Sairastelua

Vaihteeksi meidän perheessä on viimeiset pari viikkoa vietetty sairastellessa. Toissa viikonloppuna Aaronia juhlittiin hänen täyttäessään kolme vuotta. Erityisemmin emme ketään kutsuneet käymään, mutta vieraat otettiin mielellään vastaan. Isovanhemmat, isoisovanhemmat sekä kummit kävivät sunnuntaina päivänsankaria tervehtimässä ja lahjat antamassa sekä tietenkin kahvia ja kakkua syömässä. Päivänsankarin päivä ei ollut kieltämättä maailman mukavin, kun koko päivän ja iltapäivän epilepsiakohtauksia tuli noin parinkymmenen minuutin välein. Aaron vaikeroi, jäykisteli ja silmät sahasi tuttua liikettään. Mummon syli, silittely ja hytkyttely rauhoitti pojan, mutta sen muutaman kymmenen minuutin päästä sama toistui uudestaan ja uudestaan. Tätä samaa rataa mentiin iltapäivään, jolloin päätettiin antaa kohtauslääke, kun Aaron oli jo selvästi aivan näännyksissä eikä saanut nukahdettua. Iltapäivä nukuttiin ja me pääsimme keskittymään Oliveriin, joka sai ensimmäisen nuhakuumeensa samaan syssyyn. Kuumeen nousiessa pikku kaveri oli mieluiten pystyasennossa sylissä tai vatsallaan. Kaikissa muissa asennoissa olo tuntui olevan tukalaa tukkoisen olon takia. Illalla kuulostelimme jo, että joudutaanko kuumeen takia lähteä käymään päivystyksessä näytillä. Jonottaessamme puhelinneuvontaan kutsuimme jo mummon hätiin Aaronin luokse. Kuitenkaan tarvetta ei tullut, mutta Aaronin olo oli jo illalla niin hyvä, että hän jaksoi selvästi seurustella. Poika oli erityisen iloinen sekä tyytyväisen oloinen availlessaan lahjoja mummon kanssa. Ilta yhdeksän tienoilla, kun mummo oli jo lähtöä tekemässä, Aaron totesi, että "eee-eee" ja valitti kovaan ääneen. Epäselväksi ei siis jäänyt, että päivänsankarin paras lahja oli mummon kanssa vietetty aika. 

Sylihoitohetki

Viime viikolla Aaron palasikin sitten päiväkotiin hyvissä tunnelmissa kuntoutusjakson jälkeen, tosin epilepsian jatkuessa samaan tapaan kuin viikonloppunakin. Samana päivänä saatiin kuitenkin lupa nostaa lääkkeitä reilummin, jotta kohtailu loppuisi. Tämä tepsi ja pojan olotila lähipäivinä rauhoittui huomattavasti. Enää ei silmät seilailleet, mutta Aaron oli huomattavasti väsyneempi. Tiistaina saimme ikävähkön herätyksen, kun huomasimme puoli kuuden aikaan, että Aaronin vatsa oli toiminut ja poika oli niskaa myöten kakassa. Eihän siinä auttanut kuin viedä lapsi suihkun alle ja laittaa vaatteet sekä lakanat pesukoneeseen. Vatsa toimi koko aamun oikein urakalla ja tuli selväksi, että kaikki ei ole täysin kohdillaan vatsan toiminnan suhteen. Lähdin kuitenkin viemään poikaa sovitulle käynnille neuvolaan ottamaan tehosterokotteen vesirokkoa vastaan ja siitä suoraan päiväkotiin. Samana iltana Aaron hymyili muikeaa hymyä ja selvästi herra voi hyvin sekä nautti sylissä istumisesta. Keskiviikkona hain Aaronin sitten päiväkodista aikaisemmin saadessani soiton siitä, että toinen oli oksentanut sekä vatsa oli sekaisin. Vatsatauti epäilyn myötä lähdettiin siis kotiin seurailemaan tilannetta. Kuitenkaan mitään epäilyttävää ei tullut torstaina eikä perjantainakaan, lukuunottamatta, että poika tuntui nukkuvan koko ajan.

Isin kainalossa oli hyvä olla

Torstaina kuitenkin huomattiin, että Oliverin nuhakuume oli tarttunut Nikoon, joka valitteli korva -ja nielukipua. Sen puolesta, kun Niko jäi kotiin sairastelemaan, pidimme myös Aaronin kotona kunnolla seurannassa. Varsinkin, kun Aaron oli selvästi myös nuhainen sekä yski limaa oikein urakalla. Muutaman kerran ei saanut yskittyä nousevaa limaa pois niin päästiin kokeilemaan kunnolla imulaitetta, joka helpotti selvästi oloa. Sunnuntai-iltana Aaronin herätessä illalla huomattiin, että pojalle oli noussut kuumetta jo reilusti yli 38 astetta ja annettiin jo kuumetta alentavaa lääkettä. Hengitys oli huomattavasti hankalamman oloista ja jotenkin kuulosti vaivalloiselta. Kävimme maanantaipäivänä kuitenkin lääkärin luona tarkistamassa varmuuden vuoksi Aaronin vointia. Keuhkoäänet olivat erittäin puhtaan kuuloiset, toinen korva ja nielu punoittivat eli mahdollisesti Aaron oli jo paranemaan päin. Lääkäri pisti myös merkille, että Aaronilla oli käsissä ja rinnassa punaisia näppylöitä viitaten mahdolliseen rokkotautiin. 

Iloisempaa olotilaa

Kuitenkaan mitään oireita ei ole tullut eikä näppylät ole pahentunut mihinkään. Tiistaina Aaron palasi jo takaisin päiväkotiin, kun kuumetta ei ollut ollut vuorokauteen. Vieläkin poika on limaisen oloinen ja tukkoinen, mutta selvästi parempivointisempi. Tiistain Aaron nukkui melkein koko päivän hoidossa ollessaan, mutta keskiviikkona oli nukuttanut vain puolen tunnin verran. Kuulin, että lapset olivat olleet hyvin innoissaan, kun Aaron oli ollut hereillä ja päässyt olemaan muiden lasten seurassa. Selvästi Aaronista huomaa, että jos jokin on vialla, hän nukkuu paljon eikä oikein jaksa ottaa millään lailla kontaktia. Nukkuessaan saattaa hymyillä välillä, kun hänelle juttelee tai silittää poskista, mutta tämäkin saattaa vain olla refleksi eikä tarkoittaa mitään. Kuitenkin tiistaina ja keskiviikkona Aaron on kovasti jutellut meille, kun olemme hänelle päivän asioista puhuneet. Saunassa käynnistä on nautittu taas entiseen tapaan ja muikeaa hymyilyä on esiintynyt huomattavasti enemmän. Olen saanut sellaisen kuvan Aaronin käyttäytymisestä, että hän nauttii oikein olan takaa tällä hetkellä, kun mikään suurempi ei kiusaa. Elämä tuntuu hymyilevän.

Juhlimisen aihetta

Nyt onkin nimiäisjuhlat juhlittu ja juhlista palauduttu pikku hiljaa. Kaiken arjen lomassa viime viikon loppupuoli meni kuin menikin juhlien leivonnaisia leipoessa sekä asuntoa siistiessä. Perjantaina leivoin gluteenitonta juustokakkua ja siivosimme viimein viimeisetkin muuttolaatikot varastoon. Eikä siihen mennytkään kuin melkein puoli vuotta. Muuton jäljiltä vielä on muun muassa kuitenkin tauluja seinille ripustamatta, mutta onneksi meillä ei ole minnekään mikään kiire tästä. Lauantaina Niko teki voileipäkakun, imuroitiin ja lattiat luututtiin sekä askarreltiin juustokakun päälle laitettavat sokerimassakirjaimet. Sunnuntaina sijoiteltiin huonekaluja uusiksi ja järjestettiin istumatilaa vieraille, joka tuntui silti jäävän liian vähäiseksi. Lisäksi leivottiin näin joulun lähestyessä lautasellinen joulutorttuja, jos vaikka kakut loppuisivatkin kesken. Puolen päivän jälkeen kolmiossamme oli yli parikymmentä ihmistä ahtautuneena tupakeittiöön.

Juhlapöytä

Juhlat menivät erittäin hyvin, tarjoilumme lisäksi Aaronin kummitäti toi "tilatut" kinkkunyytit meille sekä Nikon mummo oli leiponut yllätykseksi kermakakun sekä karjalanpiirakoita. Tarjottavaa oli siis loppujen lopuksi yllin kyllin ja sitä jäi vieraille mukaan annettavaksikin. Aaron nukkui koko sunnuntaiaamupäivän kuitenkin havahtuen hereille isovanhempien saapuessa. Tiedä sitten havahduttiko pojan mummon ääni vai mikä, mutta Aaron oli erityisen tyytyväisen kuuloinen naurahdellessaan. Sama tyytyväisyys jatkui, kun mummo nappasi Aaronin syliinsä, johon poika sitten hetken kuluttua nukahti rauhallisesti. Kummitodistusten jaon jälkeen sekä Oliverin nimen paljastuksen jälkeen olikin kahvittelun vuoro. Tässä vaiheessa Aaron siirtyikin omaan tuoliinsa nukkumaan, johon virittelin letkuravintopussista ruokaa tippumaan. Tästä muutaman tunnin päästä Aaron onneksi heräili välipala-aikaan syömään jogurttia.

Meidän Oliver

Oliver nautti selvästi juhlistaan, kunhan sai aina syötävää välillä ja käväisi äidinkin sylissä. Poika matkusteli siis sylistä syliin ja itse käytin tilaisuuden hyväksi jutella vieraiden kanssa ja keskittää huomiota Aaronille. Vieraat alkoivatkin pikkuhiljaa lähteä reilusti iltapäivän puolella ja viimeisetkin vietiin junalle illalla. Juhlista jäi siis todella positiivinen mieli ainakin meille Nikon kanssa varsinkin, kun Aaronin nimiäisjuhlat olivat aivan erilaiset. Aaronin kohdalla juhlat järjestettiin sellaisessa tilanteessa, että olimme olleet lastenosastolla vatsavaivojen takia, jotka paljastuivat lopulta kananmuna-allergiaksi ja juhlapäivänä tulimme osastolta juhlimaan ja juhlien jälkeen palattiin takaisin sairaalaan. Aaron oli omien juhliensa aikaan erittäin itkuinen ja vieraatkin pääsivät itkevää poikaa hytkyttämään aivan olan takaa. Kuitenkin erittäin lämpimiä muistoja jäi niistäkin juhlista, vaikkakin olivat hektisemmät.

Nyt tämän viikkoa ollaan jatkettu arkea normaaliin tapaan. Aaronin yskä alkaa olla parantumaan päin ja poika on saanut nauttia päiväkodissa jouluruoista varsinkin lanttulaatikosta, mistä Aaron tuntui jo viime jouluna pitävän kovasti. Me olemme Oliverin kanssa tehneet jouluostoksia ja Niko on viettänyt aikaansa koulussa opiskellen. Itsestä oli ihanaa vaihtelua tavata viikolla eräs uusi tuttavuus työharjoitteluajoiltani kahvittelun merkeissä, jolloin sai unohtaa täysin oman arkensa hetkeksi ja nauttia ihanan ihmisen seurasta kahvin kera Oliverin nukkuessa päiväunia ainakin puolikkaan kahvikupin verran. Nyt viikonloppuna Aaron pääsee viikonlopuksi hoitojaksolle ja me olemme suunnitelleet tekevämme loput jouluostokset valmiiksi sekä mahdollisesti lähdetään käymään oman kummiperheeni luona pitkästä aikaa.

Kelan päätöksistä saapuivat viimeisetkin vastaukset, mihin laitoin hakemukset lokakuun puolella. Aaron sai ensi vuodeksikin fysioterapian Kelan puolesta sekä sen lisäksi aloitetaan allasterapia kerran kuukaudessa. Vammaistuestakin saimme uuden päätöksen, jota nyt tarkistettiin. Tämän vuoden puolelta toivottavasti byrokratia-asiat voisivat olla minun puolestani tässä, mutta harmillisesti unohdin ajoissa postittaa omaishoitajalista kaupungille, josta mahdollisesti seuraa vielä tämän vuoden puolelle selviteltävää. Posti toi myös tullessaan yllättäen Hyvä joulumieli-keräyksen lahjakortin. Lämpimät kiitokset meidän perheen puolesta kaikille keräykseen osallistuneille!

Ihastuttava Aaron

Syntymäpäivät numero kaksi

Onnittelukortteja

Eilen tulikin juhlittua Aaronin 2-vuotissyntymäpäivää. Isovanhemmat ja yksi kummeista kävivät kahvilla syömässä kakkuja pois. Tänään tulevat vielä Nikon isovanhemmat käymään.

Päivä menikin kohtuullisen hyvin hieman väsyneen syntymäpäiväsankarin kanssa. Aamun saimme rauhassa siivota paikkoja kuntoon, kun Aaron nukkui melkein neljän tunnin päiväunet. Isäni ja veljeni tullessa kylään olimmekin jo paikat saaneet siivottua ja päivänsankarikin heräsi juuri sopivaan saumaan. Syötettyäni Aaronille lounaan ryhdyimme keittämään kahvia ja juttelimme kuulumisiamme. Heidän lähdettyään vartin päästä soi summeri uudelleen ja Nikon vanhemmat saapuivat paikalle ja pääsimmekin keittelemään uudelleen kahvia. Muutaman tunnin kuluttua siitä saapuikin Aaronin yksi kummeista paikalle.

Aaron sai lisää uusia vaatteita, joista me ainakin Nikon kanssa olemme iloisia. Muuten poika tuntui nauttivan täysin rinnoin päivästä, kun tuttuja ihmisiä kävi kylässä. Mummon sylissä oltiin tyytyväisiä ja kummille yritettiin kovasti hymyillä. Syödessään hyydykekakkua ja voileipäkakkua Aaronin ilme oli sellainen, että hän selvästi muisti näiden kakkujen maut ja söi hyvällä mielellä lisääkin. Se on ihana hetki huomata, kun lapsi tunnistaa tutun maun tai asian.

Nikon tekemä voileipäkakku

Itsekin olin päivään erityisen tyytyväinen, vuoden takaiseen verrattuna vieraita ei käynyt niin paljon emmekä alun perin kutsuneet ketään käymään vaan ajattelimme, että vieraita saa tulla, jos he haluavat tulla Aaronia muistamaan. Nyt juhlat juhlittuina itsellä on päässä vain ajatus siitä, että taas on yksi syntymäpäivä vähemmän tulevista vuosista. Se kuinka monta syntymäpäivää me Aaronin kanssa vielä vietetään on ihan kiinni siitä, kuinka monta vuotta INCL niitä meille antaa. Jokainen juhlapäivä Aaronin kanssa juuri tämän vuoksi on meille erityisen tärkeä.

Muuten hyvään päivään nähden viime yö menikin huomattavasti huonommin. Aaron valvoi pitkälle yöhön ja oli senkin ajan hyvin väsynyt. Poikkeuksellisesti valvoimme molemmat Nikon kanssa, kun Aaron tahtoi paikalle äidin ja istua iltaa minun sylissäni. Huomasimme, että Aaron useaan kertaan rupesi yllättäen huutamaan kivusta. Sängyssä hän oli ensin täysin tyytyväisenä, kun muutaman sekunnin kuluttua alkoi karjumaan ja vetämään selkää kaarelle. Päädyimme siihen vaihtoehtoon, että mahdollisesti Aaronilla on myoklonisia nykäyksiä, jotka voivat vaikuttaa juuri illalla unen saamiseen. Ohjeen mukaan annoimme yöllä särkylääkettä, joka ei juurikaan kyllä helpottanut, mutta aamuyöstä Aaron kuitenkin lopulta nukahti levollisempaan uneen ja onkin nukkunut koko aamun lukuunottamatta herätystä lääkkeiden syöntiin.

Eipä voi muuta kuin toivoa, että ensi yö menisi paremmin ja tämä päivä olisi kohtuullisen rauhallinen, jotta saadaan levätä ennen uuden viikon alkua.

Uupunut päivänsankari

Syntymäpäivät

Lahjakukkia

Tänään meillä vietettiinkin syntymäpäiviä tai periaatteessa vietetään vielä viikonlopun, koska onnittelijoita on tulossa käymään muutamia. Tämä päivä yllättäen on tuntunutkin suhteellisen onnelliselta syntymäpäivältä, joka on kohdallani hyvin harvinaista. 

Tosin yö oli meillä taas hyvin levoton ja uni oli itselläkin katkonaista, kun heräilin Aaronin itkuiluun ja voikerteluihin. Poikkeuksellista oli hyvinkin se, että kävin myös tänään mahdollisessa työharjoittelupaikassa haastattelussa ja ensi viikolla mahdollisesti tiedän, pääsenkö kyseiseen paikkaan töihin harjoittelujakson ajaksi. Työharjoittelupaikan etsintä on ollut suhteellisen aktiivista, muutaman viikon odottelin eräästä paikasta ilmoitusta, ottavatko vai eivät, mutta vastausta ei vielä tähänkään päivään ole kuulunut. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että kun olen tiedustellut työharjoittelujen mahdollisuuksia eri paikoista, monet ovat kehuneet reippauttani nuoresta iästä huolimatta. Kuitenkin innolla jään odottamaan, pääsenkö minne työharjoittelemaan vai pääsenkö ollenkaan. 

Valkosuklaa-mustikkajuustokakku

Kuitenkin eilen tuli leivottua vieraita varten kakku, jossa koin helpoimmaksi ottaa huomioon tiedossa olevat allergiat ja erityisruokavaliot. Päädyin tekemään valkosuklaa-mustikkajuustokakun, joka on maidoton, kananmunaton ja gluteeniton (sisältää, kuitenkin viljaa eli ei käy vilja-allergisille). Tähän mennessä kakku on tuntunut maistuvan ja lupailinkin facebookin puolella laittavani reseptiä, jos kakku maistuu, mutta katson vielä hieman, miten viikonloppuna käy asian suhteen.

Niko ja Aaron antoivat erittäin kauniin kortin 

Syntymäpäivän onnellisuudesta puheen ollen täytyy sanoa, että enemmänkin puolet päivästä oli onnellinen. Niko tosiaan lähtee huomenaamuna aamujunalla kohti armeijan kertausharjoituksia ja jään Aaronin kanssa kaksin viettämään pitkästä aikaa laatuaikaa. Kuitenkin Niko ja Aaron lähtivät kohti mummolaa, josta Niko saa kyydin juna-asemalle ja Aaron jää mummon hoiviin siksi aikaa, kun itse olen huomenna koulussa. Tämän illan siis saan täysin omaa vapaa-aikaa ja nukkua ensi yön mahdollisesti hyvin. 

Tämän pidemmittä puheitta lähden siis viettämään arvokasta laatuaikaani itseni kanssa mahdollisesti hyvän elokuvan seurassa ja aloittamalla lukemaan syntymäpäivälahjaani. Myöhemmin kuvia saaduista lahjoista ja mahdollisesti myös sitä kakkureseptiä. 

Syntymäpäivät numero yksi

Itse päivänsankari kakkua syömässä

Nyt ollaankin sitten saatu Aaronin ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat juhlittua ja vieraat kestittyä.

Enää ei tarvitse ajatella, onkohan kaikilla varmasti vielä kahvia kupissaan ja saa rauhassa ihan vain istahtaa sohvalle loikoilemaan ainakin yhdeksi päiväksi.

Vieraita kävi vähän päälle 20 ja ruokaa tehtiin sille 30 henkilölle eikä yli jäänyt kuin makeita kakkuja.

Loppujen lopuksi juhlasuunnittelusta minun kontolleni jäi allergiaystävällisen kakun tekeminen ja asunnon perusteellinen siivoaminen. Niko ottikin muutaman etäpäivän loppuviikkoon, jotta sain mm. imuroitua rauhassa, kun Aaronin imuripelon takia se olisi mahdotonta hoitaa toisin.

Tarjolla oli kinkkunyyttejä, voileipäkakkua, täytekakkua ja juustokakkua.

Lauantaina kymmenen jälkeen aamulla Nikon sisko tuli kuorruttamaan täytekakun sokerimassalla ja koristelimme yhdessä kakun. Puolen päivän jälkeen alkoi saapumaan vieraita. Paikalle saapuivatkin Aaronin ukit ja mummo sekä isomummokin pääsi piipahtamaan. Toiset isoisovanhemmat kävivät kyläilemässä jo torstaina. Kummit saapuivat myös isovanhempien kanssa samaan aikaan samoin kuin ystävämme lapsensa kanssa. Illasta sitten saapuivatkin Nikon kummit käymään myös. 

Tänään vierailivat muutama ystäväni ja Nikon työnantaja lapsineen myöskin. Aaron jaksoi aivan mahdottoman hyvin varsinkin lauantaina, kun päiväunet jäivät hieman myöhempään.

Kiitoksia erittäin paljon kävijöille ja myös niille, jotka osallistuivat juhlien ruokien tekoon. Ilman teitä olisi minun stressitasoni noussut reilusti isommaksi.

Rankaksi tämän viikonlopun on myös tehnyt se, kun Aaron edelleen nukkuu yöt levottomasti. Viime postauksesta lähtien yöllä ollaan johonkin aikaan aina herätty huutamaan ja mikään ei tunnu helpottavan. Välillä auttaa minun syli, välillä taas se, että pääsee kainalooni nukkumaan. Muutamana yönä itku on loppunut kuin seinään muutaman tunnin huutamisen jälkeen. Torstaina testailiin myös kananmunaa syöttää Aaronille, joka myös on voinut itkun aiheuttaa sekä halu seisomaan nousemiseksi on noussut taas korkeuksiin ja yöllä myös pyöritään ja noustaan kontilleen ja sitten huudetaan, kun uni painaa jo liikaa silmiä. 

Aamuthan tietenkin sitten nukutaan pitkään ja olenkin kerrankin saanut rauhassa nousta aamukahville ilman, että Aaron on herännyt muutamaan tuntiin.

Juhlasuunnittelua

Kirjoittamisesta ei ole taas tullut oikein mitään. Meillä kaikilla on ollut flunssaa, joka on nyt minusta ja Aaronista poissa, mutta Niko taisi saada saman jo uudemman kerran. Arki on siis ollut melkeinpä pelkkää sairastamista. Pienen miehen lohduttelua ja oman olon kohentamista.

Lauantaina päästiin onneksi hetkeksi virkistäytymään päivän mummola & ukkila-kierroksella, jossa aikaa lähinnä vietettin Menolipun pauloissa. Olen todennut, että se osaa olla kyllä yllättävän koukuttava lautapeli.

Huomattavan paljon aikaa on mennyt myös ensi viikonlopun tulevien 1v. syntymäpäivien suunnitteluun. Tarkoituksena olisi itse keretä tällä viikolla leipomaan kakku ja tekemään suolaista syötävää Aaronin kummitädin kanssa. Onneksi saimme Nikon siskon tekemään isomman täytekakun. Kiitos siitä!

 Oman haasteensa tähän kaikkeen suunnitteluun tuo se, että herkkujen pitäisi olla kaikille sopivia. Suunnittelussa on otettava huomioon, että on jotain maidotonta, kananmunatonta ja gluteenitonta. 

Ajattelinkin itse kokeilla löytämääni päärynä-juustokakun ohjetta, joka oli munaton ja gluteeniton ja sopisi parhaiten pienelle päivänsankarillekin. Täytekakusta teemme sitten maidottoman version.

Tästä viikosta on siis tulossa kiireen täyteinen. Olisi siivottava, leivottava ja astiastot pestävä. Näin astianpesukoneeseen tottuneena onkin kaivettava esiin pitkästä aikaa tiskiaine ja -harja. 

Uusi vuosi

Aaron on näin vuoden vaihtuessa innostunut menemään hankalempiin paikkoihin konttailemaan

Palataanpas vielä hetkeksi viime vuoteen.
On muuten hassua ajatella, ettei nyt ole enää vuosi 2012 vaan ollaan taas kerran eletty eteenpäin. Viime vuonna aika tuntui liitävän eteenpäin nopeammin kuin koskaan ennen ja nyt tuntuukin, ettei ole oikein tehnyt mitään kokonaiseen vuoteen, vaikka sitä onkin tullut tehtyä, vaikka mitä.

Kuitenkin uuden vuoden suunnitelmasta olla vain rauhassa kotona (tämä siis oli minun suunnitelmani) ei tullut mitään vaan uuden vuoden aattona matkasimme taas kerran isäni luokse, koska kieltäydyttyäni hänen kutsustaan ajattelin asiaa uudemman kerran ja päädyinkin myöntävään päätökseen. Kovasti asiaan vaikutti tietenkin se, kuinka pettyneen kuuloinen hän oli, kun kieltäydyin ensimmäisen kerran hänen kutsustaan. Niko oli alun perin lähdössäkin isän puusaunaan heittämään viimeiset vuoden löylyt.

Emme kuitenkaan olleet isäni ja veljeni kanssa keskenämme vaan saimme vielä seuraksi Aaronin kummisedänkin. Kuuden jälkeen illalla ennen kylpyyn menoa päätimme yhdessä ampua muutaman pienen raketin ja katsoa, mitä Aaron asiasta tykkää. Loppujen lopuksi ei raketit herraa kiinnostaneet ja itkuhan sieltä viimeisien kohdalla tuli. Itse pauketta ei pelännyt ollenkaan, joka mahdollisti keskiyön raketin ampumiset.

Aaronin uuden vuoden tina

Aaron nukahti jo kahdeksan jälkeen ja me ryhdyimme kaikki pelaamaan Menolippua. Alun kangertelun ja sääntöjen selvittelyn jälkeen pelistä kehkeytyikin erittäin kiinnostava. Harmillisesti en tajunnut ottaa kuvia pelin tiimellyksestä. Keskiyön lähestyessä Aaron heräsi sopivasti ihmettelemään, miksi ei vanhemmat olekaan vieressä nukkumassa. Muut pinkoivat tilaisuuden tullen ulos, kun jäin rauhoittelemaan pientä miestä, joka tosin simahti kymmeneen minuuttiin uudelleen ja ehdin näkemään viimeiset raketit.

Tinan sulatusta

Ennen nukkumaanmenoa valettiin vielä uuden vuoden tinat saunan uunissa. Aaron oli omansa valanut jo ennen nukkumaanmenoa. Muutama tina hajosi kappaleiksi muun muassa omani, ennustaen kenties repaleista/rikkinäistä vuotta?

Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä lähdettiinkin aikaisin liikkeelle kohti kotia, tosin pysähtyen Nikon vanhempien luona, jossa jatkettiin Menolipun tiimellyksessä. Illaksi pääsimmekin takaisin kotiin rauhoittumaan vielä muutamaksi tunniksi ennen nukkumaanmenoa ja valmistautumaan arjen viettoon.

Eräs raketti, joka lähtikin vinoon ja räjähtikin vähän liian lähellä minua ja Nikoa

Ensimmäinen yhteinen joulumme

Joulu on nyt juhlittu ja aika aloittaa seuraavan vuoden vastaanottaminen.

Mutta mitäs me teimme joulun aikaan?

Olimme isäni luona viikon verran kokonaisuudessaan, josta sitten vierailimme muissakin paikoissa melkeinpä jokaisena päivänä. Lauantaina kävimme tekemässä joulun viimeiset ruokaostokset yhdessä isäni kanssa, kun Niko jäi Aaronin kanssa vielä nukkumaan. Aatonaatto menikin sitten vierailulla äitini luona ja odotellessa joulun kiireitä.

Aaron autteli ukkia joulusiivouksessa

Tänä jouluna meillä kävi vain pienoiskokoinen joulupukki, mutta sekin tuntui kiinnostavan pientä herraa kovasti

Aattona lähdimme puolilta päivin Nikon isänäidin luokse käymään riisipuurolle, jonne perinteen mukaan tulevat kaikki sisarukset perheineen. Aaron oli aivan innoissaan monesta tutusta naamasta ja väsähtikin nopeasti isomummon sängylle nukkumaan puheensorinasta huolimatta. Isomummon luota sitten lähdimme takaisin Nikon vanhempien luokse toiselle jouluaterialle ja nappasimme joululahjat mukaan, josta suuntasimme sitten illaksi rauhoittumaan takaisin isäni luokse. Perinteisen joulusaunan ja Aaronin kylvetyksen jälkeen oli luvassa lahjojen availua. Aaron oli jo siinä vaiheessa niin väsynyt päivän kiireistä, ettei lahjojen availusta tullut oikein muuta kuin äidin paidan kaivelua.

Vasemmassa kuvassa näkyykin joulun ensimmäisestä paketista löytynyt lelu, joka osoittautuikin joulun parhaaksi leluksi pienelle miehellä. Minun ja Nikon ostamat palikat (oikeassa kuvassa) eivät vielä ole nostaneet kiinnostusta kovinkaan korkealle paitsi valmiin palikkatornin kaataminen nostaan pienelle herralle naurun pintaan.

Joulupäiväksi luvassa oli minulla hammaslääkäripäivystykseen meno heti aamusta aattoyönä alkaneen yllättävän säryn seurauksena. Selvisi, että minulla on paha ientulehdus ja juurihoitoa kaipaileva hammas. Ensimmäinen juurihoitokerta tehtiin samoin tein ja virheiltä ei tavan mukaan vältytty. Hammaslääkäri puudutti aluksi vasemman posken, kun hammas, mitä piti hoitaa olikin oikealla. Niimpä sainkin syöntikiellon loppupäiväksi. Onneksi kuitenkin hammassäryt loppuivat siihen käyntiin. Hammaslääkäristä ajeltiin suoraan käymään Aaronin kummitätiä ja hänen poikaystäväänsä moikkaamassa, josta matkamme jatkui Nikon toiseen mummolaan, jossa nähtiin loputkin sukulaiset. 

Innostuihan se ukkeli lahjoista sitten myöhemmin..varsinkin syönti ja repimismielessä

Tapaninpäivä vietettiinkin kokonaisuudessaan isäni luona, jonne tuli käymäänkin serkkuja ja tätinikin. Aaronkin sai vähän tutustua serkun 3-vuotiaaseen poikaan. Paljon sai ihmisiä tavata ja mukava olikin ihmisiä nähdä pitkästä aikaa. Kaiken kaikkiaan joulun aika oli oikein mukavaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Hyvin mahdollisesti Aaron on nyt äskettäin tullut allergiseksi kissalle, koska vierailujen jälkeen illalla oli pahat allergiaoireet ja joihin ei muuta yhdistävää tekijää löydetty. Asia on hyvin harmillinen, koska kuitenkin vierailemme paljon kissakodeissa. Kuitenkaan emme vierailuja aio lopettaa missään tapauksessa vaan annamme nyt aivan ensiksi Aaronin rauhoittua muutaman päivän. Muistini mukaan alkuvuodeksi olisi tarkoitus tulla allergialääkärille kutsu, jossa pitää asiasta mainita ja pyytää lääkettä oireiden lieventämiseksi, jonka jälkeen vierailujen suhteen ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

Väsynyt pieni mies

 
Nyt joulun jälkeen palatessamme kotiin torstaina päätimme viimein pistää pisteen imetykselle, monien lukuisten syiden takia, mutta suurimpana sen, että parina edellisenä viikkona Aaron ei syönyt muuta ruokaa kuin vain teelusikallisia per ateria. Nyt muutaman päivän lopetuksen jälkeen voidaan jo sanoa, että ruoka maistuu paljon paremmin. Itse asiassa paremmin kuin koskaan ennen.

Vielä viimeiseksi Aaronin joululahja-antia. 
(Kuvasta puuttuu lorupussi ja muutama vaatekappale)

Bebax-kenkä

Synttärit on juhlittu ja 20 vuotta täytetty. 

Ei sitä jotenkin oloaan tunne jo kaksikymppiseksi vaan...vanhemmaksi.

Kiitoksia kuitenkin kaikille vieraille ketkä kävivät.

Tällä viikolla, kun Aaronin jalan iho oli hiertynyt rikki saimmekin tilaamamme Bebax-kengän nyt toiseksi hoitomuodoksi. Kenkä tilattiin alunperin päiväkäyttöön, kun Aaron on niin kovasti lähdössä liikkeelle, ettei tankokengät sitten hankaloittaisi sitä kehitystä sen enempää. Kuitenkin, koska tämä kenkä ei tunnu hiertävän niin pahasti niin sitä käytetään, kunhan haava paranee. Kuitenkin parempi tämä kenkä, kun jalassa ei olisi mitään.

Omasta mielestä kenkä on paljon yksinkertaisempi laittaa jalkaan ja muutenkin seurata sitä tuleeko hankaumia, mutta harmiksi tämä kenkä ei ole niin tehokas hoitomuotona, kun tankokengät. 

Tässä kengässä siis ruuvataan jalkapöydän kiertoa pohjassa olevasta "nivelestä"

Bebax-kengän "nivel"

Aaronin kummitäti käväisi kylässä torstaina pidemmällä reissulla. Katselimme Downton Abbey.n jaksoja, josta me kaikki pidämme kovasti. Aaronilla olikin mielessä muuta mukavaa. Pikku hiljaa kummitätiä ei enää vierastetakaan vaan...rakastetaan.

On se kummitäti vaan mukava Aaronin mielestä kuin myös äidinkin

Katse tulevaisuuteen taitaa olla optimistinen

 Vierailun jälkeen oltiinkin jo väsynyttä pientä miestä ja nukuttiinkin illalla melkein kolme tuntia. Äiti ja isä saivatkin yöllä sitten valvoa yli puolen yön, kun Aaronia ei väsyttänyt.
Nyt kuitenkin syömään ennen kuin pieni mies herää päiväunilta.

Pienen leikin aika

Täällä ollaan taas!

Vihdoinkin hieman parempi hetki alkaa kirjoittelemaan vähän meidän perheen kuulumisia.

Tosiaan nyt on ollut muutamat viime viikot rankempia. Aaronin pulautteluun tarkoitettu lääkekuuri on ohitse ja huomenna onkin jo soittoaika keskussairaalaan. Lääkkeestä oli apua hieman, ei enää ollut huutoa pulautusten aikaan. Nyt kuitenkin lääkkeen jätön jälkeen huomattiin asioita, jotka aiemmin olivat jääneet huomaamatta. Sen lisäksi, että itkuisuus lisääntyi pulautusten jälkeen myös ihon raapiminen on keskittynyt rintaan. Raapii siis suurinpiirtein ruokatorven kohdilta hyvin paljon. Sen jälkeen tuli ymmärrettyä, että Aaroniin selvästi koskee ruoan syöminen, kun soseiden aloituksen jälkeen lusikkaa ei haluta suuhun ja syöttäminen on jatkuvaa temppuilua. Nyt olisikin sitten tarkoituksena pyytää tutkimaan, onko Aaronilla mahdollisesti refluksitauti, jota ensimmäisen kerran epäiltiin jo kahden kuukauden iässä, mutta asia jäi silloin tutkimatta. 

Kiukkuinen pikkumies syömässä

Toisena hankaloittavana asiana ovat olleet yllättäen tankokengät. Kenkiä ollaan jouduttu muokkailemaan oikeastaan kahdesta neljään kertaan viikossa. Muokkausta tehtiin aina, kun kenkä tuntui hankaavan ja useampi viikonloppu jouduttiin olemaan pitämättä kenkiä. Siitä taas seurasi se, ettei ukko tahtonut enää nukkua kenkien kanssa. 

Viimeiset pari viikkoa ollaan opeteltu nukkumaan kenkien kanssa uudestaan, kunnes nyt muutama päivä sitten jalan iho hiertyi täysin rikki. Nyt sitten ollaan taas kerran ilman mitään ja annetaan mahdollisimman paljon ilmakylpyjä. 

Nautitaan kengättömyydestä!

Kuitenkin hyviäkin asioita on ehtinyt sattua. Aaron opettelee kovasti konttamaan ja ryömimään, mutta poika ei liiku muuten kuin taaksepäin. Muutama sanakin tuli pari viikkoa sitten, mutta taito taisi jäädä unholaan itkuisten viikkojen myötä. Sanoina siis tuli "anna" ja "äitä". Onneksi kuitenkin Aaron kerkesi neuvolassa jo annaa huutelemaan niin todistetta asialle sai. 

Äidin pikku hymypoika 

Muiden kuulumisien joukkoon kuuluukin huomiset syntymäpäiväni ja vieraita kävi jo maistelemassa kakkua, jonka kerkesin tässä muutamaan päivään tehdä. Kakun suhteen oli pieniä ongelmia, koska sen piti olla maidoton, munaton ja gluteeniton kaiken lisäksi, mutta onneksi Sini Visan Kinuskikissa leipoo-kirjassa oli juuri sopiva täytekakkuohje ja suhteellisen yksinkertainen tehdä. Huomioiden sen, että en ole eläissäni tehnyt kuin kaksi täytekakkua. 

Muutenkin aikaa on tuhlautunut Nikon ja minun katsellessa Castlen tuotantokausia, johon me kummatkin koukkuunnuttiin noin kuukausi sitten. Suosittelen sarjaa kovasti, jos pitää vähäänkään poliisisarjoista.

Viikon tapahtumia

Hiljaiseloa ollaan pidetty nyt viikon ajan, lähinnä siksi,

kun en ole yksinkertaisesti kerennyt istumaan tietokoneen ääreen kirjoittamaan tapahtumista,

mutta tässä tiivistetty paketti ainakin, mitä ollaan puuhailtu.

Banaanin syönnissä

Kokeilimme tässä taannoin eräänä päivänä Aaronin kanssa banaanin syömistä, 

kun niin kovasti minua katseli, kun söin sitä. Ylemmästä kuvasta päätellen banaani kyllä maistui, mitä vaan pieni herra pystyi ikenillä nakertamaan ja kovastihan tuo piti mausta, vaikka saikin tällä kertaa oikeaa tavaraa eikä soseutettuna.

Perjantaina kävimme kävelemässä kaupungilla helteistä huolimatta ja tapasimme lukiokaverini, jolla on noin kolme viikkoa nuorempi ihastuttava tytär. Kahvitteluhetken jälkeen kävimme Nikon kanssa etsimässä paperia kummitodistuksiin (tiedän, olemme pahasti myöhässä asian suhteen), 

emmekä saaneetkaan ostettua sitä kuitenkaan ja huomenna mahdollisesti olisi uusintakierroksen aika.

Ylemmän kuvan tarinana haluan jakaa sen, kun tämä pieni herra päätti kiinnittää tankokengät pinnojen väliin, 

etteivät ne putoessaan alas herätä häntä. Kovasti kun tuntuu rauhoittuvan parhaiten jalat ilmassa.

Viikonlopuksi lähdettiinkin Nikon vanhempien luokse, jossa emme oikein kerenneet aikaa viettämään muuten kuin aamut ja yöt. Lauantaiaamuna meillä oli hautajaisten viettoa. 

Mummoni nukkui juhannus aaton aattona pois. 

Nyt on sitten viimeinen isovanhempani saatettu haudan lepoon.

Hautajaiset menivät oikeastaan niin kuten hautajaisten kuuluukin mennä, 

yhdessä sukulaisten ja mummon lähimpien ihmisten seurassa. Kuten tätini sanoi kävellessämme hautuumaalle, että hautajaispäiväksi sattui täysin samanlainen päivä, kun ukkini hautajaisten aikaan 20 vuotta sitten.

Sunnuntaina me sukulaiset keräännyimme vielä yhteen isäni luokse, lähinnä katsomaan,

mitä muistoja (= tavaroita) haluaisimme kotiimme säilytettäväksi. Itse ajattelin mennä jokin viikonloppu rauhassa katsomaan, mitä haluan meille ottaa ja mistä varsinkin muistaisin mummon ihanuuden myöhemminkin. 

Isän luota sitten matkattiin onnittelemaan Nikon isoisää syntymäpäivien johdosta, jonne sitten saapuivat anoppi miehineen ja tuli vierailtua monessa muussakin paikassa pikaisesti, kun samalla suunnalla asuu ihmisiä, ketkä eivät vielä olleet nähneet pientä miestämme.

Nikon mummolan lähistöltä

Tämän traktorin ajaessa pihaan tuli aivan oma lapsuus mieleen, kun naapurissamme oli aivan samanlainen, mutta punainen väriltään.

Nyt ollaankin sitten rauhallisesti palattu kotimaisemiin muihin arkikiireisiin,

joista sitten lisää myöhemmin. Aaron herra tuntuu olevan kiukuspäissään, kun äiti ei olekaan enää vieressä lepäämässä. 

Viikonlopun tapahtumia

Perjantaina, otettiin pienen Aaronin kanssa ihan rennosti. Seuraavana päivänä olisi kahdet ylioppilasjuhlat juhlittavana. Illalla siirryttiinkin minun isän luokse yöksi, josta tarkoituksena oli ottaa suunta kohti kuopiota.

 Perjantaina oltiin niin väsyneitä, että ei syöntikään tuntunut onnistuvan.

 Matkalla Kuopioon nukuttiin suurin osa matkasta ja oltiin herättyä väsyneitä...

 ..sekä kiukkuisia, koska sopivaa huoltoasemaa ei sattunut vastaan, mihin oltaisiin päästy vaihtamaan täydet vaipat ja syöttämään herran iltapäiväsose, joten sitä yritettiin kovasti rauhoitella tutin, leikkien ja ilmeiden avulla ja tietenkään mikään niistä ei auttanut.

 Vaatteiden vaihto puuhissa

Tervetuliaismaljalla 

Juhlapaikalle saavuttiin ehjänä perille ja päästiinkin vaihtamaan herrallekin vähän hienompaa päälle ja vaihdettiin mustikkasosepaita pois päältä. 

Juhlat tuntuivat menevän hyvin, minun juhlatunnelmani meni melkeinpä pienen miehen rauhoitteluun. Enkä siksi juurikaan kerennyt syömäänkään, jonka huomasi sitten kyllä illalla. 

 Toisiin juhliin päästyämme olimme jo väsyneitäkin, mutta hetkeksi onneksi mummi otti Aaronin hoiviinsa, että minä sain vähän vatsantäytettä. 

"Kälynkin" juhlat olivat tuntuneet menevän mukavasti ja me saavuimmekin aika lailla loppupuolella. Siltikin pienen herramme mielestä vieraita kasvoja oli aivan liikaa, ettei oikein rauhallisena tuntunut pysyvän paitsi sitten vähän syrjemmässä äidin sylissä.

Illalla takaisin isäni luona oltiinkin sitten ihan jutustelutuulella, vaikkakin äiti oli aivan rättiväsynyt sitä oli Aaronin tahtiin valvottava. Yö onneksi kuitenkin meni suhteellisen mukavasti ja me saimme Nikon kanssa hieman levätä. 

 Kello, josta tykkään todella paljon. Tämän tyylin pöytäkellot ovat minusta kauniita ja jotenkin kiinnostavia.

 Niko lukemassa päivän sanomalehteä.

Seuraavana aamuna nukuimmekin kaikki pitkään tai emmehän me aamulla heränneet vaan päivällä. Levänneenä ja valmiina uuteen päivään, joka olisi kotiin lähdön päivä.

  

 Aivan mahtava luudanvarsi.

 Meidän väsynyt herramme.

Iskän luona omenapuut alkavat olla täydessä kukassaan ja ne olivatkin jotenkin niin valloittavan näköisiä, että minä aivan ihastuin niihin. Syksyllä saakin syödä niistä omenoita. Kukat tosin olivat hieman nuupahtaneet edellisen päivän sateista ja eivät kuitenkaan aivan niin kuvauksellisia olleet, kun mitä olisivat voineet olla. 

Kaiken pakkaamisen ja tavaroiden autoon sullomisen jälkeen otimme suunnan vielä kuitenkin Nikon vanhempien luo, jossa vielä kävi myöhäisimpiä onnittelijoita. Minulle ainakin oli hieman kiusaannuttava tilanne, kun vieraina kävivät myös minun entisen poikaystävän vanhemmat. 

Kuitenkin matkaamme takaisin kotiin tarttui silti mukaan tonkallinen kotikaljaa, muutama rasiallinen mustikoita, joista mieheni suunnitteli tekevänsä jokin päivä kakkua. Minä taas suunnittelin mustikkapiirakkaa. 

 Kukkaloistoa.