keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Tarina viikon takaa


Oli lauantaipäivä, kun sain soiton siitä, että Aaronin tulehdusarvot olivat nousseet yli 120:een. Lisähapen tarve oli tilapäishoidossa niin vaihtelevaa, että päätettiin Aaron pitää siellä hoidossa vielä viikonlopun ylitse. Olimme setäni syntymäpäivillä päivällä ja illaksi mentiin kotiin tekemään kakkuja. Olimme luvanneet Aaronille, että tehdään viikonloppuna kakkua, kun poika saapuu kotiin. Pääsee hänkin sitten pienet makupalat maistelemaan. Illalla minua väsytti niin paljon, että menin aikaiseen sänkyyn. Minut herätti puhelinsoitto ennen yhtätoista illalla, kun tilapäishoidosta soitti hoitaja, että nyt ei hyvältä näytä ja kysyi, mitä nyt me vanhemmat haluaisimme tehdä. Hän painotti, että hänen useamman vuosikymmenen hoitokokemuksella, nyt tosiaan näyttää siltä, että Aaronin lähtö on jo lähellä. Hän halusi tietää, haluammeko me vanhemmat tulla paikalle vai haluammeko siirtää Aaronin sairaalaan. Sytyttäävätkö he kynttilöitä huoneeseen, alkavatko valmistelemaan lähestyvää kuolemaa?

Olin itse hyvin yllättynyt, juuri herätettynä, en voinut kuvitella tai edes uskoa, että nyt on tullut jo se hetki, että joutuisimme Aaronista luopumaan. Aiemminkin olin saanut täysin samanlaisia soittoja silloin, kun Aaronilla oli ollut erittäin hankalia keuhkokuumeita. Sain hoitajalle kysymystulvan myötä sanottua, että Niko tulee paikalle, itse en voisi ajaa autoa niin tokkuraisena ja että soittaisivat lastenlääkärille heti. Lastenlääkärille soitettiin, kun Niko pääsi paikalle ja sanoi, että haluamme pojan saada siirrettyä sairaalaan tehokkaampaan happihoitoon, tehdään kaikki mahdollinen Aaronin olotilaa helpottaaksemme. Niko istui pojan vierellä ensin lastenosastolle ja siitä teho-osastolle asti, jolloin lääkäri ja hoitajat käskivät hänet aamuyöllä viiden aikaan nukkumaan.

Minä en saanut kunnolla kotona nukuttua, kävin torkahtamassa Oliverin vieressä. Jatkoin unta omassa sängyssä, sain Nikolta myös parin tunnin välein päivitystä tilanteesta ja vaikka en sitä silloin tajunnut, niin ilmeisesti kehoni ymmärsi, että nyt on tosi kyseessä. Olin aamulla erittäin väsynyt, en saanut itseäni millään ylös. Sitten sain soiton sairaalasta hoitajalta, että tule kiireesti paikalle, tilanne muuttui aivan yllättäen. Yö oli rauhallinen ja aamu oli rauhallinen siihen saakka, kunnes kaikki muuttui. Oliver heräsi myös samaan syssyyn, puin päälle, käynnistin pikku kakkosen televisiosta ja ryhdyin heittämään ulkovaatteita päälleni. Puhelin alkoi soimaan, puhelu tuli tuntemattomasta numerosta. Lääkäri soitti ja kertoi, että nyt kävi niin, jotta Aaronin hengitystilanne oli työlästä ja harvaa, että hoitaja sen vuoksi oli meille soittanut sekä myös kutsunut heti perään lääkärin paikalle. Kuitenkaan lääkärin paikalle tullessa koneet eivät enää löytäneet pulssia Aaronilta, että nyt poikamme oli menehtynyt tähän keuhkokuumeeseen. Sovittiin lääkärin kanssa, että saavun sairaalaan ja kutsuin vielä mummon paikalle Oliveria katsomaan, kun Niko oli vielä nukkumassa. Siinä hetkessä Niko ei halunnut vielä lähteä sairaalaan.

Muistan varmaan ikuisesti sen automatkan sairaalaan, ne kauniit auringonsäteet ja laskeutuvan aamu-usvan, joka toi taianomaisen tunteen niihin tuttuihin maisemiin. Purskahdin itkuun moneen kertaan ajaessani niitä pitkiltä tuntuvia kilometrejä ja ajattelin, että nyt ei ole mitään väliä millään, mitä teen. Vain ja ainoastaan sillä, että saan nähdä poikani. En vain voinut uskoa sitä todellisuutta, että Aaron olisi menehtynyt. Kävelin sairaalan tuttuja käytäviä suorastaan juosten teholle. Avasin huoneen oven ja näin hoitajien osaaottavat ilmeet ja ennen kaikkea näin poikani makaavan sängyssä liikkumattomana, näyttäen kuin nukkuvalta. Ainoastaan ilme kertoi, ettei poikani nukkunut, tämä oli jotain, mitä en ollut koskaan joutunut todistamaan poikani kasvoilla. Kävelin sängyn viereen ja itkin. Silitin kasvoja, silitin hiuksia ja vain itkin. Hoitaja kysyi, haluanko ottaa Aaronin syliini ja minähän halusin. Halusin tuntea vielä kerran poikani painon sylissäni. Siinä pitäessäni häntä sylissäni, silitin hänen silkkisiä, paksuja hiuksiaan. Toivoen, että Aaron raottaisi silmiään, huokaisisi vielä kerran ääneen, niin kuin aina, kun hän pääsi syliini. Kuitenkaan toiveeni ei koskaan toteutunut, Aaron oli oikeasti menehtynyt ja emme enää koskaan näkisi hänen ihanaa ilmettään tai kuulisi hänen nauruaan. Tämä tulisi olemaan viimeinen kerta, kun voisin pitää rakasta poikaani sylissäni.

Lääkäri saapui myös huoneeseen ja kertoi, että Aaron oli lähtenyt hyvin nopeasti ja kivuttomasti. Kaikki oli tapahtunut alle viidessätoista minuutissa. Ajassa, jossa emme olisi millään ehtineet kotoa sairaalaan. Sydän oli lakannut vain sykkimästä ja keuhkokuva kertoi selkeästi, miksi näin kävi tällä kertaa. Aaronin vasen keuhko oli ollut täysin toimintakyvytön ja tämän lisäksi myös oikean keuhkon ylälohkot olivat toimintakyvyttömät keuhkokuumeen vuoksi. Tauti oli pahin koskaan, mitä Aaron oli kokenut ja tähänhän lääkärit olivat meitä moneen kertaan valmistelleet, että jonakin päivänä me kohtaisimme taudin, josta Aaron ei yksinkertaisesti kykenisi taistelemaan itseään takaisin terveeksi. Kuitenkin myöhemmin todettiin, että Aaronin kohdalla siihen vaadittiin tauti, joka voisi olla terveellekin ihmiselle olla hyvin kohtalokas. Poikani oli sinnikäs sankari, joka sulatti monen ihmisen sydämen ja joka me jouduttiin luovuttamaan aivan liian aikaisin. Poika, joka jää ikuisesti asumaan monen ihmisen sydämeen.

Kun itse olin saapunut sairaalaan yhdeksän pintaan, vain reilu vartti sen jälkeen, kun Aaron oli menehtynyt, soitti myös Nikokin, että hän tulee luokseni. Toimitimme kotoa Aaronille hänen lempivaatteensa, joihin me saimme hänet pukea. Poistatimme myös ilman ja ruoan vatsasta, tyhjensimme hänen rakkonsa ja vaihdoimme kuivan vaipan, jotta Aaronilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Aaron sai päälleen merinovillapaidan, jonka päälle pistimme punaisen hupparin, joka oli monen monta kertaa Aaronin päällä lämmittämässä hänen vartaloaan sekä raidalliset leggingsit ja jalkaan lämpöiset pörrösukat. Vietin sairaalassa pari tuntia, soittaen läheisimmille uutiset ja lopulta vaihdettiin mummon kanssa paikkoja Oliverin hoidossa. 

Kotona teimme aloitetut voileipäkakun ja juustokakun loppuun. Aaron tiesi, että tässä tilanteessa emme olisi osanneet tarjota ihmisille syötävää heidän saapuessaan tuomaan suruvalittelujaan. Nyt meillä oli kakut odottamassa vieraita. Meidän rakas poika osasi aina valita ajankohtansa täydellisesti, päästäen meidät Nikon kanssa aivan liian helpolla monesta tilanteesta. Tälläkin kertaa, Aaron osasi valita syksyn kauneimman päivän lähteä tästä maailmasta. Meidän aivan ainutlaatuinen poikamme, jota meillä on todella, todella kova ikävä.


29 kommenttia:

  1. Pieni Aaron-rakas. Myös monelle blogin lukijalle. Kiitos että kerroit miten Aaronin lopulta kävi. Voimia sinulle Tiina ja koko teidän perheelle. -Satu

    VastaaPoista
  2. Hyvästi rakas Aaron! Sinulla oli kaunis lähtö ja sinulla on aina paikka rakkaittesi sydämissä.

    VastaaPoista
  3. Kukaan, joka ei ole kokenut samaa, ei voi ymmärtää, miltä teistä vanhemmista tuntuu. Etäisesti voin kuitenkin kuvitella, minkälaisen menetyksen olette joutuneet kohtaamaan. Toivon teille valtavasti voimaa, ruskaisia syksyn lehtiä, auringon kajoa mustien pilvien takaa. Tuska väistyy vielä jonakin päivänä, ja sen tilalle tulevat ikuisesti elävät muistot kauniista Aaron-pojasta. <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun jaoit tämän myös meille lukijoille. Voimia perheellenne.

    VastaaPoista
  5. Heihei Aaron, hyvää kotimatkaa. Elit hienon täyden elämän, oli ihana lukea kuulumisiasi ja sitä, miten ihanasti sinusta pidettiin huolta. Jätit meille kaikille hienon muiston sydämiimme suloisesta taistelijasielusta, vaikka seurasimmekin sinua täältä etäältä. Meilläkin on sinua jo nyt hirmuinen ikävä.

    Syvimmät osanottoni teille Tiina ja Niko, valtavasti voimia tuleviin viikkoihin ja vuosiin. Ottakaa Oliver ekstratiukkaan syleilyyn, se osaltaan helpottaa pahimman tuskan ylitsepääsemistä.

    "Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
    saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
    Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
    olen kasteisen aamun pisara hento.
    En ole poissa, vaan luoksenne saavun
    mukana jokaisen nousevan aamun,
    ja jokaisen tummuvan illan myötä
    toivotan teille hyvää yötä."

    VastaaPoista
  6. Uskomattoman suloinen lapsi <3
    Voimia siihen luopumisen tuskaan ja kaikkea hyvää
    Itku tuli minultakin
    Kauniisti olette hoitaneet Aaronin alusta loppuun asti

    Hiljaa voimat uupuu pienen kulkijan vaan kipu tuska sairaus on poissa kulkijan.

    VastaaPoista
  7. Voimia teille ja kiitos kun kerroit mitä Aaronille tapahtui. Hänen on nyt hyvä olla. Ei enää ikinä kipua tai sairautta. Itse olen kokenut myös läheisen menetyksen, kun pikkuveljeni menehtyi reilu vuosi sitten 29-vuotiaana leukemiaan/keuhkokuumeeseen.

    VastaaPoista
  8. En ymmärrä. Miksi kumpikaan teistä vanhemmista ei ollut Aaronin kanssa kun hän kuoli? Tiesitte hyvissä ajoin että hän todennäköisesti kuolee pian, jopa lähitunteina, silti mielummin nukuit kotona kuin lähdit sairaalaan kun miehesi tuli kotiin, vaikka "kehosi ymmärsi että nyt on tosi kyseessä"? Mikä voi olla tärkeämpää kuin olla lapsensa vierellä hänen kuolemansa hetkellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häpeä nyt vähän, toisten lapsi on kuollut! Kuinka typerä olet???

      Poista
    2. Hyi miten inhottava ihmisen mieli onkaan :( miten pahaa tahtoa sydämesi on tulvillaan ja ilkeät ne vielä "ääneen" kertoa. Häpeä. Mene peilin eteen ja katso itseäsi tarkasti... tutkiskele millainen ihminen olet. Toivon että pystyt vielä muuttumaan. Ehkä elämä opettaa sinuakin jossain vauheessa ja kykenet asettumaan toisen asemaan.

      Poista
  9. Täysin asiaton ja tarpeeton kommentti anonyymiltä tämä ylläoleva purkaus.
    Blogin lukijat tietävät, miten suurela rakkaudella Aaronin vanhemmat poikaansa hoitivat ja hänestä välittivät. Kiitos Tiina kun jaksoit jakaa kanssame nämä kauniit hetket.
    t. Saija

    VastaaPoista
  10. Suurista suurin osanotto suureen suruun. Kiitos blogista ja kaikista niistä ihanista jutuista, joita sain lukea aaronista. Hän oli ihana ja suloinen poika. Olitte hyviä sekä rakastavia vanhempia ja teitte kaikkenne, että Aaronilla olisi kaikki hyvin. Nyt on Aaronin vuoro lähettää teille voimia tähdistä. Hän on kirkkaista kirkkain.

    VastaaPoista
  11. Osanottoni suureen suruun ja kiitos kauniista blogistasi. T. Maija

    VastaaPoista
  12. On laiva valmiina lähtöön
    se kaukomaille käy
    Missä taivaalla illan tullen
    ei pohjantähteä näy

    Kun nousee purjeet purren
    ja köydet irrotetaan
    Tänne ystävä armas surren
    sua jäämme me kaipailemaan

    Ja ellet sä luoksemme tulla
    vois milloinkaan uudestaan
    Niin kuitenkin sydämissämme
    sua vain aina muistellaan

    Me kanssasi riemuita saimme
    ja katsella maailmaa
    Monta ihmettä näytit sä meille
    jotka nyt meitä lohduttaa saa

    Me tiedämme että sä lähdet
    vain koska muuta et voi
    Ja me toivomme että nyt sulle
    pian taas laulu onnesta soi
    Ja toivomme että nyt sulle
    pian taas laulu onnesta soi

    Aaron ja koko teidän perhe on ajatuksissani. Hyvää matkaa suloiselle Aaronille ja teille paljon lempeitä tuulia kantamaan teitä suuren surunne keskellä.

    //Johanna

    VastaaPoista
  13. Osanotto suruista suurimpaan. Kiitos Tiina, kun olet jakanut tuon ihmeellisen pienen pojan tarinaa.

    VastaaPoista
  14. <3 Osanottoni suureen suruunne! Olette todella vahvoja ja parhaita vanhempia, mitä Aaron saattoi saada!

    VastaaPoista
  15. Lämmin, syvä osanotto suruun.

    Saara

    VastaaPoista
  16. Ainutlaatuinen ja täydellinen elämä <3 Voimia jaksaa suuressa surussa.

    VastaaPoista
  17. Osanotto suruista suurimpaan. Aaronin on nyt hyvä olla. Lemmy sai ystävän Muksulasta seurakseen pilven reunalle iättömyyteen. Terkuin Ninni, Lemmyn äiti ❤

    VastaaPoista
  18. Täällä on kuin kukkasella
    Aika lyhyt meillä
    Siellä ilo loppumaton
    Niin kuin enkeleillä.

    Osanotto ja voimia.
    T. Marsa

    VastaaPoista
  19. Paljon voimia koko perheelle!<3 Aaronilla ei ole enää kipuja, hän vilkuttelee pilven reunalta teille ja odottaa teitä siellä jossain <3 Olen itsekkin rakkaan lapsen menettänyt, joten pystyn samaistumaan näihin<3 Kiitos kun kirjoitat blogia tämä on ollut henkireikä meille! -Lukijasi Marski

    VastaaPoista
  20. Suuri osanotto ❤️ Meidän pieni tyttönen (Muksulan vakiokyläilijä hänkin) menehtyi kaksi viikkoa sitten yhtä hurjan keuhkokuumeen vuoksi. Täällä siis myös toinen perhe, joka totuttelee uuteen elämään, päivä kerrallaan. Paljon voimia teidän perheelle tähän syksyyn ja alkutalveen ❤️

    VastaaPoista
  21. ''Kun pilvien päältä katselen teitä, ja silmissänne näen kyyneleitä, silloin kerron: Olen olemassa, olen tässä. Olen rakkaitteni sydämissä. Olen aina lähellänne, olen aina poikasenne.'' RIP ihana pieni Aaron <3 Osanotot! <3 :(

    VastaaPoista
  22. Osanottoni suureen suruunne.

    VastaaPoista