoin tein konttaamaan ja alkoikin pienen miehen seuraaminen tiivistyä, kun alkoivat kasvit ja sähköjohdot kiinnostamaan. Myös istumaan aloitettiin nousemaan itsekin.

Joulukuu

Joulun odotusaika menikin juhliessa syntymäpäiviä ja ylioppilasjuhlia. Jokaiselle viikonlopulle oli jotakin. Aaron oppi taputtamaan ja hampaita oli jo kertynyt kahdeksan kappaletta. Teimme itse joulukortit ja saimme postitettua toiseksi viimeisenä mahdollisena päivänä. Samaan syssyyn aloitimme pitämään unikoulua lähinnä yösyötöistä pois jättämiseksi ja samalla omaan sänkyyn siirtymisestä. Tämä lopulta johti kuitenkin imetyksen lopettamiseen ja meidän arki alkoi pikkuhiljaa rytmittyä joulua odotellessa.

Ensimmäinen yhteinen joulumme

Joulu on nyt juhlittu ja aika aloittaa seuraavan vuoden vastaanottaminen.

Mutta mitäs me teimme joulun aikaan?

Olimme isäni luona viikon verran kokonaisuudessaan, josta sitten vierailimme muissakin paikoissa melkeinpä jokaisena päivänä. Lauantaina kävimme tekemässä joulun viimeiset ruokaostokset yhdessä isäni kanssa, kun Niko jäi Aaronin kanssa vielä nukkumaan. Aatonaatto menikin sitten vierailulla äitini luona ja odotellessa joulun kiireitä.

Aaron autteli ukkia joulusiivouksessa

Tänä jouluna meillä kävi vain pienoiskokoinen joulupukki, mutta sekin tuntui kiinnostavan pientä herraa kovasti

Aattona lähdimme puolilta päivin Nikon isänäidin luokse käymään riisipuurolle, jonne perinteen mukaan tulevat kaikki sisarukset perheineen. Aaron oli aivan innoissaan monesta tutusta naamasta ja väsähtikin nopeasti isomummon sängylle nukkumaan puheensorinasta huolimatta. Isomummon luota sitten lähdimme takaisin Nikon vanhempien luokse toiselle jouluaterialle ja nappasimme joululahjat mukaan, josta suuntasimme sitten illaksi rauhoittumaan takaisin isäni luokse. Perinteisen joulusaunan ja Aaronin kylvetyksen jälkeen oli luvassa lahjojen availua. Aaron oli jo siinä vaiheessa niin väsynyt päivän kiireistä, ettei lahjojen availusta tullut oikein muuta kuin äidin paidan kaivelua.

Vasemmassa kuvassa näkyykin joulun ensimmäisestä paketista löytynyt lelu, joka osoittautuikin joulun parhaaksi leluksi pienelle miehellä. Minun ja Nikon ostamat palikat (oikeassa kuvassa) eivät vielä ole nostaneet kiinnostusta kovinkaan korkealle paitsi valmiin palikkatornin kaataminen nostaan pienelle herralle naurun pintaan.

Joulupäiväksi luvassa oli minulla hammaslääkäripäivystykseen meno heti aamusta aattoyönä alkaneen yllättävän säryn seurauksena. Selvisi, että minulla on paha ientulehdus ja juurihoitoa kaipaileva hammas. Ensimmäinen juurihoitokerta tehtiin samoin tein ja virheiltä ei tavan mukaan vältytty. Hammaslääkäri puudutti aluksi vasemman posken, kun hammas, mitä piti hoitaa olikin oikealla. Niimpä sainkin syöntikiellon loppupäiväksi. Onneksi kuitenkin hammassäryt loppuivat siihen käyntiin. Hammaslääkäristä ajeltiin suoraan käymään Aaronin kummitätiä ja hänen poikaystäväänsä moikkaamassa, josta matkamme jatkui Nikon toiseen mummolaan, jossa nähtiin loputkin sukulaiset. 

Innostuihan se ukkeli lahjoista sitten myöhemmin..varsinkin syönti ja repimismielessä

Tapaninpäivä vietettiinkin kokonaisuudessaan isäni luona, jonne tuli käymäänkin serkkuja ja tätinikin. Aaronkin sai vähän tutustua serkun 3-vuotiaaseen poikaan. Paljon sai ihmisiä tavata ja mukava olikin ihmisiä nähdä pitkästä aikaa. Kaiken kaikkiaan joulun aika oli oikein mukavaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Hyvin mahdollisesti Aaron on nyt äskettäin tullut allergiseksi kissalle, koska vierailujen jälkeen illalla oli pahat allergiaoireet ja joihin ei muuta yhdistävää tekijää löydetty. Asia on hyvin harmillinen, koska kuitenkin vierailemme paljon kissakodeissa. Kuitenkaan emme vierailuja aio lopettaa missään tapauksessa vaan annamme nyt aivan ensiksi Aaronin rauhoittua muutaman päivän. Muistini mukaan alkuvuodeksi olisi tarkoitus tulla allergialääkärille kutsu, jossa pitää asiasta mainita ja pyytää lääkettä oireiden lieventämiseksi, jonka jälkeen vierailujen suhteen ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

Väsynyt pieni mies

 
Nyt joulun jälkeen palatessamme kotiin torstaina päätimme viimein pistää pisteen imetykselle, monien lukuisten syiden takia, mutta suurimpana sen, että parina edellisenä viikkona Aaron ei syönyt muuta ruokaa kuin vain teelusikallisia per ateria. Nyt muutaman päivän lopetuksen jälkeen voidaan jo sanoa, että ruoka maistuu paljon paremmin. Itse asiassa paremmin kuin koskaan ennen.

Vielä viimeiseksi Aaronin joululahja-antia. 
(Kuvasta puuttuu lorupussi ja muutama vaatekappale)