Viime viikosta

Viime viikolla käytiin limaisuuden ja rohisevan hengityksen vuoksi varmistamassa lääkärin luona, ettei mitään infektiota ole vain ilmaantunut uudelleen. Tiistaiaamun Aaron nukkui eikä jaksanut heräillä kunnolla lainkaan. Hänen nukkuessaan saatiin soviteltua uusi seisomateline, jonka jälkeen iltapäiväksi lähdettiin lääkärin luokse. Odotushuoneessa poika heräsikin kirkkain, virkein silmin katselemaan ympärilleen ja oli niin mahdottoman tyytyväisen oloinen, vaikka hengitys rohisi ja jatkuvasti yskitti. Keuhkoissa ei ollut mitään poikkeavaa eikä mitään infektioon viittaavia merkkejä ollut missään muuallakaan. Tällä hetkellä pojan olotila on vain hieman limaisempi, joka tietysti perussairaudesta johtuen on aivan tyypillistä ajoittain. 

Uudessa seisomatelineessä

Loppuviikko sujuikin paljon mukavemmissa merkeissä. Aaron jaksoi olla päiväkodin touhuissa mukana mennessään hoitoon keskiviikkona. Aaronin päiväkotiryhmässä on eräs tyttö, joka on selvästi kovasti kiintynyt Aaroniin ja hän hoitaa sekä huolehtii paljon Aaronin jutuista. Hoitajat ovat kertoneet, että tyttö ei suostu menemään päiväunille ennen kuin on käynyt Aaronille sanomassa hyvät yöt ja lähtiessämme päiväkodista sama tyttö tulee sanomaan heipat ja silittelemään Aaronia rattaissaan. Torstaina Aaron olikin päässyt tämän tytön kanssa leikkimään koti-leikkiä, jossa tyttö oli ollut äiti ja Aaron yksi lapsista. Äiti oli työnnellyt Aaronia kauppaan, elokuviin ja vaikka minne rattaissaan. Kun tullessani hakemaan poikaa kuulin tästä leikistä, niin liikutuin aivan kyyneliin ilosta Aaronin puolesta, että hän on saanut näin olla mukana muiden leikissä, aivan tavallisena lapsena. Se on ollut erittäin ihanaa, että Aaron on päässyt tavalliseen päiväkotiryhmään, jossa lapset ovat ottaneet hänet ryhmään aivan samalla tavoin kuin kaikki muutkin. Se tekee oman olonikin onnelliseksi, kun saan huomata, että Aaron pystyy nauttimaan ja saa luvan nauttia aidosti siitä samasta, mitä muut terveet lapsetkin saavat.

Viikonlopuksi lähdimme käymään mummon luona vaihdattamassa autoomme kesärenkaat alle. Uudessa turvaistuimessa Aaronin on ollut hyvä matkustaa nyt, kun asento on huomattavasti makaavampi ja poika mahtuu paljon paremmin myös istumaan autossa. Edellisessä istuimessa, kun jalat olivat jo koukussa takapenkkiä vasten, nyt jalat menevät vain hivenen koukkuun. Tilaa on siis vielä reilusti kasvaa ennen kuin istuin käy pieneksi. Myöskään korsettia ei ole välttämättä tarvittu autossa matkustaessa enää uudessa istuimessa, mutta silloin on pakko olla niskatyyny käytössä. Lauantain aikana Aaron saikin mummon sylihoitoa todella paljon, kun hetimiten saavuttuamme Aaron pääsi heti riisumisen jälkeen suoraan syliin, johon hän nukahtikin hetken naureskeltuaan ja mummolle äänneltyään. Välillä Aaron istuskeli itsekseen lepotuolissa ruokailemassa, jonka jälkeen hän pääsi vielä iltapäivällä uudelleen mummon syliin nukkumaan, meidän katsellessamme elokuvaa. Pukiessamme kotiinlähtöä varten, huomasimme Aaronin silmien tuikkivan ja ne olivat aivan sen näköiset, kun Aaron meinaisi ruveta itkemään. Selvästikin siis mummolasta lähtö oli pojalle harmillista, mutta ilme kirkastui, kun kerroimme Aaronin pääsevän kotona saunaan.

Pojat ulos lähdössä

Kotiin tultuamme kävimme saunassa pesemässä pojan kunnolla, kun iltapäivällä Aaron oksensi kaiken ruoan pois mummolassa ollessamme. Aaronilla on välillä niin kovia yskänpuuskia, että ne tuntuvat aiheuttavan oksennusrefleksiä varsinkin jos limaa nousee reilummin. Saunan jälkeen kokeilimme uudestaan, että kestäisikö ruoka sisällä, mutta kaikki tuli parinkymmenen millin tiputuksen jälkeen takaisin. Myöhemmin illasta huomasimme, että pojalla oli selvä epileptistä kohtailua, hänen liikehtiessään hyvin levottomasti ja äännellen kovaan ääneen. Aaron oli selkeästi hyvin ylipirteän oloinen. Epilepsia selittäisi myös osaltaan aiempaa oksentelua. Nikon ja Oliverin mennessä jo nukkumaan jäin Aaronin kanssa valvomaan ja seuraamaan tilannetta. Hetken koetin saada kohtausta laantumaan puhaltelemalla kasvoille ja silittelemällä hiuksia hänen ollessaan sohvalla sylissäni. Huomasin Aaronin silmien alkavan lupsahtelemaan ja hyvin nopeasti koko poika valahti täysin rennoksi sylissäni ja nukahti yöunille. Olemme siis saaneet neuvoksi, että jos näyttää siltä, että epilepsiakohtausta meinaa ilmaantua, niin kokeilla luoda kilpailevaa ärsykettä juuri kasvoille puhaltelemalla, silittelyllä tms. Tällä tavoin suurempaa kohtausta ei välttämättä tule vaan oireilu jää pienemmäksi ja myös se, ettei aina tarvittaisi antaa kohtauslääkkeitä, jotka ovat aivan viimeinen keino kohtauksen hoidossa. 

Päällisin puolin elomme on kuitenkin mennyt hyvin ja nauttien poikien kanssa oleskelusta. Aaron on jaksanut innostua kaupassa käynneistä, saunasta sekä nauttinut aivan erityisesti uudesta seisomatelineestään. Olemme saaneet poikaa syliin ottaessamme paljon hymyjä ja hyvän olon ääntelyjä. Muutamana iltana olen saanut myös mahdollisuuden nukuttaa Aaronin kainalossani, johon hän selkeästi nukahtaa rauhallisemmin ja hyvin tyytyväisen näköisenä. Eräänä iltana, kun olin nukahtanut Aaron vieressäni ja Niko saapui nostamaan poikaa omaan sänkyynsä jatkamaan yöuniaan, ilmoitti Aaron hyvin närkästyneen oloisena vastalauseensa, mutta kuitenkin tyytyväisenä nukahti takaisin uneen sängyssään pehmolelujen keskellä.

Pitkästä aikaa

Vihdoin ja viimein hetki aikaa kirjoitella pitkästä aikaa kuulumisiamme. Edellisestä kirjoituksesta tosiaan alkaa olla jo pitkän aikaa, mutta hektistä tämä arkikin on tuntunut olevan. Pääsimme muuttamaan uuteen asuntoon toissa viikolla niin, että saimme luvan aloittaa muuttamisen kolmea päivää ennen virallista muuttopäivää, mutta harmillisesti tämä ajankohta sattui arkipäiville. Pakkasimme sitten loput tavarat ja laitoimme entistä asuntoa kuntoon Aaronin ollessa intervallihoidossa viikonlopun ja tiistaina aloitimmekin jo muuttopuuhat. Toisin sanoen Niko ja muutama muu ystävällinen muuttoapuri tekivät raskaimman työn, kun itse tein vielä viimeistä viikkoa töissä ja Aaron oli päiväkodissa päivät.

Outoahan se oli tietenkin palata töistä kotiin, kun asunto oli täysin erilainen. Tutustuimmekin Aaronin kanssa yhden päivän uuteen asuntoon katsellen ympärillemme ja tehden normaaleja rutiineja. Sen yhden päivän ajan poikakin oli kiukkuisempi ja hän ei ollut oikein muualla tyytyväinen kuin sylissä. Illalla kuitenkin nukkumaan mennessä ja asettaessani hänet turvallisesti tuttuun sänkyyn, Aaron simahti melkein heti. Heti seuraavana päivänä Aaron tuntui kotiutuneen uuteen kotiin saadessamme viimeinkin kiinnitetyksi aurinkokeinun sopivaan paikkaan. Aurinkokeinu on niin sanottu terapiakeinu, jonka tarkoituksena olisi liikkumattomalle Aaronille tuoda hieman erilaista liikutettavuutta kuin esim sylissä kantaessa. Lapsi tulee kiinni 5-pistevöillä ja vartaloa tuetaan tarvittaessa lisäpehmustein. Keinu vaatii myös jonkin verran tilaa, jotta mahtuu keinumaan.

Aurinkokeinu

Oma työharjoitteluni loppuikin jo yli viikko sitten ja olimmekin aikaisemmin sopineet, että Aaron viettää kesälomaa päiväkodista viikon verran ja nautimmekin yhteisestä perheen arjesta alkuviikon. Kävimme useampana päivänä ostoksilla kaupungin keskustassa helteistä huolimatta ja Aaron tuntui nauttivan ulkona olemisesta ja eri kaupoissa kiertelystä. Tietenkin niissä rajoissa, että lääkkeet ja ruoka oli saatava normaaliin aikaan kaupungillakin. Viime viikolla purimme kiireisimpiä laatikoita ja sovittelimme isoimmat huonekalut paikalleen. Torstaina Niko aloitti puolestaan koulunkäyntinsä ja me vietimmekin Aaronin kanssa kaksin muutaman päivän, kun linja-autot eivät kulkeneet vielä viime viikolla Nikon opiskelupaikkakunnalle. Ehdittiin sitä vielä kaiken kukkuraksi olemaan muutama yö Nikon vanhempien luona kylässä nauttimassa tuoreista kesän marjoista ja maaseudusta. Aaron nautti täysin rinnoin myös saatavilla olevasta mummon sylistä, jossa hän tykkää yleensä nukkua silloin, kun mummo on vain paikan päällä.

Mummon sylissä

Tällä viikolla Aaron jatkoikin tutussa päiväkodissa ja itse olen lepäillyt aamupäivät kotona tehden ruokaa, kotiaskareita ja pikkuhiljaa purkanut tavaroita paikoilleen. Tämä siis on ollut lähinnä tarkoituksena, todellisuudessa eilinen aamupäivä meni kaupungilla pää kolmantena jalkana asioita hoitamassa. Tänään olen jo onneksi saanut verhot kiinnitettyä ikkunaan, vaikkakin puhelin on soinut vähän väliä. Yllättäen myös sairaalan suunnalta otettiin yhteyttä, kun ei meistä ollut kuulunut mitään sitten kevään yhteenoton jälkeen, josta kerroin silloin bloginkin puolella. Sanoinkin suoraan sinne suunnalle, että ei oikein tuntunut, että heiltä olisi apua saanut niin otin yhteyttä sitten toiseen lääkäriin. Ymmärsin myös, että tilanteessa on tapahtunut väärinkäsitys sairaalan puolelta, mutta sen näkee nyt tulevaisuudessa, kuinka asiat sitten lopulta lähtevät hoitumaan.

Nyt on onneksi kuitenkin saatu nauttia taas seesteisemmästä ajasta Aaronin kanssa. Nauru herkeää pojan huulilta erittäin helposti varsinkin jos joku nostaa syliin tai esimerkiksi kun ollaan lähdössä autolla jonnekin sekä saunassa käynti aiheuttaa herskyvän naurureaktion pienessä pojassa. Nyt onkin hyvä taas vaihteeksi nauttia näistä pienistä ihanista hetkistä.

Hellesäätä

Pieni nukkumatti pehmolelu kainalossaan

Täällä ollaankin nautittu helteistä oikein olan takaa jo viikon verran. Viime viikolla Aaronille alkoi tulemaan jalkakramppeja vasempaan "terveeseen" jalkaan. Olin vielä aiemmin todennut, että onneksi Aaronin ei tarvitse kärsiä niistä näin helteellä, kun itse olen joutunut kärsimään sen verran pahoista, että välillä en meinannut pystyä kävelemään lainkaan kivuilta. Aaronin yhtäkkiä aloitettua kipuhuudon meni muutamakin tovi ennen kuin tajuttiin, mistä oli kyse. Kymmenisen minuutin jalan hieronnan jälkeen kramppi kuitenkin  helpotti ja saatiin jo kuunnella itkun ja naurun sekaista ääntelyä ennen kuin poika nukahti. Näin kävi muutamaankin kertaan. Kokeilimme sitten samaa lääkettä kuin mitä minulle oli määrätty neuvolasta eli suolotasapainon ylläpitämisestä. Itse olen juonut alhaisen verenpaineen takia vichyä, mutta Aaronille ostettiin sitten pelkkää kivennäisvettä ja olemme sitä tarjonneet janoon. Tämän jälkeen kramppeja ei olekaan esiintynyt enää.

Näitä muutamaa tapausta lukuunottamatta olemme kuitenkin todellakin nauttineet hyvästä säästä ja olleet tyytyväisiä kun ei ole tarvinnut pukea montaa vaatekerrosta päälle. Aaronkin on tuntunut nauttivan, kun pelkkä t-paita ja shortsit ovat olleet täysin riittävät ulkona ja sisällä on menty vaippasillaan. Viikonloppua vietimme käymällä mattoja pesemässä Nikon vanhempien luona ja kyllä poikakin tajusi, että nyt ollaan menossa jonnekin ihan muualle kuin päiväkotiin. Monesti tapailtiin "mummo" sanan tavujen äänteitä automatkalla.

Tämä viikkokin ollaan aloiteltu helteisissä merkeissä ja hieman rankemmalla aamulla. Mihinkään ei oikein Aaron tahtonut olla tyytyväinen. Autossa työpaikkani lähellä liikennevaloissa totesin pojalle, että kohta lähtee äiti töihin ja sitten nähdään iltapäivällä taas uudestaan. Aaron hiljentyi ja katsoi minua silmiin ja puristi kovemmin sormeani kämmenessään ja totesi "eiii-ii". Toinen oli niin totisen näköinen, että ihan itseäni nauratti, mutta silti tuntui ikävältä nousta autosta ja mennä työpöydän ääreen. Onneksi töitä olisi enää kolme viikkoa jäljellä ja sitten päästäisiin viettämään Aaronin kanssa viikon verran lomaa päiväkodistakin. Sitten Nikon palatessa koulun penkille, lähtee Aaronkin taas päiväkotiin normaalia arkea jatkamaan. Kovasti olisin halunnut, että Aaron jäisi kotiin kanssani, mutta Niko sai puhuttua järkeä päähäni. En kuitenkaan saisi Aaronin kanssa tehtyä kodin askareita kunnolla sekä jos Aaron valvoo öitä enemmälti niin en saisi missään vaiheessa levättyä varsinkaan ison vatsan kanssa.

Tänään eräs toinen INCL-lapsen vanhempi oli jakanut kappaleen sosiaalisessa mediassa, joka kieltämättä osui omalla kohdallakin aika syvälle sisimpääni ja varmasti monelle muullekin samassa tilanteessa tai samankaltaisessa tilanteessa olleelle tai olevalle. Kyseistä kappaletta en ollutkaan aikaisemmin kuullut ja sen sanat yllättivät itseni täysin, kuinka hyvin ne pystyivät kuvaamaan omaakin tunnemaailmaani.

Kappaleen voi kuunnella klikkaamalla tästä

Siinä vaiheessa, kun olimme Aaronin kanssa kuunnelleet kappaletta yli puolen välin, niin en voinut muuta kuin itkeä, kun laulussa laulettiin..

"...Ja jos joskus syliin mustan maan

Mä sua joudun kantamaan

Niin minä sinua vaan..."

Pääsiäinen

Aaronin päiväkodista saama rairuoho kasvoikin sopivasti pääsiäiseksi

Pääsiäinen tuli ja meni sekä arki palasi uomiinsa. Toki tänäänkin olen useampaan kertaan ajatellut, että tänään olisi maanantai eikä tiistai, mutta ehkäpä jo huomenna oltaisiin normaalisti keskiviikossa. Pääsiäisestä sen verran, että pitkäperjantaina matkasimme Nikon vanhempien luokse yöksi pitkästä aikaa, jossa pääsimmekin leipomaan Nikon kanssa yhdessä mummon viihdyttäessä Aaronia. Litran taikinasta taioimmekin omena-kanelipullia sekä rahkapullia, joista osan toimme kotiin mukanamme. Lauantaina saavuimmekin takaisin ja saimme perheystävämme perheineen kylään lastensa kanssa. Ihana oli nähdä parivuotiaan ilme hänen nähdessään ostamamme ison suklaamunan ja sen, kun hän kovasti sitä yritti syödä kokonaisena poskeensa.

Isä ja poika parvekkeella

 Sunnuntaina saimmekin vieraiksemme isäni ja veljeni, jotka tulivat katsomaan Aaronin vointia. Siinä olikin vieraat, jotka meillä kävivät. Jo sunnuntaina saapunut lämmin ilma jatkuikin maanantaina ja sainkin idean, että koska Aaron ei pidä kylmästä säästä ja tuulesta, niin hänet voisi omassa pandatuolissaan laittaa parvekkeellemme aurinkoon vähän ulkoilmasta nauttimaan. Peittoa vain jalkojen päälle, aurinkolasit silmille ja pipo päähän ja oli poika oikein tyytyväisenä usean kymmenen minuuttia auringosta nautiskelemassa ja ympäristöä katselemassa. Niko vielä soitteli kitaraa Aaronille siihen samalla hänen seuranaan istuessaan.

Tyytyväinen Aaron

Muuten vietimme rauhaisaa lomaa tehden kotiaskareita ja hoitaen Aaronia. Pojan käytöksestä huomasikin jo perjantaista alkaen, että hän oli hyvin tyytyväisen oloinen siihen, että häntä olikin pääsääntöisesti hoitamassa äiti pitkästä aikaa. Itsestänikin oli erittäin mukavaa vaihtelua olla pojan kanssa ja kovasti odottelenkin seuraavaa pidempää lomaani harjoittelujaksojeni välissä toukokuun lopussa. Niko saikin nukkua öitä pitkästä aikaa paremmin ja Aaronkin tuntui nukkuvan paremmin eilisiltaan saakka, kun Niko jäi valvomaan pojan kanssa. Nyt elellään sitten tämä lyhyempi arkiviikko, mutta sitäkin kiireisempi normaaliin tapaan ja levätään taas hieman tulevana viikonloppuna.

Sattumaa ja tapahtumaa

 Pääsiäisen aikaan kierreltiin hieman kyläpaikkoja, Aaronin isovanhemmat ja isomummoakin moikattiin. Hyvää ystävääni näin myös pitkästä aikaa ja oli kyllä mahtavaa nähdä hänet pitkästä aikaa. Samalla saatiin Aaronin kanssa olla päivä kaksistaan, kun Niko teki rauhassa ennakkotehtäviä ammattikorkeakouluun. 

Hirveästi en ole juuri sen takia päässyt kirjoittelemaan, että aikani on mennyt Aaronin hoitamisessa kaikin puolin, kun Nikolle olen parhaani mukaan antanut ylimääräistä aikaa kouluun hakuja varten. Tietokonettammekin päivitettiin hieman aiemmin viime viikolla ja sen vuoksi kuvien lisääminen ei vielä vähään aikaan onnistu. Kirjoittamisessa mahdollisesti on pientä viivettä nyt jonkin aikaa.

Terveydentilani takia oma jaksaminen on ollut aika kovilla ja aikaa meneekin kaikin puolin kotitöihin ja Aaronin hoitoon. Huomenna olisi sitten luvassa kaikenkattavat verikokeet heti aamusta ja ensi viikolla sitten lääkäriin.

Yöt ovat menneet meillä vaihtelevasti hyvästä huonoon. Viime viikosta lähtien ollaan nukuttu hyvin levottomasti ja itkeskelty muutaman tunnin välein. Näköjään yöllinen levottomuus johtuu hampaista. Ylös nousi toinen takahammas ja alas on tulossa yksi myös. Levottomuutta helpottaa purulelu ja kylmä vesimuki siksi aikaa, että Aaron pääsee nukahtamaan uudelleen.

Ennen levotonta aikaa onnistuttiin siirtämään Aaron nukkumaan omaan pinnasänkyynsä. Koko yötä hän ei tietenkään siellä nukkunut vaan aamuyöstä viimeistään halusi kainaloon nukkumaan. Nyt sitten ei olekaan muutamaan päivään nukkunut laisinkaan pinnasängyssä, mutta ehkä se jonkin ajan päästä onnistuu taas uudelleen.

Allergia suunnallakin sattui ja tapahtui. Eräänä iltana paistettiin pitkästä aikaa lettuja ja käytettiin ihan kananmunaa valmistukseen. Aaronillekin tuntui maistuvan, kun kokonainen lettu upposi hyvää vauhtia pienen vatsaan. Kuitenkin vähän ajan kuluttua siitä turposivat kasvot ja erityisesti silmien alue. Lettukäsillä oli siis ainakin hangannut silmiään. Onneksi kuitenkin zyrtecin annon jälkeen turvotus alkoi laskeutumaan ja pääsi Aaronkin rauhallisin mielin nukkumaan. Kuitenkin tästä päätellen Aaronille ei vielä isompi määrä kananmunaa ruokavalioon sovi, mutta pienissä määrin emme ole oireita huomanneet.

Uusia toppapukuja

Niin se on taas viikonloppu vierähtänyt ja kuten arvata saattaa kiersimme taas vierailemassa ihmisten luona.

Perjantaina kiersimme aamupäivän kaupungilla ostoksilla. Aaron tarvitsi uuden toppapuvun, koska entinen jäi lyhyeksi tietenkin muutamaa kuukautta ennen talvikauden loppumista. 

Kiertelimme kirpputoreja ja ainuttakaan toppapukua ei löytynyt käytettynä, välikausipukuja olisi ollut yllin kyllin. Meidän onneksi talvivaatteet olivat juuri alennuksessa, kun varmaan on saatava myydyksi ennen kevätmalliston tuloa.

Käytimmekin tilanteen hyväksi ja ostimme ensi talveksi jo 92cm toppapuvun cittarista ja nyt käyttöön 80cm kokoisen. Se asia hoituikin pois päiväjärjestyksestä seuraavan talven hankinnoista.

Sunnuntaina miehet ottivat yhdessä "pienet" päiväunet

Illaksi parkkeerasimme auton Nikon vanhempien luoksi ja jäimme saman tien yöksikin. Tuli huomattua, ettemme olleet viikkoihin käyneet, kun Aaron nukkui yön hyvin levottomasti. Milloin oli kenkä huonosti, milloin taas oli nälkä. Neljän aikaan aamuyöllä sitten poika virkosikin täysin hereille ja huutohan oli sen mukainen, kun en suostunut sängystä nousemaan leikkimään eikä vanhemmista saanutkaan seurustelukaveria. 

Onneksi tunnin valveillaolon jälkeen herra simahtikin nätisti ja nukkui yhdeksään saakka, jolloin koko talo heräsi kolmen koiran ulosmenovaatimuksiin.

Perjantaina Aaron päätti sitten ahtautua nojatuolin alle piiloon.
Hetki kuvan ottamisen jälkeen alkoikin huuto,
kun ei enää päässytkään pois.

Aaron on nyt ylipäätään nukkunut todella levottomasti. Herää pienimmästäkin rasahduksesta tai jos kenkä hiertää vähänkin. En tiedä, onko hampaita tulossa vai alkaisiko vihdoin maailma kiinnostaa ylempää kuin maantasosta. Kovasti tänään ollaankin seisomaan noustu kanssani, kun otan ensin Aaronin käsistä kiinni ja samoin tein ollaan pystyssä.

Tänään kauppareissun jälkeen Aaron nukahti autoon ja
vetelikin useamman tunnin päiväunet
pinnasängyssään toppavaatteet päällä

Ensimmäinen yhteinen joulumme

Joulu on nyt juhlittu ja aika aloittaa seuraavan vuoden vastaanottaminen.

Mutta mitäs me teimme joulun aikaan?

Olimme isäni luona viikon verran kokonaisuudessaan, josta sitten vierailimme muissakin paikoissa melkeinpä jokaisena päivänä. Lauantaina kävimme tekemässä joulun viimeiset ruokaostokset yhdessä isäni kanssa, kun Niko jäi Aaronin kanssa vielä nukkumaan. Aatonaatto menikin sitten vierailulla äitini luona ja odotellessa joulun kiireitä.

Aaron autteli ukkia joulusiivouksessa

Tänä jouluna meillä kävi vain pienoiskokoinen joulupukki, mutta sekin tuntui kiinnostavan pientä herraa kovasti

Aattona lähdimme puolilta päivin Nikon isänäidin luokse käymään riisipuurolle, jonne perinteen mukaan tulevat kaikki sisarukset perheineen. Aaron oli aivan innoissaan monesta tutusta naamasta ja väsähtikin nopeasti isomummon sängylle nukkumaan puheensorinasta huolimatta. Isomummon luota sitten lähdimme takaisin Nikon vanhempien luokse toiselle jouluaterialle ja nappasimme joululahjat mukaan, josta suuntasimme sitten illaksi rauhoittumaan takaisin isäni luokse. Perinteisen joulusaunan ja Aaronin kylvetyksen jälkeen oli luvassa lahjojen availua. Aaron oli jo siinä vaiheessa niin väsynyt päivän kiireistä, ettei lahjojen availusta tullut oikein muuta kuin äidin paidan kaivelua.

Vasemmassa kuvassa näkyykin joulun ensimmäisestä paketista löytynyt lelu, joka osoittautuikin joulun parhaaksi leluksi pienelle miehellä. Minun ja Nikon ostamat palikat (oikeassa kuvassa) eivät vielä ole nostaneet kiinnostusta kovinkaan korkealle paitsi valmiin palikkatornin kaataminen nostaan pienelle herralle naurun pintaan.

Joulupäiväksi luvassa oli minulla hammaslääkäripäivystykseen meno heti aamusta aattoyönä alkaneen yllättävän säryn seurauksena. Selvisi, että minulla on paha ientulehdus ja juurihoitoa kaipaileva hammas. Ensimmäinen juurihoitokerta tehtiin samoin tein ja virheiltä ei tavan mukaan vältytty. Hammaslääkäri puudutti aluksi vasemman posken, kun hammas, mitä piti hoitaa olikin oikealla. Niimpä sainkin syöntikiellon loppupäiväksi. Onneksi kuitenkin hammassäryt loppuivat siihen käyntiin. Hammaslääkäristä ajeltiin suoraan käymään Aaronin kummitätiä ja hänen poikaystäväänsä moikkaamassa, josta matkamme jatkui Nikon toiseen mummolaan, jossa nähtiin loputkin sukulaiset. 

Innostuihan se ukkeli lahjoista sitten myöhemmin..varsinkin syönti ja repimismielessä

Tapaninpäivä vietettiinkin kokonaisuudessaan isäni luona, jonne tuli käymäänkin serkkuja ja tätinikin. Aaronkin sai vähän tutustua serkun 3-vuotiaaseen poikaan. Paljon sai ihmisiä tavata ja mukava olikin ihmisiä nähdä pitkästä aikaa. Kaiken kaikkiaan joulun aika oli oikein mukavaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Hyvin mahdollisesti Aaron on nyt äskettäin tullut allergiseksi kissalle, koska vierailujen jälkeen illalla oli pahat allergiaoireet ja joihin ei muuta yhdistävää tekijää löydetty. Asia on hyvin harmillinen, koska kuitenkin vierailemme paljon kissakodeissa. Kuitenkaan emme vierailuja aio lopettaa missään tapauksessa vaan annamme nyt aivan ensiksi Aaronin rauhoittua muutaman päivän. Muistini mukaan alkuvuodeksi olisi tarkoitus tulla allergialääkärille kutsu, jossa pitää asiasta mainita ja pyytää lääkettä oireiden lieventämiseksi, jonka jälkeen vierailujen suhteen ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

Väsynyt pieni mies

 
Nyt joulun jälkeen palatessamme kotiin torstaina päätimme viimein pistää pisteen imetykselle, monien lukuisten syiden takia, mutta suurimpana sen, että parina edellisenä viikkona Aaron ei syönyt muuta ruokaa kuin vain teelusikallisia per ateria. Nyt muutaman päivän lopetuksen jälkeen voidaan jo sanoa, että ruoka maistuu paljon paremmin. Itse asiassa paremmin kuin koskaan ennen.

Vielä viimeiseksi Aaronin joululahja-antia. 
(Kuvasta puuttuu lorupussi ja muutama vaatekappale)

Uintia ja kenkien odottelua

Puuron syönnissä

Unikoulun suhteen asiat ovat menneet vähän niin ja näin. 

Perjantaina minulla oli vapaayö ja vietinkin sen ystävien kanssa pyjamabileissä katsellen Bridget Jonesia ja juttelemalla aamuyötä myöten elämästämme. Ilta oli aivan mahdottaman rentouttava ja toi hyvän mielen pidemmäksi aikaa, vaikka en nukkunutkaan kolmea tuntia enempää.

Tämän illan Aaron oli Nikon kanssa kaksistaan. Loppujen lopuksi ilta oli mennyt suhteellisen hyvin ja täysin odotusten vastaisesti. Aaron oli nukahtanut jo klo 21.30. Yöllä oli sitten Niko ottanut ensimmäisen kerran Aaronin herätessä hänet kainaloonsa nukkumaan ja siihen olikin nopeasti nukahtanut, kun oli antanut oman sormensa Aaronin suuhun imeskeltäväksi rinnan asemasta. Aamulla sitten pojat tulivatkin minut hakemaan yhdeksän aikoihin.

Siitä seuraava yö menikin levottomammin, kun Aaron heräili tarkistamaan, että onhan se äiti vielä paikalla. Niko valvoi sinäkin yönä enemmän, kun minä nukuin univelkoja pois. 

Pikku kujeilija, jolla oli ammeen kaatamisen jälkeen paita ja housut ihan litimärät

Sunnuntaina kierreltiinkin mummolat ja ukkilat kaikki kerralla yhden päivän aikana. Jouluna olisi luvassa samanlainen reissu isomummoja myöten. Sunnutai-iltana pieni mies oli aivan puhki ja simahtikin ennen yhdeksää. Jouduimme kuitenkin siirtämään Aaronin meidän sänkyyn, kun sinä yönä sattui tuulemaan niin kovasti, että betoniseinät hohkasivat kylmää ja Aaronia paleli. Aamulla koko huoneiston lämpötila oli laskenut kolmella asteella normaalista 22 asteesta.

Kenkä asiaan kuitenkin näin lopuksi. Kävimme eilen apuvälineyksikössä ja teknikko katsoikin seisoma-asentoa ja varsinkin oikean jalan asentoa. Totesimme kaikki, että ensiaskel-kengän käyttö ei tue tarpeeksi oikeaa asentoa vaan jalka kääntyisi vääränlaiseen asentoon. Kuitenkin asia ei nyt estä seisomaannousua vaan teknikko tekee meille Aaronin jalkaa kipsilastan, jota olisi tarkoituksena käyttää, kunhan jalan asento kestää sen verran hyvin, että voimme ensiaskel-kengät ottaa käyttöön. Lastan saamme vasta ensi vuoden puolella, koska loma-aika sattuu juuri tähän saumaan ja teknikon on vielä konsultoitava kirurgia asiasta.

Seisomaan Aaron kuitenkin jo itsensä jaksaa nostaa varsinkin, jos joku pitää käsistä kiinni. Kova yritys on myös kylpyammeessa seisomaan nousta, jolloin onkin tarkkailtava silmä kovana mitä tapahtuu.

Äsken kävimme kokeilemassa uimista ihan uimahallin puolella. Jokseenkin meni hyvin, mutta vesi oli turhan kylmää vielä näin pienelle ja Aaron tärisikin pitkän aikaa ennen kuin tottui veteen. Kyllä silti ilo irtosi loiskutellessa ja uintiliikettäkin syvemmällä altaassa tuli todella hienosti.

Piiloleikkiä vaatehuoneessa

Osastolta kotiutuminen

Aaronin osastojakso päättyi sitten lyhyeen, kuten itse aavistinkin jo maanantaina. Hoitava kirurgi ei nähnyt mitään tarvetta unikoululle, vaikka meidät sinne lähettänyt kirurgi näki asian toisin. Aaron oli sen yhden yön nukkunut kuitenkin kohtuullisen hyvin. Ensiksi oltiin nukuttu parin tunnin unet 20-22 välillä ja sitten itketty puolisen tuntia, jonka jälkeen tyytyväisenä leikkinyt puoleen yöhön saakka, josta nukkuikin seuraavaan päivään puoli yhdeksään, jolloin me Nikon kanssa saavuttiin.

Selvästi oli pikku kaveri kaivannut maidon antamaa nukutuslääkettä, että ei viitsinyt aamu-unille nukahtaa, kun pelkäsi äidin lähtevän taas lätkimään. Kuitenkin nyt sitten ollaan paranneltu tuota jalan haavaa.

Aiemminkin olisin halunnut päivitystä kirjoittaa, mutta meillä sattui kotona keskiviikkona pienen pieni vahinko. Niko laittoi aamulla kanakeiton lämpiämään ja lähti käyttämään Onnia ulkona, mutta unohti levyn sitten kuitenkin päälle väsyneenä. Heräsin sitten puolentoista tunnin päästä palaneen ruoan käryyn. Sillä aikaa oli koko asunto lukuun ottamatta makuuhuonetta täyttynyt sankasta savusta. Sain onneksi tuuletettua savun pois ennen kuin Aaron heräsi syömään. Kuitenkin itse sain lievänpuoleisen savumyrkytyksen, mutta onneksi Aaron ja Onni vaikuttivat täysin normaaleilta, ettei heihin tainnut vaikuttaa.

Olen miettinytkin tässä, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua, jos en olisi herännyt tarpeeksi aikaiseen. Onni onnettomuudessa kuitenkin, koska tapahtuneen takia selvisi ettei meidän palohälytin edes toimi. Päästään se laittamaan kuntoon ennen kuin uusia vahinkoja sattuu. Olimme siis perjantaihin saakka evakossa Nikon vanhemmilla, koska käry oli hyvin voimakashajuinen. Kuitenkin hajunsyöjä ja ilmanraikastin ovat erittäin hyvin auttaneet. Enää ei olisikaan muuta, kuin saada ilmanraikastimen voimakas tuoksu pois asunnosta, kun ei ole minun migreenini ja Nikon astman takia kovin mukava.

Mutta lupailin kuvaa uusista kengistä ja siinä sitä nyt olisi. Kengäthän ovat samat kuin ennenkin, mutta ne liimattiin toisenlaiseen tankoon. Tanko liikkuu paljon enemmän ja mahdollistaa muun muassa konttaamisen ja ryömimisen sekä jalkojen vuorottaisen liikuttamisen. Huonona puolena tosiaan, että mm. syöttötuolissa istumiseen helpompi on purkaa syöttötuolia, joka kerta erikseen, kun ottaa ja laittaa kengät takaisin joka kerta.

Tänään aloittelemme pikku hiljaa kenkien käyttöä, ettei oikean jalan joustavuus pahenisi liikaa jumppailusta huolimatta. Emme halua jalan menevän takaisin kipsaus asteelle, koska Aaronin atooppinen iho ei sitä keväälläkään kestänyt oikein hyvin.

Kuulumisia täältä arjen keskeltä

Hetki on taas vierähtänyt viime kirjoituksesta, mutta yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni, jotta saisin edes viikon välein pientä kuulumista kerrottua. Varsinkin nyt, kun Nikolla alkaa huomenna kuuden viikon mittainen koulutus työkkärin järjestämänä ja me Aaronin kanssa jäädään sitten kotiin päiväksi.

Tavallisen arjen rumban keskellä kerettin pienen kanssa tiistaina käydä kaupungillakin aamupäivästä. Tavattiin pitkästä aikaa ystävääni tyttärensä kanssa. On se ihme, että kehitys näillä pienillä menee niin eri tahtia. Hämmästyttäviä pieniä ihmeitä. Sain tytöltä monta nättiä hymyä, vaikka viime kerrasta onkin jo muutama kuukausi, kun tavattiin. Saatiin ystäväni kanssa jutella tästä vauva-arjesta, sen mukavuuksista ja niistä ikävyyksistä.

Näin hyvin Aaron jo itseään kannattelee lattialla

Kotona on ollut hurjasti tekemistä ja sain onneksi leivottuakin viikolla hyytelökakkua pitkästä aikaa, jota kävi maistelemassa Aaronin kummitätikin ja hyvissä ajoin. Kakkua kun ei riittänyt edes 24 tuntia. Oli sen verran herkullista, nam. 

Keskiviikkona kävi Nikon avustettava lapsi meillä kylässä, joka käykin joka toinen viikko meillä tästä lähtien. Niko siis tekee henkilökohtaisen avustajan työtä. Päätettiin pitää lettukestit siinä keskenämme ja litran taikinasta ei jäänyt kyllä hirveästi ylimääräistä. Aaronikin sai maistella pienen palan lettua ensimmäisen kerran. Ei kylläkään maittanut vielä pienelle sellainen, maissinaksut maistuu paremmin.

Torstaina käytiin taas apuvälineteknikon luona lisäämässä kulmaa bebax-kenkään ja vaihtamassa tankokengästä toinen kenkä pienemmäksi, mutta se ei tuonut helpotusta elämään. Aluksi ensimmäiset tunnit tankokengän kanssa olivat lupaavia, mutta nukkumaan mennessä toisen huutaessa kurkku suorana luovutimme taas kerran ja vaihdoimme kengät bebaxiin. Perjantaina, kun en saanut teknikkoa kiinni, niin on huomenna uuden yrítyksen vuoro ja mahdollinen käynti taas kaupungilla.

Perjantaina tuli kierreltyä isovanhempien luona koko päivä syömässä kaalikeittoa ja omenapaistoksia. Saatiin napattua mukaamme isäni luota muutamat omenamehupullotkin samoin kun muuta kotitekoista syötävää. Viikonloppu muuten olemme keskittyneet taas vaihteeksi kotitöihin, pyykkimaratoniin ja siivoukseen.

Nyt vihdoinkin saatiin autokin takaisin käyttöön ja asiasta tarkemmin selittelemättä voimme nyt lähteä kauemmaksikin kyläilemään. Tämä varsinkin vinkiksi eräälle savonlinnalaiselle. Pitkästä aikaa voitaisi nähdä. 

Onni on löytänyt jo talon parhaan paikan katsella ulos

Eräs ilta oli aivan upea sää ja upeat värit!

Viikon tapahtumia

Hiljaiseloa ollaan pidetty nyt viikon ajan, lähinnä siksi,

kun en ole yksinkertaisesti kerennyt istumaan tietokoneen ääreen kirjoittamaan tapahtumista,

mutta tässä tiivistetty paketti ainakin, mitä ollaan puuhailtu.

Banaanin syönnissä

Kokeilimme tässä taannoin eräänä päivänä Aaronin kanssa banaanin syömistä, 

kun niin kovasti minua katseli, kun söin sitä. Ylemmästä kuvasta päätellen banaani kyllä maistui, mitä vaan pieni herra pystyi ikenillä nakertamaan ja kovastihan tuo piti mausta, vaikka saikin tällä kertaa oikeaa tavaraa eikä soseutettuna.

Perjantaina kävimme kävelemässä kaupungilla helteistä huolimatta ja tapasimme lukiokaverini, jolla on noin kolme viikkoa nuorempi ihastuttava tytär. Kahvitteluhetken jälkeen kävimme Nikon kanssa etsimässä paperia kummitodistuksiin (tiedän, olemme pahasti myöhässä asian suhteen), 

emmekä saaneetkaan ostettua sitä kuitenkaan ja huomenna mahdollisesti olisi uusintakierroksen aika.

Ylemmän kuvan tarinana haluan jakaa sen, kun tämä pieni herra päätti kiinnittää tankokengät pinnojen väliin, 

etteivät ne putoessaan alas herätä häntä. Kovasti kun tuntuu rauhoittuvan parhaiten jalat ilmassa.

Viikonlopuksi lähdettiinkin Nikon vanhempien luokse, jossa emme oikein kerenneet aikaa viettämään muuten kuin aamut ja yöt. Lauantaiaamuna meillä oli hautajaisten viettoa. 

Mummoni nukkui juhannus aaton aattona pois. 

Nyt on sitten viimeinen isovanhempani saatettu haudan lepoon.

Hautajaiset menivät oikeastaan niin kuten hautajaisten kuuluukin mennä, 

yhdessä sukulaisten ja mummon lähimpien ihmisten seurassa. Kuten tätini sanoi kävellessämme hautuumaalle, että hautajaispäiväksi sattui täysin samanlainen päivä, kun ukkini hautajaisten aikaan 20 vuotta sitten.

Sunnuntaina me sukulaiset keräännyimme vielä yhteen isäni luokse, lähinnä katsomaan,

mitä muistoja (= tavaroita) haluaisimme kotiimme säilytettäväksi. Itse ajattelin mennä jokin viikonloppu rauhassa katsomaan, mitä haluan meille ottaa ja mistä varsinkin muistaisin mummon ihanuuden myöhemminkin. 

Isän luota sitten matkattiin onnittelemaan Nikon isoisää syntymäpäivien johdosta, jonne sitten saapuivat anoppi miehineen ja tuli vierailtua monessa muussakin paikassa pikaisesti, kun samalla suunnalla asuu ihmisiä, ketkä eivät vielä olleet nähneet pientä miestämme.

Nikon mummolan lähistöltä

Tämän traktorin ajaessa pihaan tuli aivan oma lapsuus mieleen, kun naapurissamme oli aivan samanlainen, mutta punainen väriltään.

Nyt ollaankin sitten rauhallisesti palattu kotimaisemiin muihin arkikiireisiin,

joista sitten lisää myöhemmin. Aaron herra tuntuu olevan kiukuspäissään, kun äiti ei olekaan enää vieressä lepäämässä. 

Viikonlopun tapahtumia

Perjantaina, otettiin pienen Aaronin kanssa ihan rennosti. Seuraavana päivänä olisi kahdet ylioppilasjuhlat juhlittavana. Illalla siirryttiinkin minun isän luokse yöksi, josta tarkoituksena oli ottaa suunta kohti kuopiota.

 Perjantaina oltiin niin väsyneitä, että ei syöntikään tuntunut onnistuvan.

 Matkalla Kuopioon nukuttiin suurin osa matkasta ja oltiin herättyä väsyneitä...

 ..sekä kiukkuisia, koska sopivaa huoltoasemaa ei sattunut vastaan, mihin oltaisiin päästy vaihtamaan täydet vaipat ja syöttämään herran iltapäiväsose, joten sitä yritettiin kovasti rauhoitella tutin, leikkien ja ilmeiden avulla ja tietenkään mikään niistä ei auttanut.

 Vaatteiden vaihto puuhissa

Tervetuliaismaljalla 

Juhlapaikalle saavuttiin ehjänä perille ja päästiinkin vaihtamaan herrallekin vähän hienompaa päälle ja vaihdettiin mustikkasosepaita pois päältä. 

Juhlat tuntuivat menevän hyvin, minun juhlatunnelmani meni melkeinpä pienen miehen rauhoitteluun. Enkä siksi juurikaan kerennyt syömäänkään, jonka huomasi sitten kyllä illalla. 

 Toisiin juhliin päästyämme olimme jo väsyneitäkin, mutta hetkeksi onneksi mummi otti Aaronin hoiviinsa, että minä sain vähän vatsantäytettä. 

"Kälynkin" juhlat olivat tuntuneet menevän mukavasti ja me saavuimmekin aika lailla loppupuolella. Siltikin pienen herramme mielestä vieraita kasvoja oli aivan liikaa, ettei oikein rauhallisena tuntunut pysyvän paitsi sitten vähän syrjemmässä äidin sylissä.

Illalla takaisin isäni luona oltiinkin sitten ihan jutustelutuulella, vaikkakin äiti oli aivan rättiväsynyt sitä oli Aaronin tahtiin valvottava. Yö onneksi kuitenkin meni suhteellisen mukavasti ja me saimme Nikon kanssa hieman levätä. 

 Kello, josta tykkään todella paljon. Tämän tyylin pöytäkellot ovat minusta kauniita ja jotenkin kiinnostavia.

 Niko lukemassa päivän sanomalehteä.

Seuraavana aamuna nukuimmekin kaikki pitkään tai emmehän me aamulla heränneet vaan päivällä. Levänneenä ja valmiina uuteen päivään, joka olisi kotiin lähdön päivä.

  

 Aivan mahtava luudanvarsi.

 Meidän väsynyt herramme.

Iskän luona omenapuut alkavat olla täydessä kukassaan ja ne olivatkin jotenkin niin valloittavan näköisiä, että minä aivan ihastuin niihin. Syksyllä saakin syödä niistä omenoita. Kukat tosin olivat hieman nuupahtaneet edellisen päivän sateista ja eivät kuitenkaan aivan niin kuvauksellisia olleet, kun mitä olisivat voineet olla. 

Kaiken pakkaamisen ja tavaroiden autoon sullomisen jälkeen otimme suunnan vielä kuitenkin Nikon vanhempien luo, jossa vielä kävi myöhäisimpiä onnittelijoita. Minulle ainakin oli hieman kiusaannuttava tilanne, kun vieraina kävivät myös minun entisen poikaystävän vanhemmat. 

Kuitenkin matkaamme takaisin kotiin tarttui silti mukaan tonkallinen kotikaljaa, muutama rasiallinen mustikoita, joista mieheni suunnitteli tekevänsä jokin päivä kakkua. Minä taas suunnittelin mustikkapiirakkaa. 

 Kukkaloistoa.